Paljain jaloin

Paljain jaloin

Turun Mikaelinkirkkoon astui kesken keikan laiha, rastatukkainen ja sänkipartainen nuori mies täysin paljain jaloin, vaikka syksy oli jo pitkällä ja ulkona oli kylmä.

Täytyy myöntää, että miehen nähdessäni ensin suorastaan vähän hätkähdin, sillä kaveri näytti aivan itseltään Jeesukselta, ainakin sen perusteella, miten taiteilijat hänet maalauksissaan yleensä kuvaavat.

Oli kyseessä Exitin pitkän kiertueen viimeinen konsertti. Turku on välillä ollut hiukan arvoituksellinen kaupunki, sillä joskus salit pullistelevat yleisöä ja joskus kuuntelemaan tulee tuskin ketään. Hyvältä ei näyttänyt tälläkään kertaa, sillä viikon alussa oli ostettu lippuja konserttiin ainoastaan muutamia.

Kun ilta tuli ja keikka oli lopulta alkamassa, meitä odotti kuitenkin mieluisa yllätys, sillä kirkon ovelta kiemurteli ulos pitkä jono ihmisiä, ja lisää tuli koko ajan. Kohta sali olikin lähes täynnä, ja konsertti pääsi alkamaan. Ihmiset kuuntelivat herkeämättä, ja tunnelma oli vahva.

Sitten tuli se Jeesuksen näköinen kaveri konsertin puolenvälin tienoilla, ja tunnelma sähköistyi. Hänellä oli päällään risaiset ja likaiset vaatteet, ja hänen ainoa omaisuutensa taisi olla se nuhjuinen kangaskassi, jota hän kantoi olallaan. Ensin hän seurasi konserttia kirkon ovella, mutta käveli kohta kirkkosalin etuosaan ja jäi seisomaan käytävälle yleisön keskelle. Muutaman minuutin hän seisoi siinä aivan hievahtamatta, katseli meitä ja kuunteli musiikkia kuin omissa maailmoissaan.

Sitten tuo nuori mies asteli esiintymislavan luo ihan meidän soittajien eteen, laskeutui lattialle ja asettui matolle makaamaan sikiöasennossa kangaskassiaan puristaen. Hetken siinä maattuaan hän lopulta nousi ja käveli etupenkillä istuvan pastorin luo, laskeutui lattialle hänen jalkojensa juureen ja painoi päänsä hänen polveaan vasten kuin pieni lapsi. Siinä hän istui hiljaa pitkän aikaa, kunnes jossain vaiheessa konsertin loppupuolella pastori talutti hänet hellästi sakastin puolelle. Siellä he juttelivat hetken ennen kuin apuvoimat saapuivat paikalle nuorta miestä hakemaan.

Jotenkin tämän oudon vieraan ilmestyminen muutti illan kulkua ja puhutteli syvästi sekä kuulijoita että meitä soittajia. Oli ilmeistä, että hän oli jollain tapaa henkisesti sairas ihminen, mutta hänen myötään elämän hauraus ja repaleisuus olivat sillä keikalla poikkeuksellisen voimakkaasti ja konkreettisesti läsnä.

En tiedä, mitä mies itse konsertista ymmärsi, mutta oli kuin hän hahmossaan olisi todellakin itse kärsivä Kristus tullut meidän hovikelpoisten ja ”normaalien” kristittyjen keskelle.

Kotiin palattuani sain parin päivän kuluttua merkillisen viestin eräältä toiselta konsertissa olleelta kuulijalta. Näin hän kirjoitti:

Kiitokset upeasta keikasta Turussa. Olimme silloin porukan kanssa katsomassa sitä Mikaelinkirkossa. Etenkin uudet ystävämme, jotka eivät vielä tunteneet Exitiä, pitivät musiikista ja tunsivat keikalla Herran läsnäolon. Eilen meillä oli eräs pariskunta vierailulla, ja toinen heistä, etsikkoaikaa viettävä mies, kertoi nähneensä rumpalin ja kosketinsoittajien takana vaaleassa kiviseinässä Jeesuksen! Kaveri oli huolissaan siitä, että näkeekö omiaan vai mistä oikein oli kyse

Jeesus lupasi, että siellä, missä kaksi tai kolme on koolla Hänen nimessään, Hän on itse heidän keskellään. Hän lupasi myös, että siellä missä kohtaamme heikkoja, pieniä ja köyhiä, kohtaamme myös Hänet. Yleensä Hän tulee paikalle hiljaa ja puhuttelee meitä salatulla tavalla. Tähän konserttiin Hän taisi kuitenkin tulla paljain jaloin, rastatukkaisena, sairaana ja likaisena. Samassa konsertissa hän paljasti kasvonsa yhdelle etsivälle ihmiselle kirkon kiviseinässä.

