mennessä Jarkko | syys 29, 2025 | Pekan ajatuksia ja mietteitä (blogi)
Joitakin vuosia sitten sain postista yllätyspaketin, josta löytyi vain yksi kulunut DVD muttei mitään saatekirjettä. Ihmettelin, mistä oli kyse. Ei auttanut kuin istua alas ja katsoa se video. Siinä oli menossa kokous jossain isossa hallissa, joku mies puhui englanniksi, väkeä oli paljon ja eri maiden lippuja heilui siellä täällä. Pian selvisi, että kyseessä oli ilmeisesti lehtimajanjuhlat Jerusalemissa ja että kyseinen puhuja oli nimeltään Jürgen Bühler. Hän kertoi rajun tarinan siitä, kuinka oli sairastunut syöpään ja kuinka heidän perhettään oli Jumala rohkaissut yhden tietyn laulun kautta. Puheensa lopuksi hän pyysi vaimoaan Vesnaa laulamaan sen. Kaunis tummatukkainen nainen astuikin lavalle ja alkoi laulaa:
”Take your shoes off, the ground where you’re standing is holy…”*
Tuntui kuin olisin saanut sähköiskun, sillä tunnistin laulun omakseni! Kohta lavalle astui lisää laulajia, iso bändi liittyi mukaan ja sävelet tuntuivat täyttävän koko valtavan hallin. Istuin vain ja kuuntelin. Ihmettelin, miten tuo riparilla nuorille tehty laulu Pyhän kosketus oli löytänyt tiensä Pyhään maahan! Se hetki oli minulle todella kuin pyhän kosketus.
Sain myöhemmin mahdollisuuden tutustua Bühlerin pariskuntaan. Jürgen osoittautui tunnetun ICEJ-järjestön (International Christian Embassy in Jerusalem, Jerusalemin kansainvälinen kristillinen suurlähetystö) kansainväliseksi johtajaksi, ja Vesna toimi musiikkityössä. Kun sopiva tilaisuus tuli, minun oli ihan pakko kysyä, miten tuo laulu oli tullut heidän elämäänsä.
Vesna kertoi ja vei minut samalla mukanaan hyvin dramaattisiin tapahtumiin.
”Oli marraskuu, kun mieheni palasi työmatkalta Suomesta ja toi minulle levyn, jossa oli kaunis kansi ja nimi Nordic Praise. Odotin jotain outoa tai eksoottista musiikkityyliä, mutta se olikin gospelia, jota rakastan. Pidin lauluista ja laulajista, mutta kun se yksi laulu alkoi soida, kuuntelin melkein hengittämättä, sillä tuntui kuin enkelit olisivat puhuneet minulle. Soitin laulua monille ystävilleni ja se rohkaisi meitä kaikkia juuri siinä tilanteessa. Asumme Israelissa, jossa oli silloin menossa terroriaalto, moni pelkäsi ja rukoili. Tuo laulu tuntui valmistavan minua siihen, että Jumala tulee tekemään jotain aivan erityistä ja aivan pian. En kuitenkaan osannut varautua siihen, mikä perhettämme odotti…”
Pian tämän jälkeen Jürgen joutui lähtemään lääkäriin yllättävän verenvuodon takia. Vanhempia hymyilytti, kun perheen 12-vuotias poika totesi isänsä lähtiessä hyvin dramaattisesti:
”Mikä on ihmisille mahdotonta, on Jumalalle mahdollista!”
Kumpikaan ei ymmärtänyt, miten totta poika puhui, ennen kuin Jürgen soitti pari tuntia myöhemmin. Ääni särkyen mies kertoi, että hänen vatsastaan oli löytynyt erittäin agressiivinen syöpä, jota on lähes mahdoton parantaa.
”Tuntui kuin olisi puukolla lyöty, itketti ja oksetti”, Vesna muisteli. Hän kiirehti sairaalaan, jossa he itkivät, rukoilivat ja soittivat ystävilleen pyytäen esirukousta. Kotimatkalle lähtiessään Vesna vain rukoili hiljaa ja laittoi autossa musiikin soimaan. Levysoittimesta alkoi soida lohduttavasti Nordic Praise -laulut. Hän ei voinut muuta kuin kuunnella kyynelten valuessa pitkin poskia.
