Paljain jaloin

Paljain jaloin

Turun Mikaelinkirkkoon astui kesken keikan laiha, rastatukkainen ja sänkipartainen nuori mies täysin paljain jaloin, vaikka syksy oli jo pitkällä ja ulkona oli kylmä.

Täytyy myöntää, että miehen nähdessäni ensin suorastaan vähän hätkähdin, sillä kaveri näytti aivan itseltään Jeesukselta, ainakin sen perusteella, miten taiteilijat hänet maalauksissaan yleensä kuvaavat.

Oli kyseessä Exitin pitkän kiertueen viimeinen konsertti. Turku on välillä ollut hiukan arvoituksellinen kaupunki, sillä joskus salit pullistelevat yleisöä ja joskus kuuntelemaan tulee tuskin ketään. Hyvältä ei näyttänyt tälläkään kertaa, sillä viikon alussa oli ostettu lippuja konserttiin ainoastaan muutamia.

Kun ilta tuli ja keikka oli lopulta alkamassa, meitä odotti kuitenkin mieluisa yllätys, sillä kirkon ovelta kiemurteli ulos pitkä jono ihmisiä, ja lisää tuli koko ajan. Kohta sali olikin lähes täynnä, ja konsertti pääsi alkamaan. Ihmiset kuuntelivat herkeämättä, ja tunnelma oli vahva.

Sitten tuli se Jeesuksen näköinen kaveri konsertin puolenvälin tienoilla, ja tunnelma sähköistyi. Hänellä oli päällään risaiset ja likaiset vaatteet, ja hänen ainoa omaisuutensa taisi olla se nuhjuinen kangaskassi, jota hän kantoi olallaan. Ensin hän seurasi konserttia kirkon ovella, mutta käveli kohta kirkkosalin etuosaan ja jäi seisomaan käytävälle yleisön keskelle. Muutaman minuutin hän seisoi siinä aivan hievahtamatta, katseli meitä ja kuunteli musiikkia kuin omissa maailmoissaan.

Sitten tuo nuori mies asteli esiintymislavan luo ihan meidän soittajien eteen, laskeutui lattialle ja asettui matolle makaamaan sikiöasennossa kangaskassiaan puristaen. Hetken siinä maattuaan hän lopulta nousi ja käveli etupenkillä istuvan pastorin luo, laskeutui lattialle hänen jalkojensa juureen ja painoi päänsä hänen polveaan vasten kuin pieni lapsi. Siinä hän istui hiljaa pitkän aikaa, kunnes jossain vaiheessa konsertin loppupuolella pastori talutti hänet hellästi sakastin puolelle. Siellä he juttelivat hetken ennen kuin apuvoimat saapuivat paikalle nuorta miestä hakemaan.

Jotenkin tämän oudon vieraan ilmestyminen muutti illan kulkua ja puhutteli syvästi sekä kuulijoita että meitä soittajia. Oli ilmeistä, että hän oli jollain tapaa henkisesti sairas ihminen, mutta hänen myötään elämän hauraus ja repaleisuus olivat sillä keikalla poikkeuksellisen voimakkaasti ja konkreettisesti läsnä.

En tiedä, mitä mies itse konsertista ymmärsi, mutta oli kuin hän hahmossaan olisi todellakin itse kärsivä Kristus tullut meidän hovikelpoisten ja ”normaalien” kristittyjen keskelle.

Kotiin palattuani sain parin päivän kuluttua merkillisen viestin eräältä toiselta konsertissa olleelta kuulijalta. Näin hän kirjoitti:

Kiitokset upeasta keikasta Turussa. Olimme silloin porukan kanssa katsomassa sitä Mikaelinkirkossa. Etenkin uudet ystävämme, jotka eivät vielä tunteneet Exitiä, pitivät musiikista ja tunsivat keikalla Herran läsnäolon. Eilen meillä oli eräs pariskunta vierailulla, ja toinen heistä, etsikkoaikaa viettävä mies, kertoi nähneensä rumpalin ja kosketinsoittajien takana vaaleassa kiviseinässä Jeesuksen! Kaveri oli huolissaan siitä, että näkeekö omiaan vai mistä oikein oli kyse

