Evankelista

Evankelista

Hän astui Tallinnan suuren Saku-areenan lavalle hymyillen niin kuin amerikkalainen vain osaa. Hän oli illan pääpuhuja Franklin Graham, ehkä kaikkien aikojen tunnetuimman evankelistan Billy Grahamin poika.

Jos poika olikin häkellyttävän paljon isänsä näköinen, ihan samaa voi sanoa myös puhetyylistä ja sanomasta. Hän on isänsä tavoin evankelista, joka vääntää evankeliumin rautalangasta niin yksinkertaisesti, että tyhminkin sen ymmärtää. Hän ei yritä viihdyttää yleisöään, sillä evankelistalla on vain yksi päämäärä: ihmisen johtaminen Jeesuksen luo.

Häntä katsoessani tulivat elävästi mieleeni tapahtumat reilut 20 vuotta aikaisemmin, vuonna 1987, kun isä Billy Graham oli kutsuttu puhumaan Helsingin olympiastadionille. Minä ehdin silloin vain yhtenä päivänä käväistä haistelemassa tunnelmia yleisöstä käsin täydellä stadionilla. Oli se uskomattoman kova juttu, sillä paikalle tulvi yhden viikon aikana yhteensä yli 180 000:ta tavallista suomalaista kuuntelemaan evankeliumia!

Muistan, kuinka monet kirkolliset vaikuttajat kuitenkin tuomitsivat kampanjan ja vastustivat kiivaasti tällaista teologisesti epäilyttävän “epäluterilaista” evankeliointia, joka ei kuulemma ole “kansankirkollista” ajattelua. Se ei kuitenkaan estänyt lähes 10 000 kuulijaa vastaamasta evankelistan kutsuun ja antamasta elämäänsä Jeesukselle. Vieläkin tapaan ihmisiä, jotka kertovat, että heidän elämänsä muuttui silloin Helsingin stadionin nurmella!

Kun Exitin kanssa saimme kutsun Tallinnaan, täytyy myöntää, että hetken kyllä mietimme, kannattaako lähteä kahdeksi päiväksi keikalle vain kolmen laulun takia. Kyseessä oli kuitenkin Viron historian suurin evankelioimiskampanja, Lotus-festivaali, joten päätimme ottaa haasteen vastaan.

Tiesimme, että tämä meille suomalaisille rakas naapuri on nykyään kenties Euroopan ateistisin maa, sillä enää vain noin 20 prosenttia Viron väestöstä kuuluu johonkin kristilliseen kirkkoon. Siksi tuntui oikealta lähteä mukaan, vaikka lisähaastetta toi sekin, että sekä laulut että puheet piti hoitaa viron kielellä! Kyllä sitä harjoiteltiinkin kieli solmussa ennen kuin homma alkoi jotenkin sujua.

Saku-areena oli täynnä kolmatta iltaa peräkkäin, ja tänäänkin lähes 9000 henkeä oli tullut paikalle kuulemaan kuuluisia Amerikan-vieraita. Jos ei Franklin Graham itse pitänytkään show’ta, sen puolen hoitivat kyllä toiset. Ääntä ja värivaloja riitti suuren maailman malliin. Ennen kuin odotettu pääpuhuja saatiin lavalle, yleisön eteen vyörytettiin valtava määrä musiikkia, ihmisiä ja kuvaa läkähdyttävällä vauhdilla. Kaikki oli perusteellisesti suunniteltu ja ohjelmat rakennettu minuuttiaikataulun mukaan. Kun yksi lopetti, toinen aloitti.

Ohjelmassa oli esimerkiksi amerikkalainen kitaravirtuoosi, venäjänkielinen iskelmälaulaja, huippupianisti, gospelduo, kuoroesityksiä, todistuspuheenvuoroja ja joukon jatkona suomalainen gospelbändi Exit. Ohjelman kruunasi maailman silloin ehkä tunnetuin gospellaulaja Michael W. Smith, jonka lämppärinä saimme toimia.

Puolentoista tunnin ilotulituksen jälkeen Graham aloitti. Hänen saarnansa oli pelkistetyn suoraa ja konstailematonta julistusta, jossa ei arastella puhua synnistä ja parannuksesta.

Kun sitten tuli alttarikutsun aika, osa yleisöstä suorastaan ryntäsi lavan eteen. En ole moista evankeliumin janoa montaa kertaa nähnyt. Väkisinkin meinasi tulla tippa linssiin, kun näki sen innon, ilon ja itkun.

