Uusi vuosi 2020 on jo pitkällä. Tätä kirjoittaessani ollaan vielä tammikuun puolessa välissä, mutta kun nyt katsoo ulos ikkunasta, sitä ei uskoisi, sillä ruoho vihertää ulkona ja aurinko kurkkii pilvien takaa. Tunnelman outoutta lisäävät nuo monet luistelijat, jotka kiitävät luistimillaan Kangasalan Vesijärven peilikirkkaalla jäällä. Maailman kirjat taitaa olla vähän sekaisin. Kun tätä luet myöhemmin keväällä, toivottavasti ollaan edes vähän hiihtämäänkin päästy keväthangille. Kesää kohti mennään!

Tänäkin vuonna on kuultavissa monenlaista historian siipien havinaa. Kun katson elämääni taaksepäin, siitä on tasan 40 vuotta, kun Alabasteri -yhtye näki päivänvalon ja ensimmäiset keikat suurella innolla, mutta vapisevin käsin tehtiin joskus vuonna 1980. Hiukan sitä juhlinkin syksyn Häikäisevän Kirkas -kiertueella, joka oli muutenkin varmaan yksi elämäni hienoimmista kiertueista. Mikä olisikaan parempi tapa kiittää hyvistä vuosista kuin laulamalla ylistyslauluja! Tänäkin vuonna olisi varmaan monta syytä tehdä vaikka lisää juhlakiertueita, mutta mukavinta on varmaan juhlia tien päällä teidän kaikkien kanssa, jotka keikoille tulette!

Syksy oli muutenkin vauhdikas ja työntäyteinen. Joulu puolestaan menikin sitten lepäilyn, saunan lämmittämisen ja ystävien merkeissä ja nyt on kevättä ilmassa täällä meidänkin talossa. Tammikuun ykkösjuttu oli rakkaan isäni 90-vuotisjuhlat Oulussa, jonne sukua saapui runsaasti meidän suvun patriarkkaa juhlimaan. Korkea ikä näkyy, niin kuin sen pitääkin näkyä, mutta ajatus on kirkas ja pilke silmäkulmassa yhä. Takana on pitkä hyvä elämä aina Afrikkaa myöten, jonne Jumala kerran lähetti. Nyt voi isä-ukkokin tyytyväisenä ja hyvällä mielellä katsoa mentyä polkua. Äitikin seuraa perässä ja täyttää keväällä kunnioitettavat 87-vuotta. Kunpa itsekin saisi joskus päiviensä lopulla kokea jotain samaa.

Nyt elämä jatkuu taas eteenpäin ja töihin olen vähitellen taas tarttunut. Monet paikkakunnat, kohtaamiset ja mielenkiintoiset ihmiset siellä jossain odottavat tänäkin keväänä. Kiva on lähteä liikkeelle ja kiva on palata aina kotiin, jossa asustelemme nelistään Arja-vaimoni, 17-vuotiaan Joonaksen ja pikimustan kääpiövillakoiran Jedin kanssa. Joonaksella on melkoisen iso vaihde päällä, lukion musiikkiluokalla on töitä riittänyt, jopa levynkin julkaisivat ja aikovat Irlantiin tehdä vielä keväällä opintomatkan. Myös Pirkanpojat -poikakuorolla on monta rautaa tulessa, sillä kuoro täyttää tänä vuonna 50-vuotta ja sen merkeissä on pojilla edessä jopa Japanin matka. Tämän kaiken lisäksi on nuori mies ehtinyt tehdä biisejä ja juosta ties kuinka monella nuorten leirilläkin. Nuorta energiaa riittää!

Vanhemmat lapset ovat jo omillaan ja pärjäävät hienosti. Töitä ja opiskelua on kaikilla ja musiikki on tietenkin mukana tavalla tai toisella jokaisella heistä. Meidän vanhimmalla, Hennalla, on teatteritaiteen jatko-opinnot meneillään ja sen mitä sieltä olen kuullut, tuntuu olevan motivoivaa. Janne paahtaa taas uusissa töissä isossa mediatalossa ja yrittää samalla myös opintojaan saada päätökseen. Heidi puolestaan valmistui laulajaksi viime vuonna Helsingin Metropoliasta, mutta jatkaa opiskelua tällä kertaa Tampereen Amkissa niin ikään teatterin suuntaan. Polvi senkun paranee…

Tällaista kuuluu siis tänä keväänä meidän vihreään taloon Kuohunharjun juurella ja Vesijärven rannalla.