Jeesus lupasi, että siellä, missä kaksi tai kolme on koolla Hänen nimessään, Hän on itse heidän keskellään. Hän lupasi myös, että siellä missä kohtaamme heikkoja, pieniä ja köyhiä, kohtaamme myös Hänet. Yleensä Hän tulee paikalle hiljaa ja puhuttelee meitä salatulla tavalla. Tähän konserttiin Hän taisi kuitenkin tulla paljain jaloin, rastatukkaisena, sairaana ja likaisena. Samassa konsertissa hän paljasti kasvonsa yhdelle etsivälle ihmiselle kirkon kiviseinässä.

Meidän musiikkimme ei tainnutkaan olla illan pääasia. Pääasia oli se, että Jeesus itse oli hiljaa läsnä, kosketti, rohkaisi, lohdutti ja muutti sydämiä.

Ei täällä asu sankareita.

Hävinneitä on niin monta.

Kerjäläisiä vain, uupuneita,

jotka tullessaan tuovat muistojaan,

riekaleita ihmiselämän.

 

Ei täällä asu uljas kansa.

Ei ketään löydy tahratonta.

Monet unohtivat unelmansa

kivikatuihin tämän kaupungin,

jossa Juudas pettää ystävän.          

(Särkyneiden majatalo)

Vauhdikas viikonloppu

Vauhdikas viikonloppu

Tämän viikonlopun (6-8.9.) aloitin kuoron kanssa perjantaina Turussa, jossa sain ilon tavata mm. lätkäguru ’Tami’ Tammisen ja Hesen perustajat Kirsti ja Heikki Salmelan. Lauantai meni kotona isän hommissa, kun pojalla oli yövieraana 20 kaveria! Sunnuntaina ehdin päivällä keikalle Ristirockiin ja illalla saimme Kangasalan majataloon odotetun vieraan pastori Jacobin Intiasta. Täytyy tunnustaa, että maanantai meni toipuessa…

{CAPTION}

{CAPTION}

Lähetetty iPhonesta

Pultsari

Pultsari

Kaveri hoippui paikalle melkoisessa laitamyötäisessä. Vaatteet haisivat, ja pitkä, rasvainen tukka roikkui harteilla. Olin juuri ajanut kirkon pihaan ja alkanut roudata soittokamojani illan keikkaa varten. Ensin tuo pultsari kyseli pappia, mutta kun hän näki minut lähempää, hän totesi ilahtuneen näköisenä, että “sinähän olet se soittaja”.

Tunnustan, etten itse kovasti ilahtunut tuosta kohtaamisesta, enkä liiemmin kaivannut puheseuraa, sillä minulla oli kiire saada kaikki kuntoon ennen keikkaa. Puheseuraa kuitenkin sain, halusin tai en, sillä kaveri kulki sinnikkäästi perässäni koko ajan, ja kovaäänistä juttua riitti.

Minulla on ollut tapana lähes joka kerta kirkolliskokokousviikon aikana jättää hetkeksi pönötys ja tuulettaa päätäni käymällä jossain lähiseudulla keikalla. Tällä kertaa karkasin kokouksesta kesken täysistunnon, sillä olin luvannut pitää konsertin täällä Rauman kirkossa ihan vanhankaupungin kupeessa. Konserttiin oli kutsuttu erityisesti kaikki tänä vuonna 50 vuotta täyttävät. Pultsariystäväni ei selvästikään kuulunut näihin juhlakaluihin.

Innokas juttukaverini kertoi tekevänsä itsekin runoja ja väitti jopa tarjonneensa niitä joskus minullekin sävellettäväksi. Siitä oli hänelle varmaan jäänyt jotakin hampaankoloon, sillä en ollut kuulemma ollut kiinnostunut niistä. Minä en kyllä sellaisesta muista mitään, mutta ilmeisesti olin kuitenkin saanut mokani anteeksi, sillä saman tien hän vaihtoi puheenaihetta ja totesi:

“Kuule, nyt juuri minä koen, että Henki on täällä läsnä erityisen voimakkaasti. Voisinko rukoilla sinun puolestasi!”