Seuraavina viikkoina Bühlerin talossa pidettiin jatkuvia kotikokouksia, joihin osallistui monia vieraita, juutalaisia, arabeja ja muitakin ystäviä. Yhdessä rukoiltiin, laulettiin ja murrettiin leipää. Pelko alkoi vaihtua toivoon, tuntui kuin Pyhä olisi ollut läsnä siinä kodissa. ”Riisu kengät” kaikui kerta toisensa jälkeen.
Saksasta tuli pian toiveita herättävä uutinen, sillä tunnettu kirurgi oli lupautunut leikkaamaan Jürgenin. Loppuun saakka Vesna jaksoi uskoa, että leikkausta ei tarvittaisi, mutta se polku oli kuitenkin kuljettava. Leikkaus kestikin poikkeuksellisen kauan, ja kun Vesna sai vihdoin luvan tulla sairaalaan, hän löysi miehensä koomasta. Operaation aikana oli tapahtunut odottamaton, vakava verenvuoto, jossa käytiin aivan kuoleman porteilla. Tilanne oli hyvin kriittinen, Jürgen joutui hengityskoneeseen, ja hänet vaivutettiin koomaan määräämättömäksi ajaksi.
”Ehkä urani vaikein leikkaus”, oli kirurgikin todennut.
”En koskaan unohda sitä hetkeä, kun näin mieheni. Hän makasi siinä koneiden ja letkujen keskellä, ja hänen ruumiinsa oli turvonnut. Olin sokissa. Epäuskoisena ja henkeä pidätellen kosketin hänen kasvojaan. En edes kyennyt rukoilemaan, olin kuin lapsi pimeässä. En ymmärtänyt. Siinä hetkessä se rakkaaksi tullut laulu tuli mieleeni ja puhui vahvemmin kuin koskaan: Riisu kengät, maa, jolla seisot, on Herran… Jotenkin kaikki yhtäkkiä selkeni. Jumalan pyhyys oli siinä huoneessa, tuntui kuin mieheni olisi ollut se palava pensas, jonka kautta Hän puhui…”
Ja Jumala puhui. Heti hotellihuoneeseen palattuaan Vesna sai tiedon, että Jürgen oli yllättäen alkanut hengittää itse. Aamulla hänet kutsuttiin tapaamaan miestään, joka pystyi jo puhumaan, seuraavana päivänä tämä alkoi harjoitella kävelyä ja viikon kuluttua pääsi sairaalasta. Nopea toipuminen yllätti lääkäritkin, ja pari päivää myöhemmin he olivat jo kotona Israelissa.
”Tuon kokemuksen jälkeen laulu Pyhän kosketus on soinut mielessäni tauotta. Olen oppinut, että kristityn peruselämäntapa on riisua kengät ja seistä Jumalan pyhässä läsnäolossa. Me saamme kopistella arjen huolet kuin pölyt kengistä, antaa Jeesuksen veren puhdistaa joka päivä ja tehdä työtä Jumalan tahtoa etsien ja Hänen ääntään kuunnellen!”
Tämän kaiken jälkeen on tapahtunut paljon. Sain itsekin kutsun vierailla lehtimajanjuhlilla ja jopa laulaakin siellä yhdessä Vesnan ja israelilaisten laulajien kanssa. Vesna meni ystävineen studioon ja nämä tutut suomalaiset laulut saivat kauniin hebreankielisen asun. Koin, että saan tällä tavalla itsekin siunata pyhää maata ja sen asukkaita. Aina kun kuulen Vesnan laulamana sen laulun, kuulen heidän perheensä tarinan: Shal n’alecha, ata oled al admat kodesh…
Jumalan tiet ovat ihmeelliset. Kaikki alkoi siitä, kun pieni laulu syntyi joskus Riihikirkon hämärässä. Se on paikka, jonne tullessaan nuoret ottavat kengät jalastaan. Se on pyhää maata.
mennessä Pekka Simojoki | syys 25, 2025 | Pekan kuulumisia
Syksy on taas ja päivät lyhenevät täällä Kangasallakin. Omenamehut on puristettu ja pihaa laitetaan talviteloille. Uusi kausi on jälleen täynnä uusia mahdollisuuksia ja haasteita.
