”Tuntui kuin olisi isketty vatsaan puukolla. Pääsin yöksi sairaalaan tiputukseen ja sain kipulääkkeitä, mutta aamulla lähettivät pois. Parin päivän päästä olin kuitenkin niin kipeä, että oli pakko palata. Nyt selvisi, että umpisuoli oli puhjennut ja tulehdus oli levinnyt vatsaonteloon, CRP-arvokin oli jo 500! Minut leikattiin saman tien, mutta tulehdus ei laskenut. Vatsasta löytyi viipalekuvauksessa kolme nyrkin kokoista märkäpesäkettä, ja sain kovat antibiootit. Siitä seurasi paha ihottuma, eikä kipu hellittänyt, joten sanoin lääkärille, että ’nyt pitää mennä yläkerran apteekkiin ja Luojan leikkuupöydälle’!
Yöllä en saanut kivun takia unta, jaloista lähti tunto, eivätkä kädetkään enää suostuneet liikkumaan. Hädissäni huusin Jeesusta apuun. Kuulin silloin yön hiljaisuudessa äänen, joka sanoi: ’Tämä tauti ei ole kuolemaksi’, ja tunsin, että vatsasta ikään kuin kouraistiin kolme kertaa. Kivut loppuivat siihen, ja nukahdin. Aamulla heräsin pirteänä ja kun avasin Raamatun, silmiini osui ensimmäisenä jae: ’Usko, jonka Jeesus antaa, on tehnyt tästä miehestä terveen’ (Ap. t. 3:16). Sairaalan henkilökuntaa myöten kaikki ihmettelivät, mitä minulle oli tapahtunut. Kun ultraääni paljasti märkäpesäkkeidenkin kadonneen, lääkärikin vain pyöritteli päätään ja toisteli: ’Ei voi olla totta!’ Pian minut lähetettiin terveenä miehenä kotiin.”
Istuin Exitin Mikkelin-keikan jälkeen kuulijoiden kanssa iltateellä, kun pöytääni istui iso mies, joka kertoi minulle tuosta elämänsä ehkä rajuimmasta hetkestä. Tämä kohtaaminen vuosien takaa tuli elävästi mieleeni, kun olin äsken kävelylenkillä. Kuuntelin nimittäin äänikirjaa, joka kertoi erilaisista lahkoista ja niihin liittyvästä hengellisestä väkivallasta. Osa kirjan tekstistä oli ihan asiallista, mutta pian alkoivat paistaa läpi kirjoittajien omat ennakkoluulot ja ehkä traumatkin. He näet niputtivat tieteeseen nojaten kaikki hengelliset kokemukset, armolahjat, rukousvastaukset ja erityisesti parantumiskokemukset vain psykologisiksi ilmiöiksi, manipulaatioksi, suggestioksi tai vain pelkäksi huijaukseksi. Lukijalle vakuutettiin, ettei mitään yliluonnollista tapahdu, eikä Jumala oikeasti paranna ketään!
Olin kummissani. Mieleeni nousi kaikki se, mitä olen nähnyt ja kuullut. Monta kertaa ovat ihmiset myös keikkojen jälkeen tulleet kertomaan, mitä Jumala on tehnyt heidän elämässään. Olivatko he huijareita vai huijattuja? Entä minä? Kaivoin päiväkirjastani muutamia parantumiskertomuksia, joita olin kirjoittanut muistiin ja joiden kertojat tunnen. Tiedän, että joka sana on totta, sillä soitin jokaiselle heistä erikseen ja tarkistin asiat vielä kerran.
Lähdimme perheen kanssa ajelulle joulun pyhien jälkeen. Lähtiessämme aamulla olin aivan terve, mutta palatessamme illalla minulle iski yhtäkkiä 40 asteen kuume. Seuraavana päivänä, kun mieheni lähti töihin, ja lapset kouluun, jäin yksin kotiin lepäämään tajuamatta tilanteen vakavuutta. Onneksi äitini sattui iltapäivällä paikalle ja löysi minut aivan taju kankaalla. Hän tilasi saman tien ambulanssin, ja sairaalassa minulla todettiin paha verenmyrkytys ja keuhkokuume. Neljä päivää makasin tajuttomuuden rajamailla, sillä lääkkeet eivät tepsineet, eivätkä lääkärit enää tienneet, mitä tehdä. Olin jo aivan varma, että kuolen.
Yhtenä aamuna luokseni tuli minun yllättäen joku vieras punatukkainen hoitaja, tarttui kädestä ja sanoi, että oli rukoillut puolestani. ”Sinä selviät”, hän kuiskasi. Hän oli jopa vaihtanut työvuoroa ehtiäkseen tapaamaan minua. Kohta järkyttävän korkea CRP-arvoni putosikin odottamatta, kuume laski ja munuaiseni alkoivat taas toimia. Pääsin takaisin kotiin. Sairaanhoitajana voin sanoa, että se oli aivan käsittämätön ihme. Enkä vieläkään tiedä, kuka se punatukkainen enkeli oli!
Tämän kokemuksen kertoi yksi laulajamme EtCeteran kuoroharjoitusten alussa Riihimäen kirkossa. Harvoinpa on meidän äänekäs porukkamme kuunnellut niin hiljaa kuin silloin.
Poikani Markku kutsui seurakunnan nuorten illanviettoon urheilijakaverinsa, joka ei matsin takia näyttänyt kuitenkaan pääsevän mukaan. Lopulta poika tuli kuin tulikin paikalle, tosin kainalosauvoilla ja jalka teipattuna, sillä hän oli rikkonut nivelsiteensä ja odotti leikkausta. Pian nuoret keksivät, että jalan puolesta voisi rukoilla. Ensin kaveri empi, sillä hengelliset asiat olivat hänelle uusia ja vieraita, mutta suostui sitten kuitenkin. Nuoret rukoilivat, minkä seurauksena jalka parani saman tien, ja kohta poika jo innoissaan hyppeli ympäriinsä ilman sauvojaan. Seuraavalla viikolla lääkärit tutkivat jalan ja totesivat, että leikkauksen voi peruuttaa! Tuolle nuorukaiselle se oli mullistava kokemus, mutta hänen vanhempansa eivät kuulemma koskaan suostuneet uskomaan, että rukous olisi vaikuttanut asiaan. Heille se oli vain erikoinen sattuma.
Näin kertoi entinen työtoverini 15-vuotiaasta pojastaan. Saman tien hän vielä lisäsi, että Markku itsekin oli juuri parantunut rukouksen avulla ja halusi nuoren innolla heti panna hyvän kiertämään.
Anetella on haimasyöpä! Se on levinnyt myös maksaan, eikä sitä pystytä leikkaamaan, koska etäispesäkkeitä on niin paljon! Sytostaattihoidot on aloitettu. Nyt tarvitaan rukousta!
En ollut uskoa korviani, kun joku kertoi tuon kauhean uutisen. Anette on nuorekas perheen äiti, joka lauloi kuorossani monta vuotta. Rukoilin, niin kuin moni muukin meistä, mutta tunnustan, että odotin huonoja uutisia. Haimasyövällä on kolkko kaiku. Puoli vuotta myöhemmin kuulin, että vaikeaa leikkausta sittenkin yritettäisiin, ja kirurgeilla oli tarkoitus samalla kertaa operoida sekä haima että maksa. Leikkaus onnistui, mutta kaikkia etäispesäkkeitä ei saatu pois. Taas rukoiltiin, toivottiin ja pelättiin pahinta.
Sitten tuli WhatsApp-viesti, joka yllätti meidät kaikki:
Veriarvot ovat ihan priimaa, syöpämarkkeri on 0,6 eikä TT-kuvissa näy etäispesäkkeitä. Lääkärikin on ymmällään, hän ei olisi tätä uskonut. ”Parantumaton” vaihtui ”krooniseen”. Ollaan itketty ja naurettu ja kiitetty Jeesusta!
Kun pian tämän jälkeen ohimennen piipahdin Aneten kotona, keittiön pöydän takana istui hymyilevä nainen, joka totesi tyynesti:
”Tämä on ollut samaan aikaan sekä painajainen että ihmeellinen matka. Sinä päivänä, kun kuulin sairaudestani, Päivän tunnussanan teksti oli: ’Ole rauhassa, älä pelkää. Sinä et kuole!’ (Tuom. 6:23) Siihen minä tartuin enkä edes halunnut kuulla mitään ennusteita. Tajusin heti, mikä on elämässä tärkeää ja mikä turhaa. Opin, ettei kannata katsoa aaltoihin, vaan Jeesukseen!”
Niin, parantaako Jumala oikeasti, vai onko se vain sattumia, suggestiota tai huijausta?