Vastausta hän ei malttanut odottaa, vaan rukous lähti saman tien liikkeelle ihan spontaanisti. En ollut ihan varma, oliko kyseessä Pyhä Henki vai kenties Alkon henki, mutta totinen ja väkevä rukous sieltä tuli. Kristillinen käsitteistö ja hurskaat fraasit olivat hallussa, ja tunteen paloa oli vaikka muille jakaa.

Kun rukous oli rukoiltu, kaveri kysyi minulta, saisiko hänkin tulla kuuntelemaan keikalle. Noin totisen rukouksen jälkeen en tietenkään voinut olla lupaamatta sitä hänelle, jos hän puolestaan lupaisi olla häiritsemättä muuta yleisöä. Ollakseni rehellinen: mielessäni kyllä toivoin, ettei hän sinne ilmaantuisi.

Siinä samassa ovi aukesi, ja paikalle saapui suntion kutsuma vartiointiliikkeen kaveri, ja niin tämä hurskas rukoilija joutui vahvojen käsien saattelemana ulos kirkosta. Kieltämättä vähän hymyilytti, kun kuulin ovenraosta, millaista keskustelua ulkona kohta käytiin. Nuori vartija sai heti vastata vakavaan kysymykseen:

“Kuulehan, nuori mies, oletko sinä varmasti itse henkilökohtaisessa uskossa…?”

Kun konsertti alkoi, pultsariystäväni ilmaantui lopulta kuitenkin paikalle. Kohtuullisen rauhassa sain keikan vetää, vaikka pariin otteeseen tuli hänen suunnaltaan kovaäänistä kommenttia ja hengellistä opetusta koko seurakunnalle. Yhteislaulut hän lauloi suurella tunteella seisten kädet kohti taivasta kohotettuina ja yritti saada penseää kirkkokansaakin mukaan ylistykseen.

Jossain kohtaa keikkaa näin poliisien ilmestyneen kirkon eteiseen ja neuvottelevan suntion kanssa, mutta hakijaa ei kaverille kuitenkaan vielä tullut. Syynä oli varmaan se, että juuri sillä hetkellä mies näytti keskittyvän hiljaiseen rukoukseen. Jos tarkemmin katsoi, niin kyseessä olivat kyllä lähinnä pienet nokoset. Parempi niin, sillä olisihan kieltämättä ollut aika ikävää laulaa “Särkyneiden majataloa”, jos se kaikkein särkynein olisi poistettu salista virkavallan toimesta.

Ilmeisesti hakijat kuitenkin tulivat heti konsertin jälkeen, sillä en enää nähnyt häntä emmekä enää päässeet juttelemaan tai pitämään yhteisiä rukoushetkiä.

Kun ajelin takaisin kohti Turkua, en saanut tuota kohtaamista mielestäni. Vaikka siinä olikin omat surkuhupaisat piirteensä, samalla tunsin sympatiaa ja sääliä tuota elämän ja lähimmäisten kolhimaa kaveria kohtaan. Kaikesta kävi ilmi, että mies oli joskus ollut mukana jossain seurakunnassa. Mikä oli mennyt pieleen? Oliko yhteisö ollut pieni, ahdas ja tuomitseva lahko vai suuri, kylmä ja välinpitämätön laitoskirkko? Miksi niin moni lähtee meidän seurakunnistamme hänen laillaan?

Tulin siihen tulokseen, että ainakin osa vastausta löytyy varmaan silloin, kun minä, kirkolliskokous ja me ”kunnon kristityt” uskallamme katsoa itseämme peilistä. Alkoi tuntua siltä, että tapaamisemme ei ehkä kuitenkaan ollut sattuma. Ehkä Henki oli sittenkin läsnä, vaikka sitä epäilinkin.

 

Likaiset kyyneleet

poskille on kuivuneet.

Ihminen revittiin taas palasiksi.

 

Kysymys sanaton

hänen kasvoillansa on.

