KORONA

Oli kevät 2020, siis se kevät, kun oli korona. Olin kävelemässä, kun kännykkä soi. Soittaja oli Exit -bändin miksaaja, joten vastasin. Sieltä tuli uutispommi, jollaista en ollut voinut kuvitellakaan:

Nyt tarvitaan rukousta, Antturin Artolla on koronatartunta! Hän makaa nyt sairaalassa ja tilanne on kriittinen…”

Olin hetken ihan typertynyt. Mitä ihmettä, Artohan on minua nuorempi ja hyvässä kunnossa oleva mies! Eihän tuo voi olla totta! Asia varmistui kuitenkin Arton vaimon lähettämässä viestissä:

Nyt kaikki te, jotka osaatte rukoilla, rukoilkaa Arton puolesta. Keuhkoissa leviää infektio ja mies on heikossa hapessa Meilahdessa. Arton luvalla tämän julkaisen…’

Nyt iski korona jo niin lähelle, että se pysäytti! Artohan oli aikanaan Exitin ensimmäinen basisti, jonka kanssa oltiin keikkareissuilla varmaan satoja kertoja. Vanhan soittokaverin ja ystävän puolesta lähti monta huokausta yläkertaan. Nyt oli tosi kyseessä. Minä tunnustan, että olin ollut siihen asti hiukan sellainen skeptikko, pidin näitä karanteeneja enemmän tai vähemmän hätävarjelun liioitteluna. Taisin olla väärässä. Arton kautta korona sai kasvot!

Seuraavat pari päivää menivätkin melkoisessa epätietoisuudessa, kunnes kuulimme, että Arton tilanne oli kääntynyt hyvään suuntaan. Hän itse tilitti tuntemuksiaan näin:

Olen rakkauden viestin läpeensä kastelema. Hengitän hiljaa. Jumala on hyvä. Nyt en voi muuta. Halleluja! Kiitos Jumalalle!

Olipa helpotus. Siinä olikin miehellä kuukauden mittainen tuskien taival. Ensin viikko kotona kovassa kuumeessa ja vatsataudin kourissa ja sen jälkeen pari viikkoa sairaalahoidossa. Tilanne meni tosiaan jo niin pahaksi, että jouduttiin harkitsemaan jopa siirtämistä teho-osastolle ja hengityskoneeseen. Siltä onneksi vältyttiin. Kiitos Jumalalle, että se päättyi näin.

Minun omalta kohdallani koronakevät alkoi torstaina 12.3., kun ohjelmatoimistosta ilmoitettiin, että Exitin viikonlopun kiertue peruutetaan. Oli kyllä aika epätodellinen olo, mutta olin silloin vielä aika toiveikas, että tämä menisi muutamassa viikossa ohi. Niin kuin kaikki muistavat, tilanne räjähti kuitenkin pian käsiin. Maanantaina 16.3. korona sitten iski koko voimallaan. Kirjoitin päiväkirjaani:

SUOMI MENEE KIINNI! Niin, ihan oikeasti! Johan tämä nyt ihan hassuksi menee tuon koronan kanssa! Juuri kuunneltiin uutisia, jonka mukaan hallitus on julistanut Suomeen valmiuslain, eli siis poikkeustilan! Tällaista tämä maa ei ole kokenut rauhan aikana koskaan, sillä edellisen kerran sellainen oli joskus sodan aikana, kun pommeja tuli taivaalta! Mitä se nyt sitten tarkoittaa? No, se on melkein kuin sota tosiaan olisi tulossa, mutta tällä kertaa vihollinen on näkymätön!

