”Koin vahvasti, että Jumala kutsui minua mukaan aktiomatkalle Costa Ricaan, mutta sitä projektia varten ei ollut yhtään rahaa, vaikka lähtöpäivä oli jo lähellä. Vähän ennen matkaa olivat tulossa 18-vuotissynttärini, ja muistan, että kun yhtenä päivänä olin kävelyllä, keskustelin Jumalan kanssa hiljaa mielessäni. Yhtäkkiä tuntui siltä, kuin Hän olisi kysynyt: ’Mitä haluaisit synttärilahjaksi?’
Olisin tietenkin voinut pyytää matkarahoja, mutta ajattelin, että jos Jumala kerran oli kutsunut minut mukaan, ovet varmasti aukeaisivat. Halusin vain tietää, että Hän kulkisi rinnallani kaiken läpi. Niinpä, ikään kuin lupauksena siitä, pyysin lahjaksi kukan. Taas Jumala tuntui kysyvän: ’Millaisen kukan?’
Silloin tuli mieleeni, että se voisi olla vaikka auringonkukka, koska niitä ei siihen aikaan vuodesta Suomessa paljon näy. Silloin ainakin tietäisin, että kukka todella tulee Jumalalta. Niinpä teimme sopimuksen, että saisin Häneltä auringonkukan synttärilahjaksi.”
Olin Luumäen kirkossa pitämässä Majatalo-iltaa, ja väkeä oli uskaltautunut paikalle ihan kohtuullisesti, vaikka elettiinkin koronasyksyä. Katselin Julia-nimistä iloista nuorta naista, jolta oli pyydetty iltaan pieni puhe. Hän oikein hehkui intoa, mikä oli melkoinen vastakohta maskeissaan ja kaukana toisistaan hiukan pelokkaan näköisenä istuvalle korona-ajan yleisölle.
”Sitten oli synttärien aika, ja meidän perheemme perinteitä noudattaen sain lahjaksi pyykkikorin. Kun avasin kannen, niin arvatkaas, mitä korin pohjalla oli!? Auringonkukka! Ihan tosi! Joku oli nähnyt sen kaupassa ja saanut päähänsä ostaa minulle. Olin aivan innoissani. Ja samaan saumaan meille ’sattui’ vielä soittamaan eräs amerikkalainen ystävämme ja kuullessaan minun synttäreistäni ja matkastani, hän halusi välttämättä maksaa matkani Costa Ricaan! Oli mahtavaa tajuta, että saan kulkea Jumalan suunnitelmissa ja Hän pitää minusta huolen! Hei, ihmiset, näin se Jumala toimii tänäänkin!”
Hyvä, ettei Julia lähtenyt lentoon jo pelkästä innostuksesta, ja olen varma, että seurakunta kuunteli suu auki maskiensa takana. Harvoin tulee ajateltua, että Jumalan johdatus voisi olla niin arkista ja välillä suorastaan hauskaa. Auringonkukka pyykkikorissa kertoo siitä, että Jumalalla on huumorintajua!
Väkisinkin tulee mieleen huikea esimerkki Jumalan huumorista. Tämän tarinan Sofia-niminen kuorolaiseni kertoi kerran EtCeteran kuoroharjoituksissa. Hän on ammatiltaan diakoni ja lauloi kanssamme monta vuotta. Näin hän kertoi:
”Tämä diakonin työ on välillä tosi rankkaa, sillä joudumme kantamaan paljon ihmisten murheita. Olimme sen tähden työkavereina joskus haaveilleet, että voisimme välillä huokaista ja tehdä vaikka yhteisen risteilyn Ruotsiin, mutta idea oli aina kaatunut rahanpuutteeseen. Jokin aika sitten olin työni puolesta mielenterveysmessuilla hoitamassa seurakunnan esittelypöytää, kun messujen järjestäjä tuli jossakin vaiheessa yllättäen juttelemaan. Hän halusi pyytää anteeksi sitä, että yhden asiakkaan koira oli kuulemma käynyt tarpeillaan seurakunnan pöydän luona. Vaikka emme moista olleet edes huomanneet, hän työnsi käteeni kuin anteeksipyyntönä paksun kirjekuoren. Kun avasin kuoren, sisältä paljastui kymmenen Ruotsin-risteilyä! Se oli suoranainen rukousvastaus, ja olimme siitä aivan onnessamme. Saimme kuin saimmekin diakoniporukalla tehtyä matkan Tukholmaan. Matka tuli todella tarpeeseen.