Meidän musiikkimme ei tainnutkaan olla illan pääasia. Pääasia oli se, että Jeesus itse oli hiljaa läsnä, kosketti, rohkaisi, lohdutti ja muutti sydämiä.

Ei täällä asu sankareita.

Hävinneitä on niin monta.

Kerjäläisiä vain, uupuneita,

jotka tullessaan tuovat muistojaan,

riekaleita ihmiselämän.

 

Ei täällä asu uljas kansa.

Ei ketään löydy tahratonta.

Monet unohtivat unelmansa

kivikatuihin tämän kaupungin,

jossa Juudas pettää ystävän.          

(Särkyneiden majatalo)

Vauhdikas viikonloppu

Vauhdikas viikonloppu

Tämän viikonlopun (6-8.9.) aloitin kuoron kanssa perjantaina Turussa, jossa sain ilon tavata mm. lätkäguru ’Tami’ Tammisen ja Hesen perustajat Kirsti ja Heikki Salmelan. Lauantai meni kotona isän hommissa, kun pojalla oli yövieraana 20 kaveria! Sunnuntaina ehdin päivällä keikalle Ristirockiin ja illalla saimme Kangasalan majataloon odotetun vieraan pastori Jacobin Intiasta. Täytyy tunnustaa, että maanantai meni toipuessa…

{CAPTION}

{CAPTION}

Lähetetty iPhonesta

Pultsari

Pultsari

Kaveri hoippui paikalle melkoisessa laitamyötäisessä. Vaatteet haisivat, ja pitkä, rasvainen tukka roikkui harteilla. Olin juuri ajanut kirkon pihaan ja alkanut roudata soittokamojani illan keikkaa varten. Ensin tuo pultsari kyseli pappia, mutta kun hän näki minut lähempää, hän totesi ilahtuneen näköisenä, että “sinähän olet se soittaja”.

Tunnustan, etten itse kovasti ilahtunut tuosta kohtaamisesta, enkä liiemmin kaivannut puheseuraa, sillä minulla oli kiire saada kaikki kuntoon ennen keikkaa. Puheseuraa kuitenkin sain, halusin tai en, sillä kaveri kulki sinnikkäästi perässäni koko ajan, ja kovaäänistä juttua riitti.

Minulla on ollut tapana lähes joka kerta kirkolliskokokousviikon aikana jättää hetkeksi pönötys ja tuulettaa päätäni käymällä jossain lähiseudulla keikalla. Tällä kertaa karkasin kokouksesta kesken täysistunnon, sillä olin luvannut pitää konsertin täällä Rauman kirkossa ihan vanhankaupungin kupeessa. Konserttiin oli kutsuttu erityisesti kaikki tänä vuonna 50 vuotta täyttävät. Pultsariystäväni ei selvästikään kuulunut näihin juhlakaluihin.

Innokas juttukaverini kertoi tekevänsä itsekin runoja ja väitti jopa tarjonneensa niitä joskus minullekin sävellettäväksi. Siitä oli hänelle varmaan jäänyt jotakin hampaankoloon, sillä en ollut kuulemma ollut kiinnostunut niistä. Minä en kyllä sellaisesta muista mitään, mutta ilmeisesti olin kuitenkin saanut mokani anteeksi, sillä saman tien hän vaihtoi puheenaihetta ja totesi:

“Kuule, nyt juuri minä koen, että Henki on täällä läsnä erityisen voimakkaasti. Voisinko rukoilla sinun puolestasi!”

Vastausta hän ei malttanut odottaa, vaan rukous lähti saman tien liikkeelle ihan spontaanisti. En ollut ihan varma, oliko kyseessä Pyhä Henki vai kenties Alkon henki, mutta totinen ja väkevä rukous sieltä tuli. Kristillinen käsitteistö ja hurskaat fraasit olivat hallussa, ja tunteen paloa oli vaikka muille jakaa.