Kesä meni tällä kertaa vähän eri lailla kuin monet aikaisemmat, sillä ihan siinä kesäkuun lopussa kävin polvileikkauksessa ja otin elämäni ensimmäisen ’saikun’. Puolitoista kuukautta siinä sitten opettelin kyynärsauvojen kanssa kävelemään ja aika hyvin se onkin jo alkanut sujua. Vielä en juokse tai hypi, mutta mitäpä tämän ikäinen muutenkaan hyppisi.
Alkukesää sävytti tummin värein myös rakkaan isäni Väinön kuolema keväällä. Hän oli jo 95-vuotias ja odotti itse kotiin pääsyä, mutta aina se kummasti kirpaisee ja tajuaa elämän rajallisuuden. Loppukesästä ollaankin käyty läpi vanhempien jäämistöä, mikä tuo valtavat määrät muistoja omasta lapsuudesta ja nuoruudesta. Äitini Aila on yhä kanssamme, mutta hänen muistitautinsa on jo sen verran pitkällä, että hän ei ole sillä lailla läsnä kuin aiemmin. Laulut kuitenkin ovat muistissa ja ’Jeesuksesta laulan’- kappale lauletaan moneen kertaan aina, kun äitiä käyn katsomassa.
Iloakin on ollut ilmassa, kun elokuun alussa meillä vietetiin häitä. Laulava tyttäremme Heidi ja naapurin mukava Johannes sanoivat toisilleen ’tahdon’ ja ovat remontoineet Tampereella uutta kotiaan. Lisää valoa tuo meidän kolmas sukupolvi, kolme pientä miestä, Hennan pojat Iivari (3v) ja Aatos (1v) sekä Jannen poika Veikka (1,5v), jotka pitävät elämän iloisena ja toiveikkaana. Siinä papalla ja mummilla onkin varsinainen ’Tupu, Hupu ja Lupu’-ketju, vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää. Veikka oli muuten syksyn alussa mukana elämänsä ensimmäisessä Majataloillassa ja sen jälkeen on kuulemma kovasti harjoiteltu sanaa ’pekkapakka’ (=Pekka-pappa). Leikkimökki on kunnostettu hyvään iskuun ja hiekkalaatikonkin rakentelin kesällä.
Meidän Hennalla jatkuu taas teatteritouhut Lahdessa ja Heidillä tämä syksy jatkuu puolestaan Oulun teatterin musikaalissa. Janne asustelee Espoossa ja toimii tällä hetkellä koti-isänä sekä siinä sivussa tekee vanhan Idän Ihmeet- kaverinsa Aten kanssa biisejä uudelle Huhu-duolleen. Nuorimmainen Joonas puolestaan jatkaa psykan opintoja Joensuun yliopistossa ja laulaa joka välissä…
Täällä me Arjan kanssa asustamme Kangasalan Vesijärven rannalla korkean harjun kupeessa ja yritämme vanheta hillitysti. Talo on aika hiljainen, mutta aina välillä se täyttyy suvusta ja ystävistä. Pihalla riittää multapeukuille kyllä hommia. Arja on ottanut mummin roolin täysillä, sillä niin monta villapaitaa hän on jo ehtinyt viimeisten vuosien aikana neuloa. Ja niin monta kertaa kiitää punainen Toyota kohti Lahtea täynnä mummienergiaa, kun siellä apua tarvitaan. Minä puolestaan kirjoittelen lauluja siinä keikkojen ohessa, möyrin pihalla ja välillä innostun tekemään ruokaa ja kokeilemaan uusia reseptejä. Sulkkismaila odottaa vielä vuoroaan, mutta eiköhän siihen tartuta taas tässä syksyn mittaan, kun polvi antaa myöten.
