mennessä Pekka Simojoki | marras 26, 2018 | Kotimaa24 blogiartikkeli
Taas oli seurakuntavaalit ja taas meillä oli se sama ongelma, eli että miten saada mukaan myös ne, joita kirkon touhut eivät pätkääkään kiinnosta. Viimeksi vakuuteltiin kansaa sillä, että äänestämällä tehdään hyvää, tällä kertaa sai jokainen tuunata juuri itselleen sopivan kirkon. Jostain syystä eivät kirkon vakuuttelut tunnu kuitenkaan vakuuttavan. Miksi äänestää, kun ei kerran kiinnosta?
Viime aikoina olemmekin joutuneet vakuuttelemaan kansaa moneen otteeseen. Siitä ei ole kuin muutama vuosi, kun kirkosta eroamisesta tuli hitti ja ulko-ovi alkoi käydä tiuhaan tahtiin. Yhtäkkiä pelkkä perinne ei enää riittänytkään, vaan kirkon täytyi saada jäsenensä uskomaan, että he yleensäkin tarvitsevat kirkkoa. Jäsenyydelle alettiin etsiä syitä lievässä paniikissa. Löytyyhän sieltä diakonia, nuorisotyö, hautuumaat, ip-kerhot ja muut tutut jutut, mutta nekään eivät enää tunnu vakuuttavan.
Kinkkisin ongelma näyttää tänään olevan se, miten saada uudet sukupolvet pidettyä kirkon helmassa. Onhan meillä toki riparit, mutta miten saisi nuoret ymmärtämään, että kivan riparin jälkeen myös virrenveisuu on kivaa? Puhumattakaan siitä, kuinka kivaa on äänestää seurakuntavaaleissa ja osallistua kirkon hallintoon! Ei tunnu toimivan.
Kierre jatkuu, sillä nyt tilastot jo varoittelevat, ettei pian kukaan enää kastata lapsiaan. Nyt meillä onkin haastava tehtävä yrittää epätoivoisesti vakuuttaa ihmiset siitä, että kaste on hyvä juttu! Kun perinne katoaa, niin mitä ihmettä siihen tilalle keksisi?
Kovasti on yritetty saada kirkolle modernia imagoa, johon kukaan ei loukkaantuisi. On yritetty selvittää, millaisen kirkon kansa haluaa. On ketterästi otettu kantaa ilmastonmuutokseen, avioliittoon, pakolaisiin, köyhyyteen, mutta mikään ei tunnu auttavan. Kato käy.
Nyt onkin ongelmaan löytynyt yllättävä ratkaisu ja vielä aika yllättävältä suunnalta. Tuomas Enbuske, itsekin kirkosta eronnut valtakunnan besser-wisser sen sanoi ääneen: ”…Kirkko ottaa kantaa maallisiin asioihin, pakolaisiin, homoihin, heteroihin ja Flow-festivaaleihin. Ei se ihmisiä kiinnosta! Kirkon pitäisi saarnata taivaasta ja helvetistä. Ja siitä, että Kristus kuoli ristillä meidän syntiemme tähden… Kirkosta on tullut Facebook, jonka algoritmit räätälöivät sisällön juuri meille mieluisaksi… Luterilaisesta kirkosta erotaan ennätysvauhtia juuri siksi, ettei se eroa mitenkään Stockan herkusta…”
Entä jos Enbuske onkin oikeassa! Entä jos kirkko olisikin kirkko eikä yrittäisi olla jotain muuta! Entä jos me saarnaisimmekin taas Kristuksesta! Eikö se ole kuitenkin se meidän juttu!
mennessä Pekka Simojoki | loka 18, 2018 | Kotimaa24 blogiartikkeli
Valittu kansa!?
Olin ensimmäistä kertaa mukana lehtimajanjuhlilla, joka toi Israeliin taas tuhansia kristittyjä eri puolilta maailmaa. Täytyy myöntää, että erämaajuhla Kuolleenmeren rannalla tai 30.000 ihmisen marssi läpi Jerusalemin olivat elämyksiä. Liput liehuivat, rummut soivat, väki lauloi ja tanssi. ’Hevenu Shalom’ laulettiin aika monta kerta…
Matkani ehkä koskettavin hetki oli kuitenkin vierailu baptistikirkossa Beetlehemissä, Länsirannalla. Meidät otti vastaan vanha palestiinalainen pastori, joka kertoi meille elämänsä tarinan, kuinka oli jo nuorena löytänyt Jeesuksen, miten vaikea tie siitä oli seurannut ja miten oli päätynyt pastoriksi. Hän kertoi myös työstään tänään täällä Lähi-idän ruutitynnyrissä.
Lopuksi tuo vanha mies nosti Raamattunsa ylös ja paljasti elämänsä suurimman löydön: ”Monet meistä palestiinalaisista kristityistä eivät lue Vanhaa Testamenttia, koska se on liian juutalainen. Mutta minä tajusin, että Raamatussa on 66 kirjaa ja ne kaikki ovat Jumalan sanaa. Aloin opettaa seurakunnalleni, että meidän täytyy opetella rakastamaan myös juutalaisia ja siunaamaan Israelia!”
