Tutun näköinen vanha lähetystyöntekijä tuli juttelemaan keikan jälkeen. Hän kertoi asuneensa meidän perheemme seinän takana Lähetystalolla Helsingissä vuonna 1964. Joka ilta suunnilleen samaan kellonaikaan seinän toiselta puolelta oli kuulemma kuulunut, kuinka Simojoen lapsille laulettiin iltalauluja! Olin silloin kuusivuotias vesseli, ja sisarukseni olivat vähän nuorempia.
Mua siipeis suojaan kätke,
oi, Jeesus, Herrani,
suojassas suo mun olla,
jos kuinka kävisi…
Ainakin tätä laulua äiti ja isä lauloivat samoin kuin monia muitakin tuttuja lasten iltalauluja. Muistan ne ulkoa varmasti aina.
Nuori perhe oli tuolloin lähdössä Ambomaalle lähetystyöhön, joten hyvin tutuksi tuli myös ehkä tunnetuin lasten lähetyslaulu, Musta Saara, joka kertoi pienestä afrikkalaistytöstä. Muistan, että tuon laulun tarina ja kaunis sävel koskettivat pienen pojan sisintä: Ei taivahassa kuolon vaaraa, ei kyyneleitä, yötäkään…
Kun Simojoen perhe sitten palasi Afrikan matkaltaan vuonna 1973, minut lähetettiin 15-kesäisenä riparille Päiväkummun kurssikeskukseen. Sieltä puolestaan jäi mieleeni, että joka aamu leiri herätettiin saman vanhan laulun sävelin. Päähän jäi soimaan koko loppuelämäksi: Joka aamu on armo uus, miksi huolta siis kantaa…
Myöhemmin, kun toimin ripareilla ”valekanttorina”, lauloimme yhtä laulua lähes joka leirillä. Siitä tuli yksi kaikkien aikojen suosikkini vanhojen hengellisten laulujen joukossa. Muistot vievät minut Päiväkummun riihikirkkoon heti, kun joku alkaa laulaa Päivä vain ja hetki kerrallansa… Sitä laulaessani vastaan tuli ensimmäistä kertaa nimi Lina Sandell, jonka myöhemmin löysin noista kaikista lauluista. Koska minäkin olen saanut elämäntehtävän hengellisten laulujen parissa, minua alkoi kiehtoa arvoitus: kuka on runoilija näin monen upean laulun takana!
Olen vuosien aikana tutkinut asiaa ja löytänyt historiankirjoista 1800-luvulla eläneen ruotsalaisen runoilijan ja kirjailijan, joka on jättänyt kädenjälkensä satoihin ellei tuhansiin kappaleisiin. Ja mikä ihmeellisintä, hyvin monet hänen laulunsa koskettavat ihmisiä edelleen, yli sata vuotta runoilijan kuoleman jälkeen.
Lina oli ruotsalaisen papin tytär. Hänellä oli hyvä perhe, mutta hänen lapsuutensa ei kuitenkaan ollut helppo, sillä hän menetti pikkuveljensä jo nuorena ja oli itsekin hyvin sairaalloinen. Hän sairasti lapsena vaikean hermokuumeen, jonka vuoksi hän osittain halvaantui. Sairauden takia Lina ei voinut leikkiä muiden lasten kanssa, vaan joutui viettämään pitkiä aikoja sisällä.
Kun tyttö oli 12-vuotias, hänen elämänsä muuttui; tarkasti ottaen sunnuntaina 17. marraskuuta 1844. Muu perhe oli mennyt kirkkoon, ja Lina oli joutunut taas jäämään kotiin. Lukiessaan sängyssään päivän tekstin Jairuksen tyttärestä, jonka Jeesus paransi, hän kertoi yhtäkkiä kuulleensa Jumalan äänen kysyvän: Oletko sinä valmis?
Lina vastasi ihmeissään: Herra, minä uskon, auta minun epäuskoani!