Elämä on mallissaan niin kuin se vain tässä vaiheessa voi olla. Avoimin mielin ja uteliaana suuntaan uuteen talveen. Katsotaan, mitä sinne on Taivaan Isä varannut.
mennessä Pekka Simojoki | syys 25, 2025 | Pekan kuulumisia
Uusin julkaisuni on viime joulun alla julkaistu kolmas ylistys-CD:n MARANATA!!!! Make Perttilän johdolla loistavat muusikot ja laulajat tekivät uskomattoman hyvää työtä taas kerran! Olen levystä tosi onnellinen ja varmaan se onkin yksi elämäni parhaista äänitteistä. Ota kuunteluun! Keväällä julkaistiin myös siihen liittyvä Maranata-laulukirja, josta löytyvät levyn kaikki kappaleet nuotinnettuina. Kesällä innostuin kääntämään Maranata-laulut englanniksi ja niistä ollaan nyt väsäämässä nuottia. Niistä ovat ystävät Hollannin suunnalla olleet kiinnostuneita.
Melkoisen tuore on edelleen myös nuottikirjani TUORETTA LEIPÄÄ, joka julkaistiin kaksi vuotta sitten. Se sisältää viimeisen 15 vuoden aikana syntyneet laulut, yhteensä yli 120 kappaletta laidasta laitaan. Kirjasta on tykätty paljon. Täytyy mainita myös uusin soololevyni ’RAUTALANKA-AUTOT’, jota on luonnehdittu elämänläheiseksi ja koskettavaksi. Tutustu ihmeessä!
Tällä hetkellä ei ole mitään uutta julkaisua tekeillä, suunnitteilla ja unelmissa niitä toki on. Hiljakseen kirjoittelin saikkuni aikana tekstejä mahdollista uutta ’Keikkamiehen hartauskirjaa’ varten, mutta se lienee ajankohtainen aikaisintaan ensi vuonna. Toki uusia lauluja syntyy ja eiköhän sieltä jotain uutta julkaisuakin vielä tule, kun aika on!
Kangasalla 21.9.2025 AD
mennessä Pekka Simojoki | syys 25, 2025 | Pekan kuulumisia
Keikkakausi alkoi saikun jälkeen vuhdikkaasti, kun elokuun lopulla oli jälleen upea Glow-konsertti Tampereen Nokia-areenalla. Minä sai kunnian pitää siinä alussa pienen ’Honour’-konsertin, jossa vähän juhlistetiin meikäläisen melkein 50-vuotista uraa. Kaiken lisäksi kappale ’Kaksitoista vuotta’ valittiin vuoden lauluksi, joten olihan siinä hienot tunnelmat. Samana viikonloppuna pidimme Lahdessa vielä ylimääräisen Häikäisevän kirkas-konsertin, joka keräsi Ristin kirkon täyteen. Siitä sitten lähdettiin liikkeelle ja paljon on ehtinyt tapahtua.
EtCetera-kuoron kanssa pidetyt majataloillat on keränneet todella ilahduttavan paljon väkeä. Näitä iltoja ollaan pidetty jo 25 vuotta ja kyselyjä riittää yhä. Jos et ole majataloillassa ollut, niin tule ihmeessä kuulolle! Tänäkin syksynä niitä kertyy peräti kahdeksan kappaletta eri puolilla maata. Vanha, kunnon Exitkin on taas liikekannalla 38 vuoden jälkeen ja hiukan ollaan jo mietitty, miten juhlistettaisiin tulevaa 40-vuotisjuhlaa. Suureksi harmiksemme loistava soittaja ja ystävämme Jari Levy jätti yhtyeen 25 vuoden jälkeen, mutta soitto jatkuu siitä huolimatta ja meininki on oikein mainio. Tänä syksynä bändi onkin tien päällä kahteen otteeseen, lokakuussa ja marraskuussa.
Itse olen tietenkin tien päällä trubaduurina kitaran kanssa tai sitten kitaristi Sami Aspin kanssa. Syyskuun alussa ehdimme Samin kanssa jo piipahtaa viikonlopun verran Ruotsissakin, kun Tukholmassa pidimme pari konserttia. Joillekin keikoille saan varmaan puhuttua myös tyttäreni Heidin mukaan laulamaan. Katselepa keikkakalenterista, missä milloinkin mennään, niin osaat olla paikalla, kun osuu sopivasti kohdalle.
Jännittäviä haasteita riittää jatkossakin, sillä ensi keväällä olisi tarkoitus vierailla Ilkka Puhakan ja Jukka Jämsénin kanssa Kanadan suomalaisissa seurkunnissa. EtCetera puolestaan on saanut kutsun tehdä kiertueen Keniassa ensi syksynä, jos Herra suo. Niistä kerron lisää sitten, kun tiedän enemmän.