Huulilleen kuollut on tuo sana: miksi.

 

Ja minä katselen jälleen kauempaa,

mutten uskalla koskettaa.

(Jumalan silmin)

Kuulumisia

Kuulumisia

Olipa leppoisa tämä kesä 2019, melkein pari kuukautta meikäläinen oli vain ilman keikan keikkaa. Vasta heinäkuun loppupuolella oli pari esiintymistä, mutta muuten vain puuhailin puutarhassa ja lämmittelin saunaa. Kyllä oli mukavaa vähän huokaista ja syytäkin on, sillä nyt pian taas mennään. Kesä oli kaunis niin kuin muuallakin Suomessa ja järvessä käytiin monet, monet kerrat uimassa. Tätä kirjoittaessani on jo syksyn sateet tulleet, ulkona on jo viileää, sataa ja tuulee, mutta mitäs siitä, satakoon ja tuulkoon, siitä selvitään taas ja on siinä syksyssäkin oma viehätyksensä!

Kesällä saatiin monia ystäviä vieraaksi myös ulkomailta, aina Kanadasta ja Saksasta saakka. Erityisesti jäi hyvinä muistoina mieleen, kun vanhat, ensi vuonna 90 vuotta täyttävä isäni ja melkein yhtä vanha äitini tulivat junalla Oulusta Tampereelle ja viettivät meillä joitakin helteisiä päiviä. Tajusin taas, kuinka paljosta voi olla omille vanhemmilleen kiitollinen! Heinäkuussa meidän pihalla oli myös monen vuoden tauon jälkeen pihaseurat, jonne lopulta tuli peräti 120 ihmistä! Laulut kaikuivat kesäillassa, kun vielä naapureista saatiin hvyä bändi koottua, osuvia puheita kuunneltiin, kahvit juotiin ja tietenkin talon isännän raparperimehua!

Vaimon kanssa teimme monta kivaa reissua ympäri maata, esimerkiksi Tuusulan järven kuuluisia taiteilijakoteja kierrettiin ja Mäntän taidenäyttelyitä käytiin katsomassa. Tietenkin kävimme myös muutamissa kristillisissä kesätapahtumissa, joista voisi mainita ainakin täällä Kangasalla pidetyt Uudenheräyksen kesäseurat. Elokuu menikin sadon korjuussa, hillojen, mehujen ja tietenkin maustekurkkujen kimpussa, omenamehuakin puristettiin 40 litraa. Saa kylmät ilmat tulla, ollaan valmiita.

Nyt elämä jatkuu taas eteenpäin ja töihin olen vähitellen tarttunut. Monet paikkakunnat, kohtaamiset ja mielenkiintoiset ihmiset siellä jossain odottavat tänäkin syksynä. Kiva on lähteä liikkeelle ja kiva on palata aina kotiin, jossa asustelemme nelistään Arja-vaimoni, 16-vuotiaan Joonaksen ja pikimustan kääpiövillakoiran Jedin kanssa. Joonaksella oli kesällä iso vaihde päällä, isoshommissa ja ties kuinka monella nuorten leirillä ehti nuori mies käydä. Nyt on taas koulu alkanut mainiosti ja toisella vuodella jo mennään Kangasalan lukion musiikkiluokalla. Myös Pirkanpojat -poikakuorolla on taas monta rautaa tulessa ja ensi keväänä olisi pojilla edessä jopa matka Japaniin asti.

Vanhemmat lapsemme ovat jo omillaan ja pärjäävät hienosti, vaikka onhan se elämä monenlaista ryppyäkin jo ehtinyt tarjota. Töitä ja opiskelua siellä on kaikilla ja musiikki on tietenkin mukana tavalla tai toisella jokaisella heistä. Meidän vanhimmalla, Hennalla, on teatteritaiteen jatko-opinnot meneillään ja sen mitä sieltä on kuullut, motivoivaa on ja hyvin on mennyt. Janne paahtaa taas töissä Jouluradiossa, sesonki kun on tulossa, mutta kyllä hän yrittää opintojaan myös hoidella eteenpäin. Heidi sai lauluopintonsa Helsingin Metropoliasta valmiiksi loistavilla arvosanoilla ja jatkaa opintojaan tällä kertaa Tampereen Amkissa niin ikään teatterin suuntaan. Polvi senkun paranee…

Tällaista kuuluu siis tänä keväänä meidän vihreään taloon Kuohunharjun juurella ja Vesijärven rannalla.

