IRAK! Tuolla nimellä on viime vuosina ollut pelottava kaiku. Löysin itseni kuitenkin joulukuun alussa Pohjois-Irakista, tarkemmin ottaen Kurdistanista. Siinä aivan lähellä sijaitsee myös Mosulin kaupunki, joka vuonna 2017 saatiin vallattua Isis- järjestön vallasta kuukausien taistelujen jälkeen.
Lähdin matkaan Open Doors -järjestön kutsumana tutustumaan syrjittyjen ja vainottujen kristittyjen tilanteeseen. Kuulin koskettavia tarinoita ja näin monia kyyneleitä, mutta myös toivon merkkejä. Senkin näin, että apu menee perille sinne, missä tarvitaan.
Matkalla tajusin sen, kuinka tärkeä osa Irakilla on myös Raamatussa. Kuulostaa ehkä oudolta ajatukselta, mutta näin se on. Muistatko Israelin kansan kantaisän Aabrahamin? Hän oli syntyisin Kaldean Urista, joka sijaitsee Irakin eteläosassa, lähellä Basran kaupunkia. Hän oli siis irakilainen! Muistatko sen, kuinka Israelin kansa vietiin pakkosiirtolaisuuteen Babyloniaan, eli siis Irakiin. Muistatko Danielin, joka heitettiin tuliseen pätsiin Babylonissa tai Joonan, joka lähetettiin Niiniven kaupunkiin? Missä moiset kaupungit sijaitsivat? Varmaan arvaat jo vastauksen: Irakissa. Jopa paratiisikin sijaitsi kaksoisvirtojen maassa eli jossain Irakin tienoilla!
Tänään on paratiisi Irakista kuitenkin aika kaukana, sota on vyörynyt maan yli monta kertaa ja pommit räjähtelevät yhä. Ihmiset yrittävät kuitenkin elää normaalia elämää sielläkin ja jopa viettää joulua. Joulukoristeita näkyi paljonkin kaupoissa ja kodeissa ja länsimaiset joululaulut soivat. Ei kai Irakilla ole kuitenkaan mitään tekemistä sen Raamatun joulutarinan kanssa, mietiskelin? Tulin siihen tulokseen, että saattaapa olla hyvinkin! Mistä ne itämaan viisaat sitten tulivat? Entä jos hekin olivat irakilaisia?
Vanha taru väittää että ne viisaat tulivat jostain Etiopiasta, Arabiasta, Egyptistä tai jopa Espanjasta, mutta alkukielen sanat ”apo anatoloon” tarkoittaa selvästi, että he tulivat idästä. Sana, minkä me käännämme ”tietäjiksi” tai ”viisaiksi miehiksi” on kreikaksi ”magoi”, josta juontui myöhemmin myös sana ”magia”. Se viittaa meedialaisiin, joita asui Irakin itäpuolella nykyisen Iranin alueella. Heidät tunnettiin filosofeina, ennustajina, tieteentekijöinä ja tähtien tutkijoina. Eli itämaan viisaat olivat hyvin todennäköisesti noilta seuduilta myös, kukaanhan ei sitä ihan tarkasti tiedä.
Taru antaa noille viisaille miehille myös nimet Melchior, Kasper ja Balthasar, mutta ne ovat taatusti vain mielikuvituksen tuotetta. Minä olen varma siitä, sillä minä näin siellä Irakissa kolme oikeaa itämaan viisasta miestä. Haluan heidät nyt esitellä.
Ensimmäisen heistä oli isä YOUSSEF. Hän oli syyrialaiskatolisen kirkon parrakas ja lempeän oloinen pappi, jonka kohtasimme Sachon kaupungissa Turkin ja Syyrian rajojen tuntumasta. Hän kertoi, kuinka kaikki muuttui 6.8.2014, kun kirkon portilla seisoi yli 200 pelokasta ja uupunutta ihmistä pyytämässä apua. He olivat joutuneet pakenemaan Mosulista, kun Isis valtasi kaupungin. Kristityille oli annettu kolme vaihtoehtoa, kääntyä islamiin, lähteä pois tai kuolla. He lähtivät eikä mitään saanut ottaa kotoa mukaan. Isä Youssef tyhjensi kirkon, jotta kodittomille saatiin katto pään päälle ja sitten pidettiin pihalla yhteinen messu. Sen jälkeen töitä on riittänyt.
Lähtiessäni vilkaisin Isä Youssefin toimistoa, jonka seinällä oli kuva kahdesta papista. Kun kysyin, keitä he ovat, sain vastauksen:
”He olivat ystäviäni siitä bagdadilaisesta kirkosta, johon hyökättiin vuonna 2010. Vain muutama selvisi silloin hengissä…”
Enempää hän ei kertonut. Hiljaa lähdimme jatkamaan matkaa ja ajatukset pyörivät päässä. Myöhemmin kuulimme, että Turkin tykit olivat yöllä ampuneet lähelle tuota isä Youssefin kaupunkia. Siunasin mielessäni tätä idän viisasta miestä. Hän ei tuonut Jeesuksen seimelle kultaa vaan paljon parempaa, lähimmäisen rakkautta ja lämpöä.
