Hän astui Tallinnan suuren Saku-areenan lavalle hymyillen niin kuin amerikkalainen vain osaa. Hän oli illan pääpuhuja Franklin Graham, ehkä kaikkien aikojen tunnetuimman evankelistan Billy Grahamin poika.
Jos poika olikin häkellyttävän paljon isänsä näköinen, ihan samaa voi sanoa myös puhetyylistä ja sanomasta. Hän on isänsä tavoin evankelista, joka vääntää evankeliumin rautalangasta niin yksinkertaisesti, että tyhminkin sen ymmärtää. Hän ei yritä viihdyttää yleisöään, sillä evankelistalla on vain yksi päämäärä: ihmisen johtaminen Jeesuksen luo.
Häntä katsoessani tulivat elävästi mieleeni tapahtumat reilut 20 vuotta aikaisemmin, vuonna 1987, kun isä Billy Graham oli kutsuttu puhumaan Helsingin olympiastadionille. Minä ehdin silloin vain yhtenä päivänä käväistä haistelemassa tunnelmia yleisöstä käsin täydellä stadionilla. Oli se uskomattoman kova juttu, sillä paikalle tulvi yhden viikon aikana yhteensä yli 180 000:ta tavallista suomalaista kuuntelemaan evankeliumia!
Muistan, kuinka monet kirkolliset vaikuttajat kuitenkin tuomitsivat kampanjan ja vastustivat kiivaasti tällaista teologisesti epäilyttävän ”epäluterilaista” evankeliointia, joka ei kuulemma ole ”kansankirkollista” ajattelua. Se ei kuitenkaan estänyt lähes 10 000 kuulijaa vastaamasta evankelistan kutsuun ja antamasta elämäänsä Jeesukselle. Vieläkin tapaan ihmisiä, jotka kertovat, että heidän elämänsä muuttui silloin Helsingin stadionin nurmella!
Kun Exitin kanssa saimme kutsun Tallinnaan, täytyy myöntää, että hetken kyllä mietimme, kannattaako lähteä kahdeksi päiväksi keikalle vain kolmen laulun takia. Kyseessä oli kuitenkin Viron historian suurin evankelioimiskampanja, Lotus-festivaali, joten päätimme ottaa haasteen vastaan.
Tiesimme, että tämä meille suomalaisille rakas naapuri on nykyään kenties Euroopan ateistisin maa, sillä enää vain noin 20 prosenttia Viron väestöstä kuuluu johonkin kristilliseen kirkkoon. Siksi tuntui oikealta lähteä mukaan, vaikka lisähaastetta toi sekin, että sekä laulut että puheet piti hoitaa viron kielellä! Kyllä sitä harjoiteltiinkin kieli solmussa ennen kuin homma alkoi jotenkin sujua.
Saku-areena oli täynnä kolmatta iltaa peräkkäin, ja tänäänkin lähes 9000 henkeä oli tullut paikalle kuulemaan kuuluisia Amerikan-vieraita. Jos ei Franklin Graham itse pitänytkään show’ta, sen puolen hoitivat kyllä toiset. Ääntä ja värivaloja riitti suuren maailman malliin. Ennen kuin odotettu pääpuhuja saatiin lavalle, yleisön eteen vyörytettiin valtava määrä musiikkia, ihmisiä ja kuvaa läkähdyttävällä vauhdilla. Kaikki oli perusteellisesti suunniteltu ja ohjelmat rakennettu minuuttiaikataulun mukaan. Kun yksi lopetti, toinen aloitti.
Ohjelmassa oli esimerkiksi amerikkalainen kitaravirtuoosi, venäjänkielinen iskelmälaulaja, huippupianisti, gospelduo, kuoroesityksiä, todistuspuheenvuoroja ja joukon jatkona suomalainen gospelbändi Exit. Ohjelman kruunasi maailman silloin ehkä tunnetuin gospellaulaja Michael W. Smith, jonka lämppärinä saimme toimia.
Puolentoista tunnin ilotulituksen jälkeen Graham aloitti. Hänen saarnansa oli pelkistetyn suoraa ja konstailematonta julistusta, jossa ei arastella puhua synnistä ja parannuksesta.
Kun sitten tuli alttarikutsun aika, osa yleisöstä suorastaan ryntäsi lavan eteen. En ole moista evankeliumin janoa montaa kertaa nähnyt. Väkisinkin meinasi tulla tippa linssiin, kun näki sen innon, ilon ja itkun.
Monen virolaisen elämässä se ilta oli muutoksen ilta. Jälkeenpäin kuulin, että sinä iltana juoksi eteen yli 400 ihmistä, jotka halusivat lähteä seuraamaan Jeesusta. Tajusin, että tämän takia varmaan kannatti tulla tänne Viroon laulamaan ne kolme laulua!
Tiedän, että jonkun mielestä tällainen evankelioiminen on liian amerikkalaista, jonkun mielestä liian epäluterilaista, liian reformoitua, liian ratkaisukeskeistä tai liian käännyttämistä tai liian jotakin muuta. ”Väärin sammutettu”, sanoisi varmaan joku viisas teologi, mutta menepä kysymään noilta 400 ihmiseltä! Heille ei ole merkitystä millään muulla kuin sillä, että Jeesus astui heidän elämäänsä siellä Saku-areenalla.
He ovat oikeassa: millään muulla ei tosiaan ole mitään merkitystä! Evankeliointi on sitä, että nälkäinen kerjäläinen menee kertomaan toiselle nälkäiselle kerjäläiselle, mistä saa ruokaa! Meistä ei kenestäkään tule Franklin Grahamia eikä tarvitsekaan tulla, mutta evankeliumin leivän jakaminen kuuluu meille kaikille kerjäläisille! Se jos mikä on luterilaista!
Vielä tänään etsikää Herraa,
vielä tänään kutsuu Hän.
Vielä tänään kolkuttakaa,
ovi auki on elämän.
Vielä tänään etsikää Herraa,
vielä tänään aikaa on.
Rakkauttansa Isä jakaa,
ja armo on loputon.