Riihimäen asemalla seisoi joskus 1980-luvun loppupuolella Tomi-niminen nuori mies junaa odottamassa. Hän näki laiturilla jonkun kaverin pyörivän neuvottoman oloisena kitaransa kanssa. Silloin Tomi kuuli sisällään kehotuksen, että kaveria pitäisi auttaa. Niin hän meni tuon onnettoman kulkijan luo ja työnsi hänen käteensä 50 markan setelin. Miehille ei jäänyt paljon aikaa keskustella, sillä Tomin juna tuli, mutta kitaramies kiitti hämmästyneenä yllättävästä avusta. Hän oli kadottanut kukkaronsa, eikä hänellä ollut pennin hyrrää taskussa. Nyt hän sai ostettua lippunsa ja pääsi keikalleen Kouvolaan, kiitos tuntemattoman auttajan.

Näin me kohtasimme aikanaan Tomin kanssa. Olin täysin unohtanut tuon pienen episodin, kunnes monta vuosikymmentä myöhemmin juttelin hänen kanssaan erään Exitin keikan jälkeen. Tomista oli tullut pastori, ja myöhemmin Jumala oli johdattanut hänet lähetystyöhön. Keskustelumme lopuksi hän pyysi minut vielä syrjään ja kysyi hymyillen:

”Muistatko muuten, Pekka, missä me tavattiin ensimmäisen kerran?”

En muistanut, mutta pian se selvisi.

* * *

Juna kolisteli eteenpäin halki suomalaisen maalaismaiseman. Anna-Liisa, nuorehko nainen, oli matkalla miehensä ja poikansa kanssa kohti Pieksämäkeä. Samassa vaunuosastossa vähän matkan päässä heidän edessään istui mies, joka oli keskittynyt lukemaan kirjaa. Anna-Liisa ei nähnyt, kuka mies oli, mutta yhtäkkiä hän koki mielessään hyvin vahvasti Jumalan kehotuksen mennä sanomaan miehelle:

“Siunausta ja rakkautta sinun työhösi!”

Anna-Liisa kysyi asiasta mieheltään ja pojaltaan, ja he kielsivät häntä ehdottomasti häiritsemästä tuntematonta moisella asialla. Kohta hän sai uudelleen saman oudon kehotuksen, muttei nytkään saanut perheeltään lupaa lähteä. Kun he sitten laskeutuivat junasta Pieksämäellä, Anna-Liisa näki miehen seisovan asemalaiturilla. Tällä kertaa hän ei enää kysellyt muilta lupaa, vaan meni kuin menikin kielloista huolimatta kertomaan Jumalan antaman viestin. Lähelle tultuaan hän huomasi, että miehellä oli kitaralaukku, jossa luki Pekka Simojoki.

Näin erikoisella tavalla tutustuin Anna-Liisaan. Kuulin, että hän johtaa eräässä Itä-Suomen kunnassa kristillistä toimintakeskusta, jossa tehdään monenlaista hyvää paikkakunnan nuorten ja köyhien auttamiseksi. Monen ihmisen elämää on saatu helpotettua, ja mikä parasta: monet ovat löytäneet uskon elämäänsä. Sovimme siinä Pieksämäen asemalaiturilla, että kävisin joskus laulamassa heidän keskuksessaan, ja pian se vierailu toteutuikin.

* * *

Pohjalainen nuori mies Juha istui vaimonsa kanssa junassa matkalla Kajaaniin. Hän oli siellä opiskelemassa opettajaksi ja palaamassa lomalta sorvin ääreen joskus 2000-luvun alussa. Kesken matkaa hän huomasi samassa junassa tutun hahmon. Siellä istui eräs gospelmuusikko kitaransa kanssa. Juha oli itsekin innostunut musiikista ja kirjoitellut opiskelun lomassa pieniä lauluja. Niinpä hän rohkaisi mielensä ja kävi esittäytymässä tuolle monen tutun gospellaulun tekijälle. Siinä kehkeytyikin kahden kitaramiehen kesken innostunut keskustelu.

Lupasin järjestää nuorelle muusikon alulle muutaman pikkukeikan. Myöhemmin, kun pääsin häntä kuuntelemaan, kävi mielessä, että “tuosta miehestä kuullaan vielä”. Kun Exit-yhtye lähti parin vuoden kuluttua suurelle kiertueelle, pyysimme mukaan tuon Ylistaron nuorukaisen. Loppu jääkin suomalaisen musiikin historiaan. Ennen yllättävää kohtaamistamme junassa en tuntenut Juhaa eikä varmaan moni muukaan, mutta tänään nimen Juha Tapio tuntee jokainen suomalainen.

* * *

Kolme ihmistä, kolme tarinaa ja kolme tehtävää. Olen vuosien aikana saanut tutustua lukemattomiin ihmisiin, mutta jostain syystä nämä kolme sain kohdata junassa, matkalla jonnekin. He kaikki ovat erilaisia, mutta yhteistä heille kaikille on se, että jokainen heistä on pannut lahjansa likoon ja löytänyt oman paikkansa Jumalan suunnitelmissa. Heillä on kaikilla yhteinen päämäärä. He ovat Jumalan vaeltavaa kansaa matkalla kotiin. He ovat maailmassa mutta eivät maailmasta. Olen onnellinen siitä, että olin oikeassa junassa oikeaan aikaan ja sain kulkea pätkän matkaa heidän kanssaan.

Kaiku askeleiden,

kasvot kulkureiden,

kesä vaihtui taas lumeen ja loskaan.

Ruuhkaa loputtomiin

ja me juoksemme niin,

tämä kaupunki ei nuku koskaan.

 Ja jossain siellä niin kuin vierailla mailla

kulkee Jumalan kansa muukalaisien lailla.

Maailmassa, mutta ei maailmasta

on tuo kansa, kotiin matkalla vasta.

 

(Kuninkaan lapset)