Eikä siinä vielä kaikki! Matkalla keskustelimme paljon siitä, kuinka hienoa olisi saada tehdä tällainen reissu jatkossa uudestaankin. Paluumatkalla oli laivassa arvonta, johon sai osallistua jokainen, joka ostaa tietynlaisen drinkin. Minä en tuollaisia koskenkorvalla terästettyjä juomia harrasta, mutta tuon arvonnan innostamana työkaverit saivat minutkin lopulta ostamaan sellaisen. Niinhän siinä kävi, että minä voitin arvonnan, ja palkintona oli — yllätys, yllätys — neljä Ruotsin-matkaa, joiden liput olivat voimassa vuoden.”
Nauroimme silmät kyynelissä Sofian tarinalle. Tuli väkisinkin mieleen, että jos Jumala kerran voi käyttää tarkoituksiinsa koiranjätöksiä tai koskenkorvaa, niin ehkä Hän voi käyttää meitäkin, vaikka olisimme minkälaisia aaseja tahansa!
Tällaisia Jumalan hiljaista ja usein kovin arkisia silmäniskuja on tullut paljon. Yhden keikan jälkeen tuli juttusilleni pariskunta ihan täpinöissään. Heille oli tapahtunut jotakin sellaista, josta rouva halusi välttämättä kertoa minulle:
”Olimme Exitin konsertissa, ja sinun puheesi kolahti lujaa. Rohkaisit jättämään kaiken Jumalalle. Me olimme juuri saaneet perinnöksi omakotitalon ja pähkäilimme kovasti, mitä teemme, myymmekö sen vai remontoimme ja muutamme siihen asumaan. Puheesi rohkaisemana jätimme senkin asian Jumalalle ja lupasimme, että jos tämä nykyinen kerrostaloasuntomme saadaan myytyä jotenkin ’yliluonnollisella’ tavalla, me muutamme.
Heti seuraavana päivänä satuin samaan hissiin jonkun tuntemattoman miehen kanssa, joka esittäytyi kiinteistönvälittäjäksi. Hän kertoi olevansa kiinnostunut tästä talosta ja kysyi, olemmeko harkinneet asunnon myyntiä. Vastasin, että ’jos hinta on kohdallaan, niin mikä ettei’! Parin tunnin päästä mies tuli soittamaan ovikelloa ja toi mukanaan kaksi ostajaehdokasta, joista toinen osti asunnon. Eikö olekin ihmeellistä?”
Voisi kuvitella, että ainakin rukous on niin pyhä toimitus, ettei siihen huumori sovi. Viime vuosina olen oppinut, että sekään ei pidä paikkaansa, sillä Jumala tuntuu kuuntelevan välillä meidän rukouksiammekin ymmärtäväinen pilke silmäkulmassa. Ystäväni Jukka Jämsén hoitelee Majatalo-illoissa rukousosaa, ja hänellä riittää hauskoja esimerkkejä:
”Vähän aikaa sitten olin rukoilemassa yhden kaverin puolesta ja näin kesken rukousta yhtäkkiä silmissäni kuvan perinteisestä ulkokäymälästä, jonka ikkunasta näkyi kaunis maisema. Tuntuihan se vähän hassulta, mutta kerroin kuvasta hänelle ja rohkaisin katsomaan Jumalan maisemia, vaikka oma elämä olisi kuin likainen vessa. Kaveri totesi saman tien: ’Tämä kuva oli selvästi tarkoitettu minulle! Juuri tänään huusin ääneen Jumalalle huoliani, ja arvaas missä! Vessassa! Ja jos rehellisiä ollaan, niin osa siellä käyttämistäni sanoista sopiikin juuri siihen paikkaan!'”
Eiköhän huumorikin ole Jumalan luomistöitä! Hän, joka on luonut kirahvin, norsun ja haitarimusiikin, ei todellakaan voi olla tosikko! Luulen, että välillä Häntä hymyilyttää myös meidän touhuilumme täällä!