Samalla hetkellä hän tunsi voimiensa palaavan. Kun perhe palasi kirkosta, heidän sairas tyttönsä seisoi ulko-ovella odottamassa terveenä ja täysissä pukeissa. Sen jälkeen Lina ei enää palannut sairasvuoteeseen. Hän parantui täysin.
Tämä ihmeellinen kokemus vaikutti ratkaisevasti Linan uskoon ja elämään. Hän alkoi kirjoittaa hengellisiä runoja ja julkaisi ensimmäisen runokirjansa 16-vuotiaana.
Toinen kokemus, joka vaikutti häneen syvästi, oli puolestaan hyvin traaginen. Ollessaan 26-vuotias hän näki rakkaan isänsä hukkuvan kovassa myrskyssä Vätternjärvellä. Sen jälkeen tuntuivat runojen padot lopullisesti avautuneen. Nuoren runoilijan särkyneestä sydämestä alkoi tulvia eletyn makuisia tekstejä, jotka olivat täynnä suorastaan lapsenomaista luottamusta Vapahtajaan.
Lina Sandellin hengellisyyteen vaikutti merkittävästi myös C. O. Rosenius, Ruotsin historian ehkä merkittävin herätyssaarnaaja, joka vieraili Suomessakin moneen otteeseen. Myös hänen kerrotaan kirjoittaneen uusia hengellisiä lauluja.
Toinen henkilö, joka vaikutti Lina Sandellin elämään, oli muusikko Oscar Ahnfelt, joka sävelsi monia Sandellin runoja. Ahnfelt oli myös laulaja ja taitava kitaristi, jonka kerrotaan jopa rakentaneen itse kymmenkielisen kitaran. Oscarkin tuli uskoon Roseniuksen vaikutuksesta ja alkoi tehdä pitkiä esiintymismatkoja “hengellisenä trubaduurina” ympäri Ruotsia 1840-luvulta alkaen. Oscar Ahnfelt oli siis varsinainen gospelmuusikkojen esi-isä, joka jo silloin kiersi keikoilla!
Hänen tyylinsä ja toimintansa herätti myös vastustusta, niin kuin arvata saattaa. Jopa kuningasta vaadittiin kieltämään moinen kitaranrämpytys. Kerrotaan, että kuningas Kaarle XV kutsui kiistellyn trubaduurin esiintymään hoviin, jotta saisi kuulla, millaisilta pahennusta herättävät laulut kuulostivat. Ahnfelt oli huolissaan siitä, mitä hän laulaisi, ja pyysi Lina Sandellia kirjoittamaan tilaisuutta varten uuden laulutekstin.
Sandell teki työtä käskettyä, ja muutaman päivän kuluttua oli sävellyskin valmis. Kitara kainalossaan ja uusi laulu taskussaan Ahnfelt meni kuninkaanlinnaan esittämään kappaleen. Kerrotaan, että kuningas kuunteli laulun silmät kyynelissä, tarttui soittajaa kädestä ja lupasi: ”Te saatte laulaa minun valtakunnassani niin paljon kuin haluatte!”
Tunnustan, että Linan runot ja Oscarin sävelet ovat innostaneet ja inspiroineet minuakin tekemään musiikkia! On huikean rohkaisevaa nähdä, että Jumala kutsui ihmisiä työhönsä silloin ennen samalla tavalla kuin nykyäänkin. Jokainen aika tarvitsee myös omat laulunsa ja lauluntekijänsä. Senkin olen huomannut, että uusia lauluja syntyy aina siellä, missä on herätystä! Lina Sandell ja hänen työtoverinsa jättivät meille hienon perinnön. Tulipa elämään iloa tai surua, luotetaan Vapahtajaan! Lähdetään liikkeelle, kun Jumala kutsuu, ja pannaan lahjat likoon!
Ja ennen kaikkea annetaan laulujen soida! Päivä vain ja hetki kerrallansa.