Entä jos?

Entä jos?

Taas oli seurakuntavaalit ja taas meillä oli se sama ongelma, eli että miten saada mukaan myös ne, joita kirkon touhut eivät pätkääkään kiinnosta. Viimeksi vakuuteltiin kansaa sillä, että äänestämällä tehdään hyvää, tällä kertaa sai jokainen tuunata juuri itselleen sopivan kirkon. Jostain syystä eivät kirkon vakuuttelut tunnu kuitenkaan vakuuttavan. Miksi äänestää, kun ei kerran kiinnosta?
Viime aikoina olemmekin joutuneet vakuuttelemaan kansaa moneen otteeseen. Siitä ei ole kuin muutama vuosi, kun kirkosta eroamisesta tuli hitti ja ulko-ovi alkoi käydä tiuhaan tahtiin. Yhtäkkiä pelkkä perinne ei enää riittänytkään, vaan kirkon täytyi saada jäsenensä uskomaan, että he yleensäkin tarvitsevat kirkkoa. Jäsenyydelle alettiin etsiä syitä lievässä paniikissa. Löytyyhän sieltä diakonia, nuorisotyö, hautuumaat, ip-kerhot ja muut tutut jutut, mutta nekään eivät enää tunnu vakuuttavan.
Kinkkisin ongelma näyttää tänään olevan se, miten saada uudet sukupolvet pidettyä kirkon helmassa. Onhan meillä toki riparit, mutta miten saisi nuoret ymmärtämään, että kivan riparin jälkeen myös virrenveisuu on kivaa? Puhumattakaan siitä, kuinka kivaa on äänestää seurakuntavaaleissa ja osallistua kirkon hallintoon! Ei tunnu toimivan.
Kierre jatkuu, sillä nyt tilastot jo varoittelevat, ettei pian kukaan enää kastata lapsiaan. Nyt meillä onkin haastava tehtävä yrittää epätoivoisesti vakuuttaa ihmiset siitä, että kaste on hyvä juttu! Kun perinne katoaa, niin mitä ihmettä siihen tilalle keksisi?
Kovasti on yritetty saada kirkolle modernia imagoa, johon kukaan ei loukkaantuisi. On yritetty selvittää, millaisen kirkon kansa haluaa. On ketterästi otettu kantaa ilmastonmuutokseen, avioliittoon, pakolaisiin, köyhyyteen, mutta mikään ei tunnu auttavan. Kato käy.
Nyt onkin ongelmaan löytynyt yllättävä ratkaisu ja vielä aika yllättävältä suunnalta. Tuomas Enbuske, itsekin kirkosta eronnut valtakunnan besser-wisser sen sanoi ääneen: ”…Kirkko ottaa kantaa maallisiin asioihin, pakolaisiin, homoihin, heteroihin ja Flow-festivaaleihin. Ei se ihmisiä kiinnosta! Kirkon pitäisi saarnata taivaasta ja helvetistä. Ja siitä, että Kristus kuoli ristillä meidän syntiemme tähden… Kirkosta on tullut Facebook, jonka algoritmit räätälöivät sisällön juuri meille mieluisaksi… Luterilaisesta kirkosta erotaan ennätysvauhtia juuri siksi, ettei se eroa mitenkään Stockan herkusta…”
Entä jos Enbuske onkin oikeassa! Entä jos kirkko olisikin kirkko eikä yrittäisi olla jotain muuta! Entä jos me saarnaisimmekin taas Kristuksesta! Eikö se ole kuitenkin se meidän juttu!

Maata näkyvissä?

Maata näkyvissä?

