Terve, Pekka, tässä Lasse. On yksi projekti, joka meidän pitäisi tehdä yhdessä! Soitatko!
Säveltäjä Lasse Heikkilä oli jättänyt soittopyynnön, muttei kertonut tarkemmin, mistä on kyse. Sain hänet kiinni, ja Lasse kertoi yllättävän asian:
”Minä en ole tiennyt isoisäni isästä yhtään mitään, eikä itse asiassa kukaan meidän perheestä. Meillä ei ole ollut edes kuvaa hänestä! Tein siskoni kanssa vähän sukututkimusta, ja meille selvisi, että isoisoisäni nimeltään Seth Heikkilä oli sata vuotta sitten Suomen punaisten tunnettu agitaattori! Minun sukuni on siis punainen, mutta sinun sukusi, Pekka, taitaa olla valkoinen. Eikös sieltä löydy kuuluisa valkoisten agitaattori Elias Simojoki, joka oli mallina myös Tampereen Hämeenpuistossa seisovalle jääkäripatsaalle! Tuli mieleeni, että eikö meidän kahden pitäisi tehdä jonkinlainen yhteinen sovinnonjuhla ihan sukujemmekin puolesta!?”
Tajusin heti, mitä Lasse tarkoitti. Elettiin syksyä 2017, eli tasan sata vuotta aikaisemmin Suomi oli ajautumassa sisällissotaan, jossa veli taisteli veljeään vastaan punainen tai valkoinen nauha hihassaan. Sata vuotta sitten myös me Lassen kanssa olisimme todennäköisesti olleet eri puolilla ja ampuneet toisiamme! Ajatus kirpaisi syvältä. Lasse oli oikeassa, meidän täytyy tehdä yhdessä jotakin. Eikä se voinut odottaa, se oli tehtävä nyt!
Lassen isoisä Seth Heikkilä oli siis tosiaan aikanaan yksi Suomen johtavia sosialisteja, vasemmistolainen ideologi, joka oli myös yksi Suomen Sosiaalidemokraattisen Puoleen, SDP:n perustajista ja ensimmäisistä kansanedustajista. Hän masinoi lakkoja, toimitti työväen lehtiä, julkaisi poliittisia runoja ja pamfletteja, mutta tunnettiin myös työväenlaulujen sepittäjänä. Seth oli taitava kirjoittaja ja osaava sanankäyttäjä, joka sai kuulijansa innostumaan.
Seth Heikkilä ei kuitenkaan kannattanut aseellista taistelua, vaan oli rauhan mies ja ajoi vallankumousta parlamentaarisin keinoin. Hän vastusti kapinaan ryhtymistä, mikä säästi hänen henkensä sisällissodan jälkeen, mutta hänet tuomittiin silti vankilaan valtiopetoksesta eli hänestä tuli “maanpetturi”. Myöhemmin Seth yritti perustaa myös kommunistista puoluetta, ja siksi häneltä vietiin kansalaisoikeudet. Viimeiset vuotensa hän eli unohdettuna ja yksinäisenä, eivätkä edes omat lapset enää pitäneet häneen yhteyttä. Hänet vaiettiin kuoliaaksi.
Elias Simojoki, joka oli vähän Sethiä nuorempi, oli minun isäni pikkuserkku. Hän oli tulisieluinen puhuja, körttipappi ja heimoaatteen kannattaja. Hän oli myös melkoinen hurjapää. Vapaussotaankin hän karkasi ”ryssää vastaan” nuorena poikana salaa vanhemmiltaan ja osallistui myös kaksi kertaa epäonnisiin Itä-Karjalan sotaretkiin. Toisella niistä hän jäi puna-armeijan vangiksi, mutta onnistui hyppäämään eräältä sillalta jokeen ja ui karkuun. Siinä tilanteessa Elias lupasi Jumalalle, että lähtee lukemaan papiksi, jos selviää hengissä. Hän selvisi kuin ihmeen kaupalla. Opiskeluaikana hän perusti aateveljiensä kanssa AKS:n eli Akateemisen Karjalaseuran ja toimi myöhemmin myös IKL:n eli Isänmaallisen Kansanliikkeen kansanedustajana. Elias kuoli talvisodassa Laatokan jäälle, jonne hän oli mennyt lopettamaan haavoittunutta hevosta.