Ymmärsin, kuinka tavattoman radikaali tuo viesti on täällä. Vastustajia onkin riittänyt. Pastorin isoveli puukotettiin kuoliaaksi ja häntä itseään ammuttiin pari vuotta sitten. Kirkkokin on yritetty räjäyttää 14 kertaa. Ihmeellistä kyllä, tämä seurakunta on kuitenkin tänään yksi alueen suurimmista evankelisista seurakunnista ja kasvaa koko ajan. Kuulimme, että kirkon jäsenissä on jopa entinen itsemurhatehtävään koulutettu jihadisti.
Tuon rohkean pastorin viimeisiä sanoja en unohda: ”En tiedä, elänkö vielä ensi viikolla, mutta en pelkää. Ihmisten täytyy saada kuulla totuus!”
Israel jakaa käsittämättömän rajusti mielipiteitä myös Suomessa. Sitä vihataan ja sitä rakastetaan yhtä fanaattisesti. Julkisessa mediassa roiston roolin näyttää kyllä yleensä saavan Israel.
Kristillisissä piireissä Israel jakaa myös. Monille se on yhä Jumalan valittu kansa, jonka kohdalla Raamatun lupaukset täyttyvät ja jonka puolesta rukoillaan. Toisille sillä ei ole mitään erityistä merkitystä enää, se on vain kansa muiden joukossa.
Omalla kohdallani tämä matka kirkasti ajatuksia. Juhlien puheista yli muiden jäi soimaan erään puhujan sanat: ”Jos rakastaa Israelia, ei tarvitse vihata palestiinalaisia ja päinvastoin!”
Ja mikä tärkeintä, nyt minunkin Raamatustani löytyvät taas ne kaikki 66 kirjaa. Ehkä uskallan sanoa sen ääneen, jos kerran tuo palestiinalainen pastorikin uskaltaa: Minä siunaan Israelia ja rukoilen rauhaa Jerusalemille!
mennessä Pekka Simojoki | syys 14, 2018 | Kotimaa24 blogiartikkeli
Se kaveri näytti yleisölle valokuvaa, jossa hän seisoi jonkun vanhan miehen vierellä. Tällä miehelläoli ruusu kädessään. Kohta kuulimme, mistä oli kyse: ”Tässä on se lääkäri, joka kehotti äitiäni vielä harkitsemaan, onko abortti ainoa mahdollisuus. Se oli syy, miksi äitini päätti lopulta pitää lapsen. Etsin käsiini tuon vanhan miehen ja kiitin häntä siitä, että minäkin saan elää!” Me kaikki kuulijat olimme hiljaa eikä salissa ollut varmaan yhtään ainoaa kuivaa silmää. En unohda sitä hetkeä koskaan.
Tiedän, että jos aborttiin liittyen edustaa väärää mielipidettä tai kysyy vääriä kysymyksiä, saa leiman otsaansa tai suoraan turpiinsa, sillä Suomessa näyttää tänään olevan tästä asiasta vain yksi ainoa totuus tai sallittu mielipide. Sen on saanut kokea viime aikoina myös ulkoministeri Timo Soini. Haluan kaiken uhalla kuitenkin kysyä yhden väärän kysymyksen.
Me elämme aikaa, joka puhuu yhdenvertaisuudesta, ihmisoikeuksista ja oikeudenmukaisuudesta. Me korostamme syrjimättömyyttä, tasa-arvoa ja monia muita tärkeitä asioita. Mutta noiden kaikkien hienojen arvojen keskellä on yksi musta piste, jota minä en kerta kaikkiaan ole koskaan voinut ymmärtää: Miksi kaikki ihmisoikeudet puuttuvat niiltä kaikkein pienimmiltä ja heikoimmilta, jotka eivät mitenkään voi itseään puolustaa eli syntymättömiltä lapsilta!
Joku sanoikin, että lapsen vaarallisin paikka on oman äidin kohtu. Joka vuosi Suomessa noin 10.000 lasta menettää mahdollisuuden elää. Minusta se on humaanin ja sivistyneen yhteiskunnan pimeä puoli. Kai minä sitten olen konservatiivi tiukkapipo tai muuten typerä, mutta en vaan ymmärrä!
Selittäkää nyt viisaat ihmiset, mistä ne ihmisoikeudet alkavat!? Kuinka monta kuukautta vanha muuttuu solumöykystä ihmiseksi? Onko ruumiin koko ihmisarvon mitta?
Tottakai ymmärrän tilanteet, jolloin äidin henki on vaarassa tai kun on tapahtunut raiskaus, ei niissä paljon vaihtoehtoja ole. Ymmärrän senkin, että naisella on oikeus päättää ruumistaan, tietenkin on, mutta onko kellään oikeus päättää toisen ihmisen ruumiista? Ihmisen taimi ei kohtuun ilmesty tyhjästä tai sattumalta, hän ei ole syöpä eikä sairaus. Hänen ruumiinsa on hänen ruumiinsa ja hänen elämänsä on yhtä ainutlaatuinen kuin jokaisen meistä. Jos näin ei ole, niin voisiko joku kertoa, miksi ei!
Psalminkirjoittaja kirjoittaa: ”Sinä tunsit minut jo idullani…” Hän ei tarkentanut, kuinka monta viikkoa vanha se itu on. Ei tainnut hänkään ymmärtää.