Monen virolaisen elämässä se ilta oli muutoksen ilta. Jälkeenpäin kuulin, että sinä iltana juoksi eteen yli 400 ihmistä, jotka halusivat lähteä seuraamaan Jeesusta. Tajusin, että tämän takia varmaan kannatti tulla tänne Viroon laulamaan ne kolme laulua!

Tiedän, että jonkun mielestä tällainen evankelioiminen on liian amerikkalaista, jonkun mielestä liian epäluterilaista, liian reformoitua, liian ratkaisukeskeistä tai liian käännyttämistä tai liian jotakin muuta. ”Väärin sammutettu”, sanoisi varmaan joku viisas teologi, mutta menepä kysymään noilta 400 ihmiseltä! Heille ei ole merkitystä millään muulla kuin sillä, että Jeesus astui heidän elämäänsä siellä Saku-areenalla.

He ovat oikeassa: millään muulla ei tosiaan ole mitään merkitystä! Evankeliointi on sitä, että nälkäinen kerjäläinen menee kertomaan toiselle nälkäiselle kerjäläiselle, mistä saa ruokaa! Meistä ei kenestäkään tule Franklin Grahamia eikä tarvitsekaan tulla, mutta evankeliumin leivän jakaminen kuuluu meille kaikille kerjäläisille! Se jos mikä on luterilaista!

Vielä tänään etsikää Herraa,

vielä tänään kutsuu Hän.

Vielä tänään kolkuttakaa,

ovi auki on elämän.

Vielä tänään etsikää Herraa,

vielä tänään aikaa on.

Rakkauttansa Isä jakaa,

ja armo on loputon.

Viron poika

Viron poika

Kuidas käs käyp?

Hästi!

Siinä hän hymyili leveästi niin kuin aina, ja jostain minäkin muistin, miten kysymykseen kuului vastata. Exitin keikan oli määrä alkaa parin tunnin päästä Seinäjoen Urheilutalolla, enkä todellakaan ollut osannut odottaa törmääväni täällä Joel Reinaruun, laulavaan Viron poikaan.

Yhteinen historiamme ulottuu aina vuoteen 1990, jolloin teimme Exitin kanssa ensimmäisen kiertueemme Neuvosto-Virossa. Se olikin aivan unohtumaton retki jo senkin takia, että viranomaiset eivät päästäneet meitä maahan helpolla. Äänentoistolaitteetkin jäivät tulliin, koska meiltä muka puuttui oikeat paperit. Lopulta laitteet saatiin sieltä kuitenkin ulos, kun Viron kirkon arkkipiispa meni meistä henkilökohtaiseen takuuseen.

Kiertueen järjesti nuori pastori Leevi Reinaru, ja hänen kaksi pientä poikaansa Daniel ja Joel seurasivat silmä tarkkana outojen suomalaisten edesottamuksia. Daniel sai lopuksi rumpalilta lahjaksi kapulat, ja hänestäkin tuli rumpali. Joel sen sijaan tarttui kitaraan ja alkoi laulaa. Pojat perustivat yhtyeen, jonka kanssa olemme tehneet monta yhteistä keikkaakin. Joelista onkin tullut varsinainen nuorisoevankelista.

Kun kysyin, mikä hänet Suomeen toi, sain kuulla, että hänet oli kutsuttu vieraaksi Mikkeliin johonkin kirkon nuorisotyöntekijöiden kokoukseen. Sen sanottuaan hän tempaisi taskustaan kännykän ja näytti tohkeissaan valokuvaa, joka oli otettu Mikkelissä.

Täytyy tunnustaa, että minulle kuvan idea ei aluksi auennut, sillä siinä seisoi kolme kaunista ja hymyilevää nuorta naista. Kohta kyllä ymmärsin, kun Joel näytti sormellaan kuvaa ja selitti, mistä on kyse:

”Nämä ovat sen mikkeliläisen ravintolan tarjoilijoita. Tuon ensimmäisen kanssa aloin jutella hengellisistä asioista, ja kävi ilmi, että hänellä oli käsi kipeä. Sain luvan rukoilla käden puolesta, ja se parani saman tien. Hän kutsui paikalle tuon toisen tarjoilijan, jolta paranivat sekä selkä että käsi, kun rukoilin hänen puolestaan. He innostuivat niin, että kutsuivat sinne myös kolmannen, jolla oli paha migreeni. Sekin parani heti, ja nämä tytöt olivat aivan ihmeissään siitä, mitä Jeesus voi tehdä. Eivät he olleet koskaan sellaisesta kuulleet. Kyllä Jeesus on ihan mahtava! Näin minä toimin myös Virossa ja monet ovat parantuneet ja tulleet uskoon!”