Toinen tapaamani idän viisas oli isä ARAM. Hän oli kaldealaisen kirkon nuori pappi, jolla oli hymy herkässä ja silmät tuikkivat. Ulkonaisesti ei tuohon hymyyn ollut aihetta, sillä hän asui Tellsqophin kristityssä kylässä, Niiniven laaksossa, aivan lähellä Mosulia. Tämän kylän läpi kulki sodan etulinja vuonna 2014. Kylässä taisteltiin kuukauden ajan ennen kuin kurdien Peshmerga-joukot onnistuivat ajamaan Isiksen pois. Sodan jäljet näkyivät, luodinreikiä oli kaikkialla ja osa taloista oli romahtanut. Kävimme myös kylän kirkossa, jonka Isis oli polttanut, ristit katolla oli kaadettu ja paikat rikottu. Kirkko oli saatu jo osittain kunnostettua jälleen. 
Isä Aram oli perustanut erääseen taloon pienen keskuksen, jonka oven päällä luki ”Hope Center”, toivon keskus. Siellä hän teki kaikkensa, jotta ihmiset saataisiin taas takaisin normaaliin elämään. Lapsille oli talossa tilaa leikkiä, naiset kokoontuivat ja traumasta kärsiviä yritettiin auttaa. Erityisapua tarvitsivat nuoret tytöt, jotka oli kaapattu Isiksen seksiorjiksi ja samalla viety itsetunto ja elämänusko. ”Nämä ihmiset ovat minun perheeni”, isä Aram totesi ja hymyili.
Jotain oli tapahtunutkin. Meidät vietiin tutustumaan kylän leipomoon. Se talo oli luodinreikiä täynnä, mutta sisällä vallitsi iloinen tunnelma, kun kolme naista leipoivat perinteisiä lihapiirakoita. Hyvältä maistuivat. Elämä alkoi voittaa täälläkin ja toivo oli syttynyt. Ei ole muuta kuin toivon tie, vaikka kaikki tiesivät, että Isis piileksii vuorilla ja voi tulla takaisin milloin vaan. Isä Aram jäi hymyillen vilkuttamaan. Hän ei tuonut Jeesuksen seimelle mirhaa, vaan toivon ja hymyn.
Viimeisenä esittelen pastori ALIN. Hän asui Suleimanian kaupungissa ihan Iranin rajan lähellä. Ali oli mullahin poika, tiukka muslimi, joka seurasi isänsä jalanjälkiä ja lähti koraanikouluun. Hän oli ahkera, sillä hän halusi löytää totuuden ja elävän Jumalan. Monen vuoden jälkeen hän kuitenkin sulki koraanin ja lopetti, sillä ei ollut löytänyt etsimäänsä. Elämä meni nuorella miehellä risaiseksi, hän alkoi ryypätä ja rällätä, sillä millään ei ollut enää mitään väliä. Kaikki kuitenkin muuttui, kun hän kohtasi kristittyjä, sai kuulla evankeliumin ja tutustui Jeesukseen. Elävä Jumala löytyi. Se ei kuitenkaan ollut helppo tie, sillä välit perheeseen katkesivat täysin. Kun Ali tapasi torilla isänsä ja veljensä, he hakkasivat hänet puolikuoliaaksi.
Tänään pastori Ali johtaa pientä, noin 40 hengen evankelista seurakuntaa ja väkeä tulee koko ajan lisää. Jopa sellainenkin ihme on tapahtunut, että hänen äitinsä on jonkun kerran uskaltautunut mukaan kokoukseen. Jumala on pannut Alin sydämeen suuren, mutta vaarallisen unelman:
”Haluan, että minun oma kansani kurdit saisivat kuulla evankeliumin!”
Hiljaa kuuntelimme. Kaikki ymmärsimme, minkä riskin tämä rohkea mies on ottanut. Pakko oli miettiä sitäkin, mikä on minun unelmani vai onko sitä. Pastori Ali ei tuonut Jeesuksen seimelle suitsukkeita, vaan rohkeuden ja unelman.
Nämä kolme itämaan viisasta miestä, isä Youssef, isä Aram ja pastori Ali, näkivät tähden ja lähtivät liikkeelle. Matka on pitkä ja vaarallinen, mutta he eivät katso taakseen. He tuovat lahjansa maailman Vapahtajalle. Heillä on koko elämä pelissä.
Mikä on sinun lahjasi Jeesukselle, joulun lapselle?