Blogi on kirjoitettu Pekan kirkolliskokouspuheen pohjalta.
Turku-halli täyttyi taas energiasta, kun tuhannet innokkaat nuoret ilmestyivät kaupunkiin. Mistä on kyse? No, tietenkin Maata Näkyvissä- festareista, jotka pidettiin marraskuun puolivälissä jo peräti 34. kerran! Viikonloppu täynnä hyvää musiikkia, iloista meininkiä ja nuorta iloa! Ja kaikki evankeliumin tähden! Sinne kannattaisi kirkon päättäjienkin edes kerran hankkia festaripassit ja mennä viettämään viikonloppu nuorten kanssa. Se sykähdyttää aina ja ehkä kirkkolaivakin saisi taas maata näkyviin!
Minä olen seurannut Maata Näkyvissä -festareita alusta asti, sillä olin siellä keikalla Alabasteri- yhtyeen kanssa jo silloin, kun niitä ensimmäistä kertaa vietettiin vuonna 1985. Silloin oli nuoria paikalla pari sataa. Sen jälkeen ollaan Exitinkin kanssa oltu soittamassa monen monta kertaa. Olenkin saanut nähdä sen ihmeen, kuinka tapahtuma on kasvanut Pohjoismaiden suurimmaksi krisitilliseksi nuorten festariksi. Tapahtuma on ainutlaatuinen koko Euroopankin mittakaavassa. Olen nähnyt myös sen, kuinka käsittämättömän valtava ponnistus tuollainen festari on ja kuinka suuren taloudellisenkin riskin järjestäjät ottavat joka ikinen kerta. Senkin tiedän, että arvostelijoita ja kateellisia kampittajia on riittänyt kotitarpeiksi. Jotkut jopa joskus järjestivät Helsingissä ’Seistä piilossa’ -varjofestarit, tosin huonolla tuloksella…
Olen tajunnut, että festariväen sitkeyden salaisuus on alusta asti ollut se, että heillä on NÄKY nuorten tavoittamisesta evankeliumilla ja heillä on myös TÄKY, johon kala tarttuu. Ilman näkyä kaikki työ on vain puuhastelua ja ilman täkyä kaikki on vain haihattelua. Erityisesti olen ihaillut sitä, kuinka paljon innostuneita nuoria tapahtumaa on tekemässä, nuorethan sen aikanaan aloittivatkin. Se on ollut ja on yhä tavattoman tärkeä tapahtuma kymmenille ellei sadoille tuhansille suomalaisille nuorille. Siihen joukkoon lasken myös itseni!
Festareita on hyvä myös katsoa laajemmalla näkökulmalla. Viime vuosien huolestuttava ilmiö Suomessa on ollut, että kristillinen kasvatus ohenee Suomen kodeissa hurjaa vauhtia ja kaikkea kristillistä riisutaan pois myös päiväkodeista ja kouluista. Kun kirkosta eroaminen jatkuu kasvavalla vauhdilla, yhä harvemmalla suomalaisella nuorella on tulevaisuudessa mitään kosketusta kristinuskoon tai kirkkoon. Nuoren sukupolven tavoittaminen onkin kirkon ja meidän kristittyjen ehkä suurin haaste tänään. Tästä aiheesta keskusteli myös Turussa viikkoa ennen festareita kokoontunut kirkolliskokous. Siitä teemasta kirkko on teettänyt jopa kokonaisen tulevaisuusselonteon. Onhan meillä toki yhä riparit, onneksi, mutta jonnekin porukka tuntuu katoavan riparinsa jälkeen. Asiaan pitäisi tarttua nyt, huomenna voi olla jo myöhäistä!
Maata Näkyvissä-festarit on myös yksi hyvä esimerkki siitä, mitä meidän kirkkomme piirissä on tehty oikein! Siellä on löydetty kulttuuri ja kieli, mitä nuoret ymmärtävät. Siinä olisi paljon, josta voisimme ottaa oppia laajemminkin. Yhtä asiaa haluan kuitenkin ääneen ihmetellä. Sen sijaan, että kirkko ilmaisisi ilonsa siitä, että tällainen määrä nuoria saadaan yhä tänään evankeliumin ääreen, se lähettääkin aivan toisenlaisen viestin. Niin kuin tiedämme, festareilla ei tänä vuonna saatu enää viettää tapahtuman ehdotonta kohokohtaa, suurta, yhteistä tuhansien nuorten ehtoollisjuhlaa – kirkkopoliittisista syistä! Meidän aikuisten teologiset hiekkalaatikkoleikit olivatkin tärkeämpiä kuin se, että nuoret saavat parasta, mitä voimme antaa. Tuen sijaan annettiinkin piiskaa. Oliko jotain siis jälleen ”väärin sammutettu”? En todellakaan ymmärrä.
En ota sen enempää kantaa riiidan syihin, virkakäsityksistähän tässä on tietenkin kyse ja perusteltuja näkökantoja löytyy varmaan puolin ja toisin. Sitä vain suren tavattomasti, minkälaisen viestin tällainen riitely lähettää sekä ulkopuolisille että nuorille itselleen. Jotain se kertoo myös meidän näystä tai sen puutteesta. Käsittämättömän lyhytnäköiseltä ja pikkusieluiselta se minusta tuntuu. Onneksi jonkinlainen kompromissiratkaisu sinne lopulta löytyi ja festarit saatiin hoidettua. Hyvä niin, mutta toivon, että asiat saataisiin jatkossa sovittua niin, että työ voisi jatkua normaalisti ja nuoret saisivat pitää hienon festarinsa!
Nyt on aika rukoilla Jumalalta uutta näkyä ja ehkä sen mukana löytäisimme monta uutta täkyä, joihin nuoret voisivat tarttua! Me tarvitsemme Suomen Siionissa uuden kulttuurin, jossa yritämme ymmärtää ja tukea toisiamme ja siunata kaikkia niitä, joka tässä kirkossa haluavat tehdä työtä evankeliumin tähden ja rakkaudesta nuoriin. Jopa niitä, jotka ajattelevat eri lailla tai edustavat sitä väärää herätysliikettä. Se olisi loistava viesti myös ulospäin. Meillä ei ole enää varaa riidellä, haasteet ja vastustajat ovat muualla.
Meillä on tavattoman hienoa ja fiksua nuorisoa. He elävät tänään erilaisessa maailmassa kuin missä me joskus elettiin, mutta nuoren ihmisen nuori sydän on samanlainen kuin ennenkin. Nuorten ja lasten tavoittaminen on mahdollista, tarvitaan vain oikea näky ja oikea täky, ne molemmat. Nuori innostuu, kun saa kohdata ja kokea jotain aitoa, totta ja innostavaa! Siksihän me itsekin joskus silloin innostuimme, jotkut riparilla, jotkut Maata Näkyvissä -festareilla, jotkut jossain muussa nuorten porukassa. Siinä onkin kirkolle ja kaikille kristityille se varsinainen haaste: Jos me itse olemme innostuneet Jeesuksesta, se tarttuu myös nuoriin!
Pidetään Maata Näkyvissä, niin päästään perille!

Kirkolliskokouksessa (7.11.)

Kirkolliskokouksessa (7.11.)

Jälleen istun kirkolliskokouksessa Turussa ja yritän näyttää vakavalta ja asialliselta. Tämän kokouksen ehkä hienoin tulos on uuden pohjoissaamenkielisen Raamatun aikaan saaminen. Parasta täällä on kohtaamiset, kahvipöytäkeskustelut ja tietenkin illan “saunavaliokunta”. Mutta kyllä tällaisen kokouksen jälkeen on ilo lähteä taas keikalle… (Kuva Johanna Lumijärvi)