Joel lupasi lähteä seurakseni kaupungille. Olin unohtanut keikkapaitani kotiin, ja täytyi ostaa uusi. Tohkeissaan hän siinä kävellessämme tarinoi siitä, mitä kaikkea oli tapahtunut. Hän kertoi, että koko elämä oli ihan muuttunut, kun Jumala oli alkanut toimia uudella ja ihmeellisellä tavalla.

Tätä Viron poikaa ei pidätellyt mikään, sen sain huomata myös Seinäjoella, kun etsimme paitakauppaa. Jonkin putiikin edessä oli pari puhelinoperaattori Elisan nuorta kaveria kertomassa hyviä uutisiaan. Minä vain kävelin ohi päätäni puistellen, mutta tajusin kohta, että Joel oli jäänyt jonnekin. Kun vilkaisin taakseni, näin, kuinka hän oli innoissaan kertomassa pojille sellaisia hyviä uutisia, joiden rinnalla Elisankin tarjous kalpenee. En voinut muuta kuin hymyillä.

Kun sitten löysimme sopivan paitaliikkeen, meitä riensi palvelemaan nuorehko myyjätär. Kun hän kuuli, mistä bändistä oli kyse, hän hihkaisi innoissaan:

”Kyllä minä Exitin muistan! Riparin jälkeen käytiin keikalla silloin joskus. Siis että Exit soittaa tänään Urheilutalossa? Tuohan pitää heti kertoa minun miehelleni, hän on ollut tosi kova Exit-fani… Tai no, ehkä minun pitää puhua jo entisestä miehestä, ei tästä meidän jutusta kai enää mitään tule…”

Samassa huomasimme, kuinka kyyneleet alkoivat valua pitkin naisen poskia, vaikka hän yrittikin peitellä niitä. En tiennyt, miten tässä pitäisi toimia, mutta Joel oli jo ottanut myyjätärtä kädestä, katsoi häntä silmiin ja aloitti jotenkin näin:

”Kuule, tiedätkö, että sinä olet Jumalalle äärettömän rakas tytär…”

Siinä me hiljaa kuuntelimme yhdessä muiden asiakkaiden ja myyjien kanssa, miten evankeliumin voi kertoa lyhyesti ja lempeästi. On aina yhtä ihmeellistä nähdä, kun joku rakastuu Jeesukseen ja kun sydän syttyy palamaan evankeliumille. Sen lahjan Jumala haluaa antaa meille jokaiselle.

 

Anna mennä, päästä irti!

Taivas kutsuu kulkijaa.

Anna mennä, tartu tuuleen,

anna Hengen johdattaa.

 

Anna mennä, päästä irti!

Kohti uutta maailmaa.

Anna mennä, tartu tuuleen.

Anna Hengen johdattaa.

 

(Anna mennä)

Janica

Janica

Lavalle astui pieni, vaaleatukkainen nuori nainen, jolla oli kaunis hymy ja joka tuntui olevan jostakin äärettömän innostunut. Hän oli siis se 18-vuotias Janica, jonka ohjelman mukaan piti puhua ennen minua. Tunnustan, että mielessäni kävi epäilys siitä, mitä tällaisella kokemattomalla nuorella tytöllä on annettava meille vanhemmille.

Mutta kun tyttö avasi suunsa, hän putsasi pöydän ja koko yleisö kuunteli melkein henkeään pidätellen. Minäkin olin aivan mykistynyt. Minun piti nousta lavalle hänen jälkeensä, mutta tuntui, ettei minulla ole enää mitään annettavaa tai lisättävää.

Oli menossa evankelistapäivät Seinäjoella. Se on tapahtuma, jossa eri seurakuntien ja järjestöjen evankelistat kokoontuvat yhteen tsemppaamaan toisiaan. Tapahtuman aloitti aikanaan itse Kalevi Lehtinen, joka pelkäsi evankelistojen kuolevan sukupuuttoon tässä maassa, ellei mitään tehdä.