Meikäläinen oli yksi niistä, joiden työt loppuivat kuin seinään, sillä kaikki keikat peruuntuivat heinäkuun loppuun asti! Siinä meni sivu suun kauan suunniteltu Israelin matka, samoin kuoron levynjulkistuskiertue, vierailu Azerbaidzanissa, ihan kaikki! En voinut kuin ihmetellä tilannetta. Kun en muuta keksinyt, aloin tehdä elämäni suurinta risusavottaa. Meidän tontin reunalla on pitkä ja vanha tuija-aita, joka oli kasvanut melkoiseksi ryteiköksi, puut olivat korkeita ja paksuja, osa niistä oli lahoja, osa kaatuneita ja risujen määrä oli ihan mahdoton. Tartuin sahaan ja kävin turhautumisen vimmalla risujen kimppuun. Viikon siellä sitten huhkin, kun en kerran keikalle päässyt! Se oli elämäni ensimmäinen oikea risusavotta!

Onneksi löytyi muutakin tekemistä, kirjoittelin, luin ja toki sain muutaman laulunkin aikaiseksi. Sitten alkoi tulla eteen striimausjuttuja ja nettikonsertteja, jotka tällaiselle vanhan liiton miehelle olivat ensin täyttä utopiaa, mutta lopulta ne menivät ihan hienosti ja katsojiakin riitti. Ei etäyhteys koskaan korvaa ihmisten kohtaamista, mutta tulihan tuokin kokeiltua ja salaa vähän innostuinkin.

Erityisen hieno maku jäi Toivon lintu -musiikkivideosta, joka tehtiin yhdessä ison muusikkojoukon kanssa. Anna-Mari Kaskiselta saatiin runo, minä sävelsin, Lasse Heikkilä sovitti ja kaikki lauloivat. Ideasta meni tasan viikko, kun laulu julkaistiin ja parissa päivässä sitä oli katsottu yli 50.000 kertaa! Palautetta tuli Australiasta, Japanista, USA:sta ja ties mistä. Minullekin soitti Kalifornian suomalaisten pappi, joka kertoi saaneensa laulusta ’korvamadon’ ja kutsui keikalle Amerikkaan! Lupasin lähteä, kunhan koronasta päästään!

Ja sitten taas jatkoin risusavottaa. Siellä risujen keskellä oli helppo myös vähän Jumalalle äksyillä ja ärhennellä. Siinä kävikin yllättäen niin, että Jumala kuuli ne jonkinlaisina rukouksina ja vastasi! Eräänä päivänä sain nimittäin merkillisen viestin sähköpostiini:

’’Pekka! Tänään kesken arkisten puuhieni yhtäkkiä näin sinut seisomassa mahdottoman ryteikköisen risusavotan edessä, kädessäsi vaatimattoman oloinen vesuri. Hartiat kumarassa, kehon kieli väsyneenä. Kuulin viestin: Minä seison sinun takanasi ja osoitan sinulle tien. Minun oikea käteni ohjaa sinua. Pitkään pohdin, että laitanko sinulle viestiä, mutta ajatus ei jättänyt rauhaan. Joten tässä tämä nyt sitten tuli. Siunausta jokaiseen päivääsi!

Niin se on! Jumala tietää tasan tarkkaan, missä hänen lapsensa ovat. Tuli korona tai tuli mitä tahansa, hän pitää huolta ja osoittaa tien. Ennen kaikkea Hän haluaa olla meidän lähellämme.

Kun koronakevät taittui kesään, soitin Artolle, ja kyselin, miten siellä jaksellaan. Hyvän keskustelun kävimme. Hän oli oppinut jotain hyvin samanlaista:

Pahimmillaan tilanne oli se, että jokaiseen hengitykseen piti keskittyä, muuta ei osannut. Silloin tajusin selvästi, kuinka riippuvainen pieni ihminen on Jumalan armosta. Se sairaudenkin koin lopulta kuitenkin lahjana, sillä Jumalan läheisyys oli niin totta noina heikkoina hetkinä. On se kummallista, että heti kun alkaa voida paremmin ja asiat on hyvin, katoaa niin helposti Jumalan läsnäolo eikä osaa olla kiitollinen siitä mitä on. Jumala vetää meitä hyvyydellä, mutta koska me ei sitä tajuta, niin joskus hän joutuu pysäyttämään kivun kautta…”

Korona loppuu. Armo kestää.