Kun rukous oli rukoiltu, kaveri kysyi minulta, saisiko hänkin tulla kuuntelemaan keikalle. Noin totisen rukouksen jälkeen en tietenkään voinut olla lupaamatta sitä hänelle, jos hän puolestaan lupaisi olla häiritsemättä muuta yleisöä. Ollakseni rehellinen: mielessäni kyllä toivoin, ettei hän sinne ilmaantuisi.

Siinä samassa ovi aukesi, ja paikalle saapui suntion kutsuma vartiointiliikkeen kaveri, ja niin tämä hurskas rukoilija joutui vahvojen käsien saattelemana ulos kirkosta. Kieltämättä vähän hymyilytti, kun kuulin ovenraosta, millaista keskustelua ulkona kohta käytiin. Nuori vartija sai heti vastata vakavaan kysymykseen:

“Kuulehan, nuori mies, oletko sinä varmasti itse henkilökohtaisessa uskossa…?”

Kun konsertti alkoi, pultsariystäväni ilmaantui lopulta kuitenkin paikalle. Kohtuullisen rauhassa sain keikan vetää, vaikka pariin otteeseen tuli hänen suunnaltaan kovaäänistä kommenttia ja hengellistä opetusta koko seurakunnalle. Yhteislaulut hän lauloi suurella tunteella seisten kädet kohti taivasta kohotettuina ja yritti saada penseää kirkkokansaakin mukaan ylistykseen.

Jossain kohtaa keikkaa näin poliisien ilmestyneen kirkon eteiseen ja neuvottelevan suntion kanssa, mutta hakijaa ei kaverille kuitenkaan vielä tullut. Syynä oli varmaan se, että juuri sillä hetkellä mies näytti keskittyvän hiljaiseen rukoukseen. Jos tarkemmin katsoi, niin kyseessä olivat kyllä lähinnä pienet nokoset. Parempi niin, sillä olisihan kieltämättä ollut aika ikävää laulaa “Särkyneiden majataloa”, jos se kaikkein särkynein olisi poistettu salista virkavallan toimesta.

Ilmeisesti hakijat kuitenkin tulivat heti konsertin jälkeen, sillä en enää nähnyt häntä emmekä enää päässeet juttelemaan tai pitämään yhteisiä rukoushetkiä.

Kun ajelin takaisin kohti Turkua, en saanut tuota kohtaamista mielestäni. Vaikka siinä olikin omat surkuhupaisat piirteensä, samalla tunsin sympatiaa ja sääliä tuota elämän ja lähimmäisten kolhimaa kaveria kohtaan. Kaikesta kävi ilmi, että mies oli joskus ollut mukana jossain seurakunnassa. Mikä oli mennyt pieleen? Oliko yhteisö ollut pieni, ahdas ja tuomitseva lahko vai suuri, kylmä ja välinpitämätön laitoskirkko? Miksi niin moni lähtee meidän seurakunnistamme hänen laillaan?

Tulin siihen tulokseen, että ainakin osa vastausta löytyy varmaan silloin, kun minä, kirkolliskokous ja me ”kunnon kristityt” uskallamme katsoa itseämme peilistä. Alkoi tuntua siltä, että tapaamisemme ei ehkä kuitenkaan ollut sattuma. Ehkä Henki oli sittenkin läsnä, vaikka sitä epäilinkin.

 

Likaiset kyyneleet

poskille on kuivuneet.

Ihminen revittiin taas palasiksi.

 

Kysymys sanaton

hänen kasvoillansa on.

Huulilleen kuollut on tuo sana: miksi.

 

Ja minä katselen jälleen kauempaa,

mutten uskalla koskettaa.

(Jumalan silmin)

Kuulumisia

Kuulumisia

Uusi vuosi 2020 on jo pitkällä. Tätä kirjoittaessani ollaan vielä tammikuun puolessa välissä, mutta kun nyt katsoo ulos ikkunasta, sitä ei uskoisi, sillä ruoho vihertää ulkona ja aurinko kurkkii pilvien takaa. Tunnelman outoutta lisäävät nuo monet luistelijat, jotka kiitävät luistimillaan Kangasalan Vesijärven peilikirkkaalla jäällä. Maailman kirjat taitaa olla vähän sekaisin. Kun tätä luet myöhemmin keväällä, toivottavasti ollaan edes vähän hiihtämäänkin päästy keväthangille. Kesää kohti mennään!

