Unkarilaiset mausteet
”Tein ensimmäisen murtoni 16-vuotiaana. Tiesin kyllä, että se on väärin ja pelkäsin, mutta huonot kaverit olivat saaneet minut koukkuun. Siitä alkoi jyrkkä alamäki, ja pian minun tililläni oli rikoksia ympäri maata. Jouduin jo alaikäisenä oikeuteen ja sain kahden ja puolen vuoden tuomion. Se oli minun ’pääsylippuni’ Unkarin vankilamaailmaan. Jäin noidankehään, josta ei ollut ulospääsyä ja tuhlasin 30 vuotta elämästäni rangaistuslaitoksissa. Viimeisin tuomio oli 22 vuotta aseellisesta ryöstöstä. Kuulostaa kauhealta, mutta minä olen sen kaiken kokenut.”
Unkarilainen ystäväni Csaba kehotti minua katsomaan netistä Lajos Boross -nimisen entisen rikollisen haastattelun. Kävin katsomassa ja sain kuulla hurjan selviytymistarinan Unkarin vankiloiden muurien takaa. Aivan tavallisen tuntuinen kaveri kertoi elämänsä suurimmasta löydöstä, kun hän rankkojen vaiheiden jälkeen tuli vankilassa herätykseen ja kohtasi Jeesuksen. Kaiken keskellä oli kuulemma yksi laulu tullut erityisen rakkaaksi.
”Äitini oli vaikea hyväksyä sitä, että pojasta oli tullut rikollinen, ja siksi hänelle oli hieno uutinen, kun tulin uskoon ja elämäni muuttui. Äiti oli katolilainen, jolla oli tapana käydä kirkossa silloin tällöin, mutta pojan muutoksen myötä hänkin löysi uskon aivan uudella tavalla. Isäpuoltani ei uskonto voinut vähempää kiinnostaa, ja yleensä hän jäi odottamaan kirkon ulkopuolelle messun loppumista. Kun äiti ja isäpuoli taas kerran tulivat vierailulle vankilaan, soitin ja lauloin heille tapani mukaan. Lauloin parhaillaan kaikkien tuntemaa hengellistä laulua Atyám két kezedben, kun satuin vilkaisemaan isäpuoltani ja yllätyksekseni näin, että hänkin lauloi mukana ääneen lasin takana. Silloin tajusin, että jos se mies osaa tämän laulun, hänkin on varmasti tullut uskoon!”
Kun Lajos oli kertonut tämän, videolla näytettiin jotakin, joka sai kylmät väreet juoksemaan selässäni. Kuva siirtyi tilaisuuteen, jossa karun näköiset vangit harmaissa vaatteissaan laulavat kyyneleet silmissä juuri Lajosin mainitsemaa laulua. Saman tien tunnistin kappaleen: kyseessä oli unkarinkielinen versio laulusta Onneni on olla Herraa lähellä! En voinut kuin liikuttuneena katsoa ja kuunnella.
Tiesin kyllä, että laulu käännettiin unkariksi jo joskus 1980-luvun alkuvuosina ja että sitä käytettiin ainakin luterilaisissa seurakunnissa. Tuntui kuitenkin uskomattomalta, että nyt, neljäkymmentä vuotta myöhemmin saan nähdä, kuinka sitä lauletaan yhä suurella tunteella unkarilaisen vankilan paksujen muurien sisällä! Olin sanaton.
Kysyin ystävältäni Csabalta, löytäisikö hän internetin kautta Lajos Borossin, sillä olisi hienoa päästä tutustumaan paremmin mieheen ja hänen tarinaansa. Pari viikkoa myöhemmin kuulin, että Lajos oli löytynyt ja että hän oli ilahtunut saadessaan terveiset Atyám két kezedben -laulun säveltäjältä kaukaa Suomesta. Kuulimme häneltä, että tätä suomalaista laulua lauletaan nykyään Unkarin kaikissa kirkoissa ja että se on yhä todella tärkeä laulu myös hänelle itselleen. Hän kertoi meille vielä lisää elämästään.