Pyhät, pahat ja rumat

Pyhät, pahat ja rumat

Olipa Ähtärin kirkossa sunnuntai-iltana (23.8) sellainen määrä rumia äijiä, ettei paremmasta väliä! Minun ja Sami Aspin lisäksi illassa oli kaksi armahdettua ’ex-kriminaalia’, joten aika karu kattaus oli illassa. Mutta hieno ja koskettava tilaisuus oli, kun Jussi Taipale lauloi hienoja, vankilassa tehtyjä laulujaan ja puheen piti Late Johansson. Kyyneleitä ja iloa saatiin kokea molempia. (Kuva. Elina Suosalo)

Kuulumisia

Kuulumisia

Kyllä tämä korona on varsinainen maanvaiva, sitkeä ja ovela! Syksyllä alkoi jo tuntua siltä, että tästähän lopulta selvittiin, konsertitkin sallittiin, mutta nyt sitten tapellaan taas tuon uusimman aallon kanssa. Uskon kuitenkin vakaasti, että kalkkiviivoilla ollaan ja keväästä tulee lopulta hyvä! Siitäkin huolimatta uskon siihen, vaikka nyt tätä kirjoittaessa on puhelin soinut huonoja viestejä, kun melkein joka päivä tulee uusia keikkojen peruutuksia ja tai sitten niitä siirretään taas jonnekin hamaan tulevaisuuteen! Muutos on varmasti tulossa!

Viime syksy oli tosiaan meille soittajillekin yllättävän hyvä, oikeita keikkoja alkoi olla jo melkein normaaliin tapaan ja mukava oli taas nähdä ihmisiä silmästä silmään majataloilloissa ja muilla keikoilla. Yleisöä ei ehkä ollut ihan sellaisia määriä kuin aiemmin, kaikki eivät selvästikään vielä uskaltaneet lähteä liikkeelle, mutta tunnelma oli hyvä ja hymyä oli paljon. Tuntui ja näkyi selvästi, että ihmisillä oli jo tarve ja kaipuu tulla yhteen, tavata toisiaan ja myös laulaa! Uskon, että saamme tämän kokea myöhemmin tänäkin vuonna ja tietenkin toivon, että se tapahtuisi mahdollisimman pian!

Nyt kevättä, aurinkoa ja koronan loppumista odotellessa olen yrittänyt jälleen tehdä kotona kaikkea sellaista, mitä voi, muutama uusi laulukin on syntynyt. Kyllä meillä iloista hommaa on riittänyt, siitä on pitänyt huolen erityisesti ihana pieni Iivari-poika, meidän ensimmäinen lapsenlapsemme, joka syntyi keväällä kaksi vuotta sitten. Touhua riitti kummasti myös joulun aikaan kun koko meidän katras oli yhtäaikaa täällä ’mummilassa’ juhlaa viettämässä. Paras joululahja taisi tällä kertaa olla pieni roska-auto, jossa oli vilkkuvat valot! Mitäpä sitä muuta pieni, tarmokas miehen alku voisi toivoa!?

Elämä on jatkunut täällä meidän vihreässä talossamme koronasta huolimatta ja suksillekin olen kevätladuille ehtinyt jonkun kerran, vaikka afrikkalaisena en siinä lajissa niin hyvä olekaan. Minä keskityn enemmänkin sulkkikseen ja teen kävelyretkiä uusien kävelysauvojeni kanssa. Kotona asuu neljästä lapsesta vielä 19-vuotias Joonas, joka on vääntänyt autokoulun kanssa ja jatkaa taas keväällä ylioppilaskirjoituksiaan. Näyttää siltä, että juhlia olisi kevään lopulla tiedossa! Arja-vaimon kanssa me arkisin kokkaillaan, kävellään, katsotaan urheilua ja pelataan Alfabet -sanapeliä melkein joka päivä. Ongelma vaan on se, että rouva alkaa jo olla meikäläistä parempi siinä!

Kevättä odotellaan!