Tänäkin vuonna on kuultavissa monenlaista historian siipien havinaa. Kun katson elämääni taaksepäin, siitä on tasan 40 vuotta, kun Alabasteri -yhtye näki päivänvalon ja ensimmäiset keikat suurella innolla, mutta vapisevin käsin tehtiin joskus vuonna 1980. Hiukan sitä juhlinkin syksyn Häikäisevän Kirkas -kiertueella, joka oli muutenkin varmaan yksi elämäni hienoimmista kiertueista. Mikä olisikaan parempi tapa kiittää hyvistä vuosista kuin laulamalla ylistyslauluja! Tänäkin vuonna olisi varmaan monta syytä tehdä vaikka lisää juhlakiertueita, mutta mukavinta on varmaan juhlia tien päällä teidän kaikkien kanssa, jotka keikoille tulette!

Syksy oli muutenkin vauhdikas ja työntäyteinen. Joulu puolestaan menikin sitten lepäilyn, saunan lämmittämisen ja ystävien merkeissä ja nyt on kevättä ilmassa täällä meidänkin talossa. Tammikuun ykkösjuttu oli rakkaan isäni 90-vuotisjuhlat Oulussa, jonne sukua saapui runsaasti meidän suvun patriarkkaa juhlimaan. Korkea ikä näkyy, niin kuin sen pitääkin näkyä, mutta ajatus on kirkas ja pilke silmäkulmassa yhä. Takana on pitkä hyvä elämä aina Afrikkaa myöten, jonne Jumala kerran lähetti. Nyt voi isä-ukkokin tyytyväisenä ja hyvällä mielellä katsoa mentyä polkua. Äitikin seuraa perässä ja täyttää keväällä kunnioitettavat 87-vuotta. Kunpa itsekin saisi joskus päiviensä lopulla kokea jotain samaa.

Nyt elämä jatkuu taas eteenpäin ja töihin olen vähitellen taas tarttunut. Monet paikkakunnat, kohtaamiset ja mielenkiintoiset ihmiset siellä jossain odottavat tänäkin keväänä. Kiva on lähteä liikkeelle ja kiva on palata aina kotiin, jossa asustelemme nelistään Arja-vaimoni, 17-vuotiaan Joonaksen ja pikimustan kääpiövillakoiran Jedin kanssa. Joonaksella on melkoisen iso vaihde päällä, lukion musiikkiluokalla on töitä riittänyt, jopa levynkin julkaisivat ja aikovat Irlantiin tehdä vielä keväällä opintomatkan. Myös Pirkanpojat -poikakuorolla on monta rautaa tulessa, sillä kuoro täyttää tänä vuonna 50-vuotta ja sen merkeissä on pojilla edessä jopa Japanin matka. Tämän kaiken lisäksi on nuori mies ehtinyt tehdä biisejä ja juosta ties kuinka monella nuorten leirilläkin. Nuorta energiaa riittää!

Vanhemmat lapset ovat jo omillaan ja pärjäävät hienosti. Töitä ja opiskelua on kaikilla ja musiikki on tietenkin mukana tavalla tai toisella jokaisella heistä. Meidän vanhimmalla, Hennalla, on teatteritaiteen jatko-opinnot meneillään ja sen mitä sieltä olen kuullut, tuntuu olevan motivoivaa. Janne paahtaa taas uusissa töissä isossa mediatalossa ja yrittää samalla myös opintojaan saada päätökseen. Heidi puolestaan valmistui laulajaksi viime vuonna Helsingin Metropoliasta, mutta jatkaa opiskelua tällä kertaa Tampereen Amkissa niin ikään teatterin suuntaan. Polvi senkun paranee…

Tällaista kuuluu siis tänä keväänä meidän vihreään taloon Kuohunharjun juurella ja Vesijärven rannalla.