Tapahtuma on parhaimmillaan kuin inspiroiva, rohkaiseva ja jopa hauska sukukokous, eikä kukaan kysy, mistä tulet tai mihin seurakuntaan kuulut. Vastaan tulee “hellareita”, vapaakirkollisia, “kräsäläisiä”, kansanlähetysläisiä ja ties mitä hihhuleita. Välillä kuuluu helluntailaisten iloista hallelujaa ja välillä veisataan luterilaisen rauhallisesti. Minäkin olin luvannut pitää eräässä tilaisuudessa lyhyen puheen. Ja sitten esiin astui tuo tyttö.

Janica kertoi olevansa tavallisen kristityn perheen tytär, jota Raamatun sana oli alkanut puhutella merkillisesti. Esiin suorastaan hyppäsivät erityisesti Jeesuksen sanat, kun Hän lupasi, että “he panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat…” Tyttöä alkoi kiehtoa ajatus, voisivatko sanat olla totta tänäänkin.

Eräänä iltana Janica oli uskaltautunut ulos kotikaupunkinsa kadulle ja alkanut keskustella hengellisistä asioista jonkun vastaantulijan kanssa. Jutteluhetki oli päättynyt siihen, että tyttö laski kätensä tuon ihmisen päälle, ja yllättäen tämä todellakin parantui vaivastaan. Hän innostui siitä niin, että lähti ilta illan jälkeen kadulle rukoilemaan ihmisten puolesta. Jopa koulun vapaatunneilla nähtiin innokkaan nuoren naisen livahtavan portista katuevankelistan hommiin, kun se on kuulemma “niin kivaa”.

Läksyjäkään nuori abiturientti ei aina malttanut lukea, kun teki mieli olla ulkona kertomassa Jeesuksesta. Hän piti aluksi kirjaa siitä, kuinka monet siellä kadulla parantuivat, mutta kun heitä alkoi olla jo satoja, hän lopetti laskemisen. Tyttö rukoili nuorten, vanhojen, miesten ja naisten puolesta ja sai kutsun kertoa Jeesuksesta jopa kaupungin puliukoillekin, kun eräs heistä oli parantunut syövästä.

Mieleeni jäi erityisesti Janican kertoma kohtaaminen kolmen nuoren kanssa edellisenä kesänä. Jeesus ei kuulemma ollut vähääkään kiinnostanut nuoria, mutta he jäivät kuitenkin uteliaina kuuntelemaan. Pian kävi ilmi, että yhdellä heistä oli selkä kipeä ja toisella niska, ja molemmat paranivat, kun Janica rukoili ja pani kätensä heidän päälleen. Nuoret olivat suorastaan säikähtäneet, kun tajusivat, mitä tapahtui.

Kolmannella kaverilla oli vähän haastavampi vaiva, sillä hänen sormensa oli murtunut ja jäänyt vinoon asentoon. Senkin puolesta Janica rukoili, ja sormi oikeni saman tien.

Janican silmät loistivat innosta, kun hän kertoi kaiken tämän, ja meillä kuulijoilla oli suu auki hämmästyksestä. On tuttua, että tällaista tapahtui Jeesuksen aikaan, mutta tuntui hurjalta ajatella, että se voisi olla todellisuutta tämän päivän Suomessakin!

Tilaisuuden jälkeen vaihdoin ajatuksia tuon merkillisen nuoren naisen kanssa. Kun ihmettelin hänen saamaansa lahjaa, hän vain totesi hymyillen:

“Ei minulla ole mitään erityistä parantamisen lahjaa. Tämä koskee meitä kaikkia!”

Niinpä. Jumalan lupaukset koskevat meitä kaikkia, jos uskallamme tarttua niihin ja pitää niistä kiinni. Meidän kaikkien tehtävänä ei varmaan ole lähteä kadulle, mutta kaikkien tehtävä on lähteä liikkeelle. Joskus jonkun tie voi viedä vaikka kadullekin. Jumalalla on meille jokaiselle paikka, jossa voimme palvella ja jonne voimme tuoda Hänen valtakuntansa todellisuuden.

Ehkä voisimme joskus jopa rohkaistua panemaan kätemme toistemme päälle. Mitä tahansa voi tapahtua, kun Henki saa johdattaa. Ja tuo nuori nainen opetti meille vanhoille sen, että kaiken lisäksi se voi olla ”kivaa”!

 

Jos tiedät sen salaisuuden,

et sitä kätkeä saa.

Jos kuulet sävelen uuden,

et voi sitä piilottaa,

 

vaan juokse, kerro se heille,

jotka sitä kaipaavat.

Huuda se kujille, huuda se teille,

että Jeesus pelastaa.

 

(Laulujen laulu)