Uran varrelta

Julkaisutoiminta

Pekka Simojoki on julkaissut eri kokoonpanojen kanssa noin 70 äänitettä, joista 50 on suomenkielisiä sekä muutamia musiikkivideoita. Ne sisältävät gospelmusiikkia laidasta laitaan, lastenlauluista rockmusiikkiin.

 

Pekka Simojoki on julkaissut eri kokoonpanojen kanssa lähes 80 äänitettä, joista reilut 50 on suomenkielisiä sekä muutamia musiikkivideoita. Ne sisältävät gospelmusiikkia laidasta laitaan, lastenlauluista rockmusiikkiin.

Pekka Simojoen lauluja on myös käännetty lukuisille kielille ja julkaistu eri maissa. Esimerkiksi Ruotsin kirkon virsikirja, Psalmboken, sisältä neljä hänen sävellystään. Hiljaisuuden lauluista on julkaistu suomen lisäksi myös kokoelmat 10 eri kielellä. Kansainvälisesti tunnetuin julkaisu  on englanninkielinen Nordic Praise- ylistyslaululevy, joka ilmestyi keväällä 2014. Se on koottu suositun Ylistys-CD:n pohjalta ja toteutettu yhteistyössä laulaja ja tuottaja Hanna-Maria Heleniuksen kanssa. Levystä on ilmestynyt aiemmin sekä eestin- että arabiankieliset versiot ja kesällä 2018 levy julkaistiin myös sekä unkariksi että farsinkielellä. Yhteensä eri kielisinä versioina on julkaistu noin 20 äänitettä.

Pekka Simojoki on myös julkaissut ja toimittanut lukuisan määrän erilaisia laulu- ja nuottikirjoja. Hän on myös kirjoittanut useita kirjoja, joista tuorein on vuonna 2018 ilmestynyt ’Keikkamiehen hartauskirja’.

Palkinnot ja tunnustukset

Pekka on saanut mittavan uransa aikana useita tunnustuksia eri tahoilta. Alla on lueteltuna joitakin.

Kulta- ja platinalevyt

  • Pidä minusta kiinni -CD sai kultalevyn 1992 ja platinaa 2008
  • Kuule minun ääneni -CD sai kultalevyn 2008.
  • Kaskisen ja Petri Laaksosen kanssa toteutettu Lauluja Särkyneille sai kultalevyn 2007.
  • Puolimatkan Majatalo-CD sai kultalevyn 2010
  • Ylistys-CD sai kultalevyn 2014.
  • Nordic Praise-CD sai kultalevyn 2016.

Muita tunnustuksia

  • Joensuun gospelfestivaalien myöntämän ‘Golden Gospel’-palkinnon hän sai vuonna 1998 ja toisen kerran yhdessä Jakaranda-kuoron kanssa vuonna 2010.
  • Hän sai ‘Vuoden riihimäkeläinen’ -tittelin vuonna 1998.
  • E4-järjestön myöntämän ‘Vuoden evankelioimisteko’ -tunnustuksen elämäntyöstään hän sai vuonna 2009.
  • Eestin evankelisluterilaisen kirkon tunnustusmerkin ‘Teeneteristi tunnustusmärk’ hänelle luovutti arkkipiispa Andreas Pöder vuonna 2010.
  • Radio Dein juhlavuoden merkeissä järjestetyssä äänestyksessä vuonna 2012 Pekka Simojoki voitti ‘Paras gospelmuusikko’ -äänestyksen.
  • Pekka Simojoen yhdessä Kalle Vaismaan kanssa julkaisema kirja Seitsemän Silmäniskua pääsi finaaliin Vuoden kristillinen kirja -kilpailussa vuonna 2012.
  • ‘Vuoden Kangasalalainen’- titteli myönnettiin Simojoelle vuonna 2015
  • Hollannissa Continental Singers-nimen alla julkaistu ‘The Great I AM’ -CD sai merkittävän hengellisen musiikin Silver Dove- palkinnon vuonna 2015. Laulun materiaali oli pääosin Simojoen Nordic Praise -lauluista koottu.

Youtube

Mainittakoon, että vuonna 2013 platinaa myynyt ‘Raskasta joulua’- kokoelma sisälsi myös Simojoen tunnetuimman joululaulun ‘Tulkoon joulu’. Laulusta tehty You Tube -video on saanut viimeisen neljän vuoden aikana yli 4.000 000 katsomiskertaa.

Ulkomaan konserttimatkat

Pekka Simojoki yksin tai yhdessä musiikkiryhmineen on tehnyt noin 100 konserttimatkaa eri puolelle maailmaa. Näden lisäksi hän on osallistunut lukuisiin kansainvälisiin seminaareihin ja kokouksiin luennoitsijana tai edustamassa maatamme. Kuva Vancouverista