”Minun elämäni suurin muutos alkoi siitä, kun sain siirron Vácin vankilaan ja pääsin töihin ompelimoon. Ajatusmaailmani ja tapani olivat ennallaan, olin ketjupolttaja, käytin lääkkeitä enkä uskonut mihinkään. Siellä törmäsin kuitenkin vankiin, joka todisti muille Jeesuksesta. Olin utelias ja ihmettelin, onko hän hullu, vai puhuuko hän totta. Kun keskustelin hänen kanssaan, tajusin, että hänellä on jotakin, mitä minulla ei ollut: hän tunsi Jumalan. Silloin ymmärsin, että olen syntinen ihminen, jonka koko elämä sylkee Jumalaa kasvoihin. Pyysin syntejäni anteeksi. Se rukous tunki läpi Vácin vankilan muurien, sain aloittaa alusta, ja Jeesus antoi minulle uuden sydämen.
Vasta uskoontulleena osallistuin stilaisuuteen, jota baptistit tulivat pitämään vankilaan. He puhuivat ja lauloivat meille punakantisesta laulukirjastaan, ja silloin kuulin ensimmäisen kerran laulun nimeltä Atyám két kezedben. Se vaikutti minuun syvästi, sillä se kertoi kaiken oleellisen siitä, mitä Jeesus on minun vuokseni tehnyt. Se onkin ensimmäisiä hengellisiä lauluja, jotka opin.”
Lajos rupesi lukemaan Raamattua ja hengellisiä kirjoja, opetteli soittamaan, kirjoitti omiakin lauluja ja kertoi innokkaasti uskostaan muille. Vácin vankilassa alkoi tapahtua hämmästyttäviä asioita. Hän sai luvan kokoontua muutaman ystävänsä kanssa pitämään raamattupiiriä pari kertaa viikossa. Vanginvartijat tunnustivat myöhemmin olleensa varmoja, että pian moinen uskonnollinen ”hömpötys” menisi ohi. Niin ei käynyt, vaan pieni raamattupiiri alkoi kasvaa, ja viidessä vuodessa siinä oli mukana jo sata miestä, mikä oli kymmenen prosenttia koko vankilan asukasmäärästä. Kaltereiden taakse oli syntynyt seurakunta. Se oli suoranainen ihme, joka vaikutti koko laitoksen ilmapiiriin.
Lajos pääsi välillä puhumaan myös vankilan ulkopuolelle. Siitä seurasi lisää ihmeitä, sillä Vácin uskoon tulleet vangit lähtivät porukalla viemään evankeliumin sanomaa muihinkin Unkarin vankiloihin. Lajos kertoi, että heidät lastattiin aina soittimiensa kanssa vankilan kuorma-autoihin, ja viranomaiset itse veivät heidät keikoille ympäri maata. Joka paikassa vangit tuotiin kulttuurisaliin kuuntelemaan, kun Lajos ja kumppanit lauloivat ja todistivat Jeesuksesta ja siitä muutoksesta, joka oli tapahtunut heidän elämässään. Atyám két kezedben -laulu esitettiin niillä reissuilla kuulemma jokaisessa tilaisuudessa.
Tänään Lajos on vihdoin vapaa mies. Hän on istunut kakkunsa ja voi katsoa taaksepäin elämäänsä kaltereiden takana:
”Vankila on paikka, jossa on polttava tarve evankeliumille. Se on kuin pikkukylä, jossa kaikki tuntevat toisensa, ja jos joku syttyy, valo näkyy kaikkialle. Paholaisen suurin ansa on se, ettei se koskaan näytä, mihin asiat johtavat. Yhtäkkiä vain huomaat olevasi kahleissa. Niistä ei vapauta kukaan muu kuin Jeesus. Hänen kanssaan voi vankilassakin olla vapaa!”
Kun mieheltä kysyttiin, mitä hän näkee olevan edessäpäin, hän vastasi:
”Se, että olen kristitty, on elämäntapa. Kerron Jeesuksesta, vaikken enää olekaan vankilassa. Ja kun minua pyydetään laulamaan, laulan lähes aina myös laulun Atyám két kezedben!”
Lopuksi hän hymyili ja sanoi silmät loistaen:
”Dicsőség legyen Istennek!” (Kunnia Jumalalle!)