Pyhän kosketus

mennessä Jarkko | syys 29, 2025 | Pekan ajatuksia ja mietteitä (blogi)

Joitakin vuosia sitten sain postista yllätyspaketin, josta löytyi vain yksi kulunut DVD muttei mitään saatekirjettä. Ihmettelin, mistä oli kyse. Ei auttanut kuin istua alas ja katsoa se video. Siinä oli menossa kokous jossain isossa hallissa, joku mies puhui englanniksi, väkeä oli paljon ja eri maiden lippuja heilui siellä täällä. Pian selvisi, että kyseessä oli ilmeisesti lehtimajanjuhlat Jerusalemissa ja että kyseinen puhuja oli nimeltään Jürgen Bühler. Hän kertoi rajun tarinan siitä, kuinka oli sairastunut syöpään ja kuinka heidän perhettään oli Jumala rohkaissut yhden tietyn laulun kautta. Puheensa lopuksi hän pyysi vaimoaan Vesnaa laulamaan sen. Kaunis tummatukkainen nainen astuikin lavalle ja alkoi laulaa:

”Take your shoes off, the ground where you’re standing is holy…”*

Tuntui kuin olisin saanut sähköiskun, sillä tunnistin laulun omakseni! Kohta lavalle astui lisää laulajia, iso bändi liittyi mukaan ja sävelet tuntuivat täyttävän koko valtavan hallin. Istuin vain ja kuuntelin. Ihmettelin, miten tuo riparilla nuorille tehty laulu Pyhän kosketus oli löytänyt tiensä Pyhään maahan! Se hetki oli minulle todella kuin pyhän kosketus.

Sain myöhemmin mahdollisuuden tutustua Bühlerin pariskuntaan. Jürgen osoittautui tunnetun ICEJ-järjestön (International Christian Embassy in Jerusalem, Jerusalemin kansainvälinen kristillinen suurlähetystö) kansainväliseksi johtajaksi, ja Vesna toimi musiikkityössä. Kun sopiva tilaisuus tuli, minun oli ihan pakko kysyä, miten tuo laulu oli tullut heidän elämäänsä.

Vesna kertoi ja vei minut samalla mukanaan hyvin dramaattisiin tapahtumiin.

”Oli marraskuu, kun mieheni palasi työmatkalta Suomesta ja toi minulle levyn, jossa oli kaunis kansi ja nimi Nordic Praise. Odotin jotain outoa tai eksoottista musiikkityyliä, mutta se olikin gospelia, jota rakastan. Pidin lauluista ja laulajista, mutta kun se yksi laulu alkoi soida, kuuntelin melkein hengittämättä, sillä tuntui kuin enkelit olisivat puhuneet minulle. Soitin laulua monille ystävilleni ja se rohkaisi meitä kaikkia juuri siinä tilanteessa. Asumme Israelissa, jossa oli silloin menossa terroriaalto, moni pelkäsi ja rukoili. Tuo laulu tuntui valmistavan minua siihen, että Jumala tulee tekemään jotain aivan erityistä ja aivan pian. En kuitenkaan osannut varautua siihen, mikä perhettämme odotti…”

Pian tämän jälkeen Jürgen joutui lähtemään lääkäriin yllättävän verenvuodon takia. Vanhempia hymyilytti, kun perheen 12-vuotias poika totesi isänsä lähtiessä hyvin dramaattisesti:

”Mikä on ihmisille mahdotonta, on Jumalalle mahdollista!”

Kumpikaan ei ymmärtänyt, miten totta poika puhui, ennen kuin Jürgen soitti pari tuntia myöhemmin. Ääni särkyen mies kertoi, että hänen vatsastaan oli löytynyt erittäin agressiivinen syöpä, jota on lähes mahdoton parantaa.

”Tuntui kuin olisi puukolla lyöty, itketti ja oksetti”, Vesna muisteli. Hän kiirehti sairaalaan, jossa he itkivät, rukoilivat ja soittivat ystävilleen pyytäen esirukousta. Kotimatkalle lähtiessään Vesna vain rukoili hiljaa ja laittoi autossa musiikin soimaan. Levysoittimesta alkoi soida lohduttavasti Nordic Praise -laulut. Hän ei voinut muuta kuin kuunnella kyynelten valuessa pitkin poskia.

Seuraavina viikkoina Bühlerin talossa pidettiin jatkuvia kotikokouksia, joihin osallistui monia vieraita, juutalaisia, arabeja ja muitakin ystäviä. Yhdessä rukoiltiin, laulettiin ja murrettiin leipää. Pelko alkoi vaihtua toivoon, tuntui kuin Pyhä olisi ollut läsnä siinä kodissa. ”Riisu kengät” kaikui kerta toisensa jälkeen.

Saksasta tuli pian toiveita herättävä uutinen, sillä tunnettu kirurgi oli lupautunut leikkaamaan Jürgenin. Loppuun saakka Vesna jaksoi uskoa, että leikkausta ei tarvittaisi, mutta se polku oli kuitenkin kuljettava. Leikkaus kestikin poikkeuksellisen kauan, ja kun Vesna sai vihdoin luvan tulla sairaalaan, hän löysi miehensä koomasta. Operaation aikana oli tapahtunut odottamaton, vakava verenