Syksy meni aika pitkälle maata kiertäessä, mutta toki kotonakin ehdin olla myös. Hieno ja yllätyksiä täynnä oli syksy muutenkin kaikin puolin, mutta nyt on vuodenvaihde jo takana ja uusi vuosi 2025 päässyt hyvään vauhtiin. Lunta on vielä piha täynnä, mutta valon lisääntyminen aavistelee jo kevättä. Tämäkin vuosi tuntuu olevan täynnä haasteita, keikkoja ja mielenkiintoisia kohtaamisia.
Elämään liittyy kuitenkin onneksi paljon muutakin kuin työtä. Tammikuusssa käytiin läpi elämän kaikki ääret, sillä tyttärenpoikani Aatoksen ristiäisiä vietettiin Lahdessa kuun puolessa välissä ja pian sen jälkeen juhlittiin rakkaan isäni 95-vuotispäiviä. Siinä tajuaa jälleen ajan kulun ja sen, kuinka tärkeä ja ainutlaatuinen jokainen päivä on. Aatoksen isoveli Iivari on puolestaan jo reipas 5-vuotias pikkumies, joka kovasti opettelee jo lukemaan. Siinä veljesten välissä on vielä kolmas miehen alku, pojanpoikani Veikka, joka lähentelee jo vuoden ikää ja menee kontaten sellaista vauhtia, että heikompaa hirvittää. Kohta varmaan siellä Espoosssakin jo kävellään. Siinä onkin meillä papalla ja mummilla varsinaiset ilopillerit, joille olenkin antanut nimen ’Tupu, Hupu ja Lupu! Vauhtia riitti meidän talossa, kun kaikki kolme poikaa perheineen olivat joulua viettämässä! Elämä on ihmeellistä.
Meidän Hennalla on hetken teatterihommat tauolla äitiysloman takia, mutta Heidillä sen sijaan menee tämä vuosi ja osa seuraavaakin uudessa Oulun teatteri Kinky Boots -musikaalissa. Omaa musiikkia tulee maailmalle aina silloin tällöin. Janne puolestaan asustelee Espoossa ja tekee radiotöitään ja siinä sivussa tekee vanhan Idän Ihmeet- kaverinsa Aten kanssa biisejä uudelle Huhu-duolleen. Nuorimmainen Joonas puolestaan aloittelee psykan opintoja Joensuun yliopistossa ja laulaa muuten joka välissä…
Täällä me Arjan kanssa asustamme Kangasalan Vesijärven rannalla korkean harjun kupeessa ja yritämme vanheta hillitysti. Talo on aika hiljainen, mutta aina välillä se täyttyy suvusta ja ystävistä. Arja on ottanut mummin roolin täysillä, sillä niin monta villapaitaa hän on jo ehtinyt viimeisen vuoden aikana neuloa. Jotkut sitä varmaan jo kutsuisivat ’neuloosiksi’. Kun keikolta kotiin ehdin, minä puolestaan kirjoittelen lauluja, teen lumitöitä, uin, pelaan sulkkista ja välillä innostun tekemään ruokaa ja kokeilemaan uusia reseptejä.
Elämä on mallissaan niin kuin se vain tässä vaiheessa voi olla. Avoimin mielin ja uteliaana suuntaan uuteen kevääseen ja kesään. Katsotaan, mitä sinne on Taivaan Isä varannut.