Aivan puskista
”Hei, onko sulla selkä kipeä?”
Yksi EtCetera-kuoron laulajista pysäytti minut Naantalin kirkon käytävällä ja esitti tuon ehkä vähän kummallisen kysymyksen. Majatalo-ilta oli juuri päättynyt, iloinen hälinä täytti vanhan temppelin, ja minä olin juttelemassa joidenkin tuttujen kanssa. Vastasin kysyjälle, että selkäni on ihan kunnossa, mutta samalla utelin, mihin hän sitä tietoa tarvitsi. Sain kuulla, että asiaa oli tullut kysymään iäkäs herrasmies, joka oli ollut tilaisuudessa mukana. Hän oli kokenut vahvasti, että jonkun kuorolaisen selkä olisi todella kipeä ja että Herra halusi hänen rukoilevan sen puolesta. Kukaan meistä ei kuitenkaan tunnustanut selkävaivojaan, vaikka kaikki laulajat käytiin läpi. Ajattelin miehen vain erehtyneen ja unohdin hetkeksi koko jutun.
Oli toinen koronasyksy 2021, ja melkein vuoden mittaisen tauon jälkeen olimme jälleen kiertueella. Porukka oli sen tähden melkein innosta ja onnesta soikeana. Toki jännitimme, uskaltaako koronan säikäyttämä kansa vielä tulla paikalle, mutta ihan mukavasti yleisöä kuitenkin saatiin jokaiseen Majatalo-iltaan. Oli ihanaa taas laulaa livenä ja nähdä ihmisiä silmästä silmään. Kuoro pisti parastaan, Ilkka Puhakka puhui ja Jukka Jämsén opetti rukouksesta samaan tyyliin kuin aina ennenkin. Hienoa palautetta saimme kaikin puolin, mutta lopulta viikonlopun koskettavin ja unohtumattomin juttu oli varmasti kipeän selän tapaus Naantalin kirkossa.
Vanha mies oli periksiantamaton, ja etsintää jatkettiin. Kun kuorolaisilta ei löytynyt selkäkipua, asiaa tivattiin myös bändin muusikoilta.
Silloin tärppäsi. Kosketinsoittajamme Kari tunnusti, että hänellä todellakin oli hiukan ongelmaa selkänsä kanssa. Hän kertoi myöhemmin, että hänen alaselässään, viidennessä nikamassa oli ylijoustavuutta, mikä aiheuttaa välillä liiallisen ylirasituksen takia tulehduksen, niin että selkä saattaa äityä tosi araksi. Kipu säteilee reisiin ja lantioon, niska menee jumiin, eikä hän tahdo välillä päästä edes sängystä ylös. Pahimmillaan jalat olivat pettäneet alta jopa kesken kauppareissun. Erityisen hankalia olivat syksyt ilmojen viiletessä. Nyt kun hän oli joutunut tekemään kotona vielä remonttia parin viikon ajan aamusta iltaan, kipu tuntui taas selässä, ja tulehduskipulääkettä oli kulunut.
Kun ”syyllinen” oli löytynyt, alkoi merkillinen episodi. Seuraavana päivänä Kari kertoi bussissa koko porukalle tarkemmin, mitä tuona iltana tapahtui:
”No, minä olin siis ilmeisesti se henkilö, jota oli kaivattu ja etsitty, joten lähdin kävelemään kirkon takaosaan. Siellä odotti iäkäs harmaahiuksinen herra, joka pyysi minua heti istumaan tuolille. Olin ihan ihmeissäni siitä, mitä tapahtui, muttei siinä paljon ehtinyt kyselemään. Kun istuuduin, mies alkoi saman tien rukoilla ääneen: ’Nyt tämä lantion seutu vapautuu ja nämä nikamat asettuvat paikoilleen!’