Kangasalan majataloillat jatkuvat ja hienoja vieraita on sielläkin mukana. Tervetuloa kuulemaan ja kokemaan ja jos et pääse, niin TV7:ltä voi nähdä koosteet noista illoista.
Siinä tämä syksy olisi lyhyesti kerrottuna. Vaikka vuodet vierivätkin, intoa ja energiaa riittää yhä, kun saa maailman parhaasta asiasta laulaa. Olisi hienoa nähdä sinua jollain keikalla jossain päin maata! Tule vaikka moikkaamaan!
mennessä Jarkko | syys 22, 2025 | Pekan ajatuksia ja mietteitä (blogi)
Meillä kotona asuu vuoden ja kahden kuukauden ikäinen ihme, Kerttu. Kerttu on meidän perheemme 11. lapsi, ensimmäinen elävänä syntynyt. Odottaessani Kerttua pelkäsimme koko alkuraskauden, että tämäkin menisi jossain vaiheessa kesken. Olin erilaisten, vaikeidenkin oireiden kanssa päivystyksen suurkuluttaja, mutta aina kaikki oli vauvalla hyvin. Jossain vaiheessa Radio Deistä alkoi soida laulu Suurenmoinen. Itkin sitä kuunnellessani ja samalla siunasin sisälläni kasvavaa pientä. Pyysin häntäkin luottamaan siihen, että hän tulee valmiiksi ja meidän syliimme. Kerttu alkoi kasvaessaan reagoida kappaleeseen liikkumalla. Minusta tuntui jo silloin, että hän tanssi kohdussa.
Tällaisten koskettavien viestien edessä olen aina jotenkin sanaton. On hienoa ajatella, että laulu, jonka on joskus laskenut kädestään lentoon, alkaa elää omaa elämäänsä. Se löytää tiensä tilanteisiin, joita en ole voinut kuvitellakaan. Se tekee linnun lailla pesänsä paikkoihin, joista ei ole aavistustakaan. Se tekee asioita, joihin ei lauluntekijä itse koskaan pysty. Kun laulu pääsee Jumalan käyttöön, on ihmeellistä, mitä sille voi tapahtua.
Suurenmoinen-kappaleen syntyhistoria on tosin vähän tylsä, sillä siihen ei liity ketään ihmistä eikä mitään koskettavaa tarinaakaan. Jollakin pitkällä ajomatkalla yritin vain miettiä, millä suomen kielen sanoilla voisin kuvailla Jumalan käsittämätöntä suuruutta. Ylitsepääsemätön ongelma on, että kun Jumalasta puhutaan, sanat eivät yksinkertaisesti riitä mihinkään. Jossakin kohtaa matkalla päässäni alkoi kuitenkin soida sana suurenmoinen, jonka ympärille laulun kudos alkoi kietoutua.
Kappaleesta tuli lopulta iloa pursuava ylistyslaulu, jota on helppo laulaa ja joka nostaa ajatukset ja välillä kädetkin taivasta kohti. Vaikka laulusta puuttuu tarina, joka liittyisi juuri minun elämääni, olen oppinut, että se voi koskettaa muita. Laulu alkaakin muuttua tarinaksi toisten ihmisten elämässä. Yksi heistä on tämä pieni tyttö nimeltä Kerttu. En ole nähnyt häntä koskaan, mutta kun luin hänen äitinsä kirjoittaman viestin, tuntui kuin olisimme vanhoja tuttuja. Meidän tiemme kohtasivat tämän yhden laulun ajaksi.
Kertun äiti kertoi, että synnytys lokakuussa 2018 oli ollut dramaattinen: pieni tytär joutui vastasyntyneiden teho-osastolle hengityslaitteisiin, ja äiti kiidätettiin synnytyskomplikaatioiden takia kiireesti leikkaussaliin.
”Muistan synnytyksen jälkeen pelänneeni enemmän kuin koskaan ennen sitä, että hän ei selviäisi enkä selviäisi minäkään. Kun heräsin heräämössä ja parin tunnin päästä näin ensimmäistä kertaa oman pienemme, en voinut muuta kuin kiittää. Me olimme perhe. Vihdoin elävän lapsen kanssa.”