Elias Simojoki oli ristiriitainen persoona, joka oli hyvin lämminsydäminen, huumorintajuinen ja pidetty pappi, jonka saarnoja tultiin kuulemaan kaukaakin. Hän saattoi taata köyhän lainan tai antaa housutkin jalastaan, mutta poliittiset vastustajat saivat kuulla kunniansa. Osallistuipa hän jopa kommunistien muilutuksiinkin. J Seth Heikkilä vaiettiin kuoliaaksi, ja samoin kävi myös Elias Simojoelle sodan jälkeen, sillä hän puolestaan sai otsaansa leiman fasisti. Minäkin kuulin hänestä vasta opiskeluiässä, kun eräs vanha rouva tuli kertomaan, että oli nuorena tyttönä käynyt kuuntelemassa Eliasta. Hän oli kuulemma lumonnut kuulijat jo silmillään. Hän oli tosiaan varmaan aikansa parhaita puhujia, joka sai myös kuulijansa innostumaan.
Niin me Lassen kanssa sukelsimme historian syviin ja välillä synkkiinkin syövereihin ja sukujemme vaiheisiin. Eräänä tammikuisena talvipäivänä tempaisimme ajamalla 700 kilometriä Kiuruvedelle, missä Lasse laski vaaleanpunaisen kynttilän Eliaksen haudalle. Se oli Eliaksen kuolinpäivä. Kun kynttilän väriä ihmettelin, Lasse totesi:
”Jos sinä olet valkoinen ja minä punainen, eikö kynttilän pidä olla vaaleanpunainen!”
Niinpä. Minäkin puolestani sain myöhemmin keväällä kunnian laskea samanvärisen kynttilän ja nimilaatan Seth Heikkilän nimettömälle haudalle Turun hautuumalla.
Monien vääntöjen ja kyyneltenkin jälkeen koitti odotettu päivä, 30. syyskuuta 2018, kun loppuunmyydyn Tampere-talon isolla näyttämöllä esitettiin musiikkinäytelmä, joka sai nimen Sovinto. Siinä vyörytettiin yleisön eteen kahden perheen tarinat. Työväenlaulut soivat ja punaliput liehuivat vuoroin pohjalaisten marssien, körttivirsien ja uusienkin kappaleiden kanssa. Mukana oli myös Pirkanpojat-kuoro, jonka riveissä lauloivat myös meidän molempien omat pojat. Esityksen taitekohta oli se, että me punaisen ja valkoisen suvun vesat pyysimme toisiltamme anteeksi, löimme kättä ja halasimme sovinnon merkiksi. Lopussa musikaalin kaksi vastakkaista sävelteemaa sulautuivat yhdeksi suureksi lauluksi Varjot menneisyyden väistyköön.
Eliaksen kerrotaan sanoneen jossain korsussa vähän ennen kuolemaansa, että sota on avannut hänen silmänsä yhdessä asiassa. Hän antoi lupauksen:
”Olen nähnyt, että täällä juoksuhaudoissa talonpoikien ja työläisten pojat yhdessä taistelevat ja kaatuvat maamme puolesta. Minä aion sodan jälkeen pyytää työväenliikkeeltä anteeksi sitä, että olen heitä vastaan puhunut niin paljon!”
Luoti oli nopeampi, eikä Elias ehtinyt esittää anteeksipyyntöä.
Minä yritin omalta osaltani hoitaa loppuun Eliakselta kesken jääneen tehtävän niin hyvin kuin se jälkeenpäin on mahdollista. Voidaan toki kysyä, mitä me voimme pyytää anteeksi entisten sukupolvien puolesta? Ei varmaankaan paljoa, mutta sen me ainakin voimme tehdä, että sitoudumme sovintoon. On meistä kiinni, etteivät katkeruus ja kosto siirry meiltä seuraaville sukupolville. Kristityn tehtävä on rakentaa siltoja ja sovintoa.
Tuntui, että yleisö lähti silmiään pyyhkien Tampere-talosta syksyiseen iltaan. Jotakin tärkeää oli tapahtunut, ja moni vanha haava oli hoidettu.
Anteeksiantamus on maailman suurin voima. Siitä kaikkein suurin esimerkki saatiin ristillä. Siellä Jumala teki sovinnon meidän kanssamme.