Keikkarintamalta

Keikkarintamalta

Viime talven suurin ja hienoin konserttiprojekti oli ehdottomasti Häikäisevän kirkasylistyslaulukiertue, joka ylti aina Rovaniemelle asti. Make Perttilä oli koonnut hienon bändin ja lähes kaikki levyn upeat laulajatkin pääsivät mukaan reissuun. Kiertue tehtiin yhteistyössä Hengen Uudistus- järjestön ja KRS:n kanssa ja se liittyi Kristuspäivä- tapahtumiin. Se ei todeallakaan ollut vain kiertue, vaan me saimme kuulijoiden kanssa kokea jotain ainutlaatuisen hienoa ja samalla rukoilla Suomen ja suomalaisten puolesta. Jos sinulta jäi nuo konsertit kokematta, tule mukaan Hengen Uudistuksen tapahtumaan Helsinkiin, Temppeliaukion kirkkoon helatorstai 21.5., jolloin konsertti toteutetaan vielä kerran!!!

Toinen projekti, joka saatiin finaaliin syksyllä, oli yhdessä Jaakko Löytyn ja Petri Laaksosen kanssa toteutettu Gospel-Gentlemen -kiertue, joka alkoi jo vuoden 2018 puolella ja päättyi viime syksyllä. Kiertueen suosio yllätti meidät kaikki ja hienoja hetkiä saimme kokea näilläkin keikoilla sekä yleisössä että lavalla. Jos tämä keikka jäi sinulta näkemättä, minulla on senkin suhteen hyviä uutisia, sillä gentlemanneilta on pyydetty jäähyväisesitystä KRS:n Sanan Suvipäivillä Tampereella 13.6.!!! Eli auton nokkaa Tampereen suuntaan…

EtCetera -kuoro on ollut liikkeellä viime syksynä melko ahkerasti. Alkukevät menee levypuuhissa, ja siinä kesken kaiken ehdimme myös Eestiin helmikuun alussa. Suomen maaperällä on kuoroa mahdollista päästä seuraavan kerran kuulemaan Majatalokiertueella huhtikuussa. Samalla julkaistaan siis uusi levykin! Jos et ole EtCeteran Majataloiltoihin vielä päässyt, tule kuulolle, ne on joka kerta hienoja elämyksiä. Niissä on mukana siis myös evankelista Ilkka Puhakka ja pastori Jukka Jämsén. Majataloja olen muuten juontelemassa myös omassa kotikirkossani Kangasalla keskimäärin kerran kuussa. Olet toki sinnekin tervetullut tai ainakin TV7:n ohjelmista meidät löydät!

Exitin osalta otamme alkuvuoden aika rauhallisesti. Olemme liikenteessä yhtenä viikonloppuna maaliskuun puolivälissä, mutta tämä on kaikki vain hiljaisuutta ’myrskyn’ edellä, sillä bändi toteuttaa suuren kiertueen uuden levyn merkeissä marraskuussa. Kevät ja kesä tehdään tiukasti biisejä ja ollaan studiossa. Hiukan on ollut myös keskustelun alla pieni keikkareissu niinkin kauaksi kuin Murmanskiin! Katsotaan, jos Herra suo ja jos laitteet saadaan tällä kertaa rajan yli!?!

Itse jatkan normaalia ’mies ja kitara’- keikkailua ympäri maata pitkin syksyä. Aika usein saan mukaan myös armoitetun muusikon Sami Aspin, joka tuo kitarallaan ja laulullaan ja jutuillaan väriä konsertteihin. Ohjelmassa on tuttuun tyyliin trubaduurikonsertteja, majataloja, kouluvierailuja ja monenlaista muuta keikkaa ympäri maata. Tähän kevääseen tuo vaihtelua ja väriä myös kaksi reissua maan rajojen ulkopuolelle. Maaliskuun lopussa on tulossa viikon reissu Israeliin, jonka vedän yhdessä armoitetun ystäväni ’Alppari’ Tähkäpään kanssa. Toinen innostava reissu tulee olemaan toukokuussa matka Kylväjän vieraaksi Azerbaidjaniin, jonne saan myös Heidi-tyttäreni mukaan. Siellä kuulemma laulavat azerin kielellä ’simojoki-biisejä’. Jännittynein mielin lähden katsomaan, millaisia ovat Bakun pienet seurakunnat ja miltä se kieli kuulostaa.

Tällaiselta näyttää tämä meikäläisen tuleva kevät ainakin noin päällisin puolin. Sisua ja siunausta sekä iloa ja inspiraatiota sinulle! Tule taas moikkaamaan, kun jossain tien päällä törmäillään!