On helppoa uskoa, että Kerttu on rukousten lapsi. Hänen puolestaan on rukoiltu jo paljon ennen hänen syntymäänsä, koko odotusaika ja rukoillaan yhä edelleen. Kuudennen odotuskuukauden aikana perheen ystävä oli kesken kauppareissun kuulemma polvistunut Prisman käytävälle rukoukseen Kertun selviämisen puolesta tietämättä, että juuri samaan aikaan äitiä kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan töissä sattuneen väkivaltatilanteen takia.
Synnytyksen käynnistyessä myös tytön kummit olivat heränneet yöllä kehotukseen, että pitäisi alkaa rukoilla Kertun hengityksen puolesta. He tottelivat. Samaan aikaan Kerttu syntyi ja taisteli sinisenä aukeamattomien keuhkorakkuloiden tähden. Onneksi tehohoitotoimet helpottivat oloa nopeasti. Rukoukset kuultiin, ja Kerttu pääsi äitinsä syliin. Tyttö kantaa nenänsä alapuolella yhä merkkiä ihmeestä, sillä happiviikset polttivat vastasyntyneen ihoon jäljet. Vanhemmille merkki on muistutus Jumalan hyvyydestä ja kummien rukoustaistelusta.
Vauvasta asti Kerttu on kuunnellut paljon musiikkia. Koskaan hän ei ole reagoinut muuhun musiikkiin samoin kuin Häikäisevän kirkas -albumin lauluihin Iankaikkinen ja Suurenmoinen. Kahdeksan kuukauden ikäisenä hän alkoi nostaa käsiään ylös näiden kappaleiden ja vain näiden soidessa. Sen jälkeen alkoi tanssi. Nykyään hän on kuin pieni ylistystanssija, joka pyörii kädet kohotettuina, taputtaa ja laulaa mukana. Hänen silmissään on niin suuri ilo, että sitä on mahdoton kuvailla.
Uskomme, että hän on ollut taivaassa. Että hän on saanut olla rakastettu ja sylissä — sielläkin. Ja että se Pyhän kokemus, joka hänelle musiikin kautta tulee, on merkityksellinen. Kukaan ei ole opettanut häntä ylistämään. Hän tekee sen aivan itse. Kukaan ei osaa aavistaa, mitä hän näkee, kun hän laulujen jälkeen katsoo katonrajaan, hymyilee ja välillä nauraa ääneen sinne vilkutellen. Näkeekö hän silloin vilauksen taivaasta? Ehkä…
Aika kutoo seittejään meidän aikuisten silmiin. Emme enää näe niin kuin lapsi näkee. Ylistys muuttuu kaavoiksi ja aito ilo katoaa katseesta. Usko muuttuu järkeilyksi ja rukouksesta tulee muodollisuus. Pieni Kerttu-tyttö toi mukanaan jotakin taivaasta, siitä suuresta salista, joka on täynnä kirkkautta ja jossa Vapahtajan voi nähdä kasvoista kasvoihin.
Syksyllä saadessani viimeisen keskenmenon Kerttu kantoi puhelimen käsiini, taputti käsiään ja pyörähti niin, että viimein kysyin, haluaako hän musiikkia. Soitimme Suurenmoisen. Kyyneleet silmissään hän nosti kätensä ylös. En usko hänen ymmärtäneen, mitä koimme. Sen uskon, että hänellä oli omaa asiaa Jumalalle. Suurenmoinen on ollut meille merkityksellinen. Erityisesti se tuntuu olevan sitä Kertulle. Kiitos, että se on tehty. Kiitos lauluista. Niiden voimasta, sanoista, Pyhän kosketuksesta.
Meillä on omat polkumme. Meidän perheemme polku on ollut kuitenkin täynnä rakkautta! Olemme saaneet kovin rakastaa jokaista toivottua, mutta luovutettua. Saamme rakastaa äärettömästi Kerttua. Suurenmoinen elämä, Suurenmoinen Jumala!
Tanssi, Kerttu, tanssi läpi elämän! Pidä aina katseesi suunnattuna ylöspäin! Olkoot sinun askeleesi siunatut! Sinun kanssasi on Hän, joka on suurenmoinen.