1970-luku

  • 1979
    Ruotsi, Logos -kuoro

1980-luku

  • 1981 
    Neuvostoliitto (Petroskoi), Logos -kuoro
  • 1982 
    Israel, Logos -kuoro
  • 1983 
    Länsi-Saksa, Alabasteri
    Ruotsi, Alabasteri
  • 1984 
    Unkari (Budapest), LML:n kokous, Afrikkalainen Messu
    Länsi-Saksa, Alabasteri
  • 1985 
    Ruotsi (Göteborg), Liekit -musikaali
    Ruotsi (Tukholma), Tervetuloa Tuomas -musikaali
  • 1986
    DDR (ja Länsi-Saksa), Afrikkalainen Messu
    Hollanti, Christian Artists -seminaari, Afrikkalainen Messu
  • 1987 
    Hollanti, Christian Artists -seminaari, Jakaranda
    Ruotsi, Jakaranda
  • 1988 
    Ruotsi, Jakaranda
  • 1989 
    Kauko-Itä (Thaimaa, Taiwan, Hong Kong), Jakaranda
    Neuvostoliitto (Leningrad), Stemma-kuoro
    Hollanti, Christian Artists -seminaari, Exit

1990-luku

  • 1990
    Neuvosto-Eesti, Jakaranda
    Ranska (Marseille), Pekka & Co.
    Neuvosto-Eesti, Exit
  • 1991
    Ranska (Saksa, Ruotsi), Exit
    Eesti, (Missio-Haapsalu), Exit
    Ruotsi (Eskilstuna), Exit
  • 1992 
    Romania, Pekka & lauluryhmä.
  • 1993 
    Venäjä (Petroskoi), Exit
    Saksa (Düsseldorf), Truba
  • 1994 
    Eesti, Missio Läänemaa, Exit
  • 1995
    Saksa, (Hampurin kirkkopävät), Exit
    Venäjä, Inkerin kiertue, Exit
  • 1996 
    Saksan kiertue, Exit
  • 1997 
    Eesti, EtCetera -kuoro
    Saksa, (Leipzigin kirkkopävät), Exit
    Venäjä, Exit
  • 1998 
    Venäjä (Pietari), EtCetera
    Venäjä, Exit
  • 1999 
    Eesti, Lähetyspävät, Exit

2000-luku

  • 2000 
    Kosovo, Pekka & Co.
    Unkari, EtCetera
    Hollanti, Christian Artists, Pekka & Arja -duo
    Venäjä, Exit
    Venäjä, EtCetera
  • 2001 
    Eesti, Exit
  • 2003 
    Belgia, Bryssel, truba
    Venäjä, (Moskova, Saranski, Kazan, Joshkar-Ola) EtCetera
  • 2004 
    Unkari, Exit
    Venäjä, Pietari, Pekka & Co.
  • 2006 
    Saksa, Finland Praise
    Puola, EtCetera
  • 2007
    Venäjä, Pietari, Exit
    Belgia (Bryssel), Pekka & Arja -duo
    Saksa, Finland Praise
  • 2008 
    Belgia (Bryssel), Exit
    Saksa, EtCetera
    Kanada (Toronto), Pekka & Arja -duo
    Sveitsi (Zürich), Pekka & Arja -duo
  • 2009 
    Ruotsi, Rättvik, truba
    Eesti (Pöltsamaa), truba
    Eesti (Tallinna), Lootus-festivaali, Exit
    Itävalta, EtCetera
    Australia (Brisbane, Cairns, Sydney) Pekka & Henna -duo
    Venäjä, Exit

2010-luku

  • 2010 
    Englanti (Lontoo) – USA, (New York), matkanjohtajana Heikki Toivion kanssa
    Israel, (matkanjohtajana Kalle Vaismaan kanssa), truba
    Eesti, Exit yhdessä Crux-yhtyeen kanssa
  • 2011
    Venäjä, EtCetera
    Ruotsi, (Uumaja), Arja ja Pekka-duo
    Saksa, (Schlangen), Finland Praise
    Saksa, (Sondershausen), Arja ja Pekka-duo
    USA, (San Diego), Pekka ja Henna-duo
    Ranska, (Strasburg), Sveitsi, (Zûrich ja Bern), Exit
    Romania, Joulun lapsi- projekti, Arja & Pekka -duo
  • 2012
    Tanzania, Tasaus- matka, truba
    Ruotsi, (Eskilstuna, Troshälla), truba
    Unkari ja Romania, EtCetera
  • 2013 
    Intia, (Vijiyawara), truba
  • 2014 
    Hong Kong, truba
    Namibia, Aktio Ambomaa (sekä Kapkaupunki), EtCetera-kuoro
    Ruotsi, (Örebro), truba
    USA, (Santa Monica) sekä Kanada, (Vancouver). Truba
    Ruotsi, (Västerås ja Sundsvall), truba
    USA, Florida, (Lake Worth), Arja ja Pekka-duo
  • 2015
    Ruotsi, (Skövde), truba
    Ruotsi, (Tukholma), Pekka ja Heidi-duo
    Eesti, (Tallinna), truba
    Japani (Nishinomiya, Awaji), Kiina (Shanghai, Peking), Hong Kong, Pekka ja Heidi-duo
    Tanska, (Haslev), truba
  • 2016
    Israel (Nasaret, Jerusalem, Betlehem), EtCetera-kuoro
    Saksa (Bad Honnef), Christian Artists-seminaari
    Kanada (Montreal), USA (Dallas), truba
    Eesti (Tallinna, Tarto), Exit
  • 2017 
    Ruotsi (Linköping, Skövde, Borås), EtCetera-kuoro
    Venäjä (Aunus, Petroskoi), Exit
    Kiina (Kunming, Dali, Lijiang, Peking)
  • 2018
    Eesti (Tallinna) EtCetera-kuoro
    Unkari (Pilis, Balatonszarszo, Szombathely, Bük) Exit