Keikkarintamalta

Keikkarintamalta

Viime talven suurin projekti oli Gospel-Gentlemen -kiertue, jonka teimme yhdessä Jaakko Löytyn ja Petri Laaksosen kanssa sekä syksyllä että keväällä. Kävimme myös Ruotsissa ja konsertteja olikin yhteensä parisenkymmentä. Kiertueen suosio yllätti meidät kaikki ja hienoja hetkiä saimme kokea sekä yleisössä että lavalla. Se projekti ainakin konserttien osalta alkaa olla jo lopussa, vain muutaman keikan teemme vielä syksyllä, mutta tunnelmaan pääsee nyt mainiosti myös uuden CD:n myötä!

Tämän syksyn ehdoton ykkösjuttu on Häikäisevän kirkasylistyslaulukiertue syyskuun lopulla ja lokakuun alussa. Make Perttilä on koonnut hienon bändin ja lähes kaikki levyn laulajatkin pääsivät mukaan reissuun. Kiertue tehdään yhteistyössä Hengen Uudistus- järjestön ja Kansan Raamattuseuran kanssa ja se liittyy Kristuspäivä- tapahtumiin. Tunnustan, että aluksi minua kyllä jännitti kovasti, mitä tästä tulee, mutta heti ensimmäisten harjoitusten ja jälkeen tajusin, että luvassa on jotain todella ainutlaatuista! Itse odotan konsertteja todella innolla. Tämä ei ole vain kiertue, vaan me haluamme hienon musiikin ohella samalla rukoilla Suomen ja suomalaisten puolesta. Uskon, että Jumala haluaa yllättää meidät ja ehkä vähän raottaa taivasta. Konserteissa saa kaikessa rauhassa kuunnella tai laulaa mukana omalla tyylillään sen mukaan miltä tuntuu. Mennään mukaan sydän auki ja ihmetellään yhdessä sitä, kuinka

”…häikäisevän kirkas on tämä kaikille kansoille ilmaistava salaisuus: Kristus teidän keskellänne, kirkkauden toivo…” (Kol.1:27)

EtCetera -kuoro on ollut liikkeellä viime talvena melko ahkerasti, jopa Espanjassa ehdimme käydä kiertueella helmikuussa. Syksyn pysymme visusti Suomen maaperällä, mutta into piukassa mennään silti. Lokakuun lopussa on taas Majatalokiertue ja marraskuun lopussa on mahdollisuus kuulla jouluista ohjelmistoa. Erityisesti nuo majataloillat yhdessä Ilkka Puhakan ja Jukka Jämsenin kanssa ovat edelleen huipputykättyjä. Jos siis et majataloiltaan ole aikaisemmin päässyt, tule ihmeessä mukaan!

Exitin osalta otamme aika rauhallisesti, olemme liikenteessä pariin otteeseen, mutta ne keikat tehdäänkin sitten isolla kädellä. Käy katsomassa kalenterista, missä mennään ja milloin ja tule mukaan!

Itse jatkan normaalia ’mies ja kitara’- keikkailua ympäri maata pitkin syksyä. Vaihtelua työhöni tuo myös se, että vaimoni Arja on luvannut lähteä välillä keikalle laulamaan. Aika usein saan mukaan myös armoitetun muusikko Sami Aspin, joka tuo kitarallaan ja laulullaan ja jutuillaan väriä konsertteihin. Ohjelmassa on tuttuun tyyliin trubaduurikonsertteja, majataloja, kouluvierailuja ja monenlaista muuta keikkaa ympäri maata.

Tällaiselta näyttää tämä meikäläisen tuleva syksy. Tule taas moikkaamaan, kun jossain törmäillään!