Sen jälkeen alkoi tulla jopa aika tiukkasävyistä käskytystä: ’Tämä vasemman lapaluun alapinne häviää — noin! Sitten lähtee pois oikean hauiksen ulkoreunan kiristys — noin! Sen jälkeen nämä niskatkin aukenevat — noin! Nyt oikean isovarpaan pinne katoaa — noin!’
Siinä hetkessä alkoi varvasta todellakin nipistää ja kuumottaa.
Näiden ’hoitotoimenpiteiden’ jälkeen vanha herra pyysi: ’Nousepa nyt ylös, ravistele vähän jalkojasi ja kerro, tuntuuko vielä kipua jossakin!’
Tein työtä käskettyä ja vastasin, että muuten tuntuu ihan hyvältä, mitä nyt lantiossa on vielä vähän jotakin kipua. Sen kuultuaan hän käänsi minut reippain ottein toisinpäin, melkeinpä hypähti ilmaan, huudahti jollakin oudolla kielellä, läimäytti napakasti minua alaselkään ja totesi tyynesti: ’Nyt on loputkin poissa!’
Vähän olin hämilläni, mutta tunnustelin ja kokeilin puolelta toiselle ja totesin: ’Totta on, kipu on poissa!’ Vanha herra kiitti kauniisti, toivotti Jumalan siunausta ja lähti menemään. Minä olin yhä aivan häkeltynyt ja mietin, eihän tämä voi olla totta! Vaikka olen jo kauan ollut uskossa, minulla on jo pitkän aikaa ollut sellainen fiilis, että olen kuin idän pikajunan kyydissä. Se vaan menee tasaisesti kohti maalia, eikä minun elämässäni tapahdu enää mitään sen suurempaa. Ja nyt sitten kuitenkin tapahtui tällaista!”
Kari tuntui yhä seuraavana päivänäkin olevan ällistynyt siitä, mitä oli illalla kokenut. Yhtä ällistyneitä olimme varmasti me muutkin. Olimme toki aina silloin tällöin saaneet nähdä ja kuulla jonkun paranevan Majatalo-illoissa, kun ihmisten puolesta rukoillaan, mutta harvoinpa se on näin tarkasti osunut omalle kohdalle. Jumala päätti yllättää meidät kaikki oikein kunnolla ja siinä Hän totisesti onnistui! Ehkä Hän halusi pitkän tauon jälkeen ja keikkojen taas alkaessa rohkaista ja muistuttaa meitä myös siitä, kenen asialla saamme tässä työssä olla!
Lopuksi Kari totesi vielä:
”Jäin istumaan paikalleni vähäksi aikaa, pyörittelin silmiäni ja ihmettelin tilannetta. Päällimmäinen fiilis oli, että tämä tuli kyllä aivan puskista, siis ihan totaalisesti! Kyllä minun puolestani on aiemminkin rukoiltu, joskus olen sitä myös omasta halustani pyytänyt ja apuakin olen saanut, mutta mitään tällaista en ole koskaan kokenut. Jumala halusi näin varmasti kertoa, ettei Hän ole unohtanut minua ja että Hän kyllä pitää huolta! Ja Hän teki sen aika yllätyksellisellä tavalla! Tosi turvallinen ja siunattu olo siitä jäi, mutta kyllä se aivan puskista tuli!”
Varmaan vähän liiankin tuttu on meille jokaiselle idän pikajuna, joka vähitellen turruttaa innokkaimmankin. Arki painaa, usko muuttuu rutiiniksi, ilo katoaa, elämä kuivuu vain opiksi ja Jeesus tuntuu kaukaiselta. Hän haluaa kuitenkin olla meidän elämässämme mukana tuoreella tavalla, Hän haluaa uudistaa, rohkaista ja yllättää. Jumalan valtakunta on todellisuutta meidän keskellämme, se on elävää ja siinä on voima! Köyhät saavat kuulla ilosanoman ja sairaat paranevat!
Tosi iloinen porukka palasi Majatalo-kiertueelta kotiin. Jumala yllätti taas ja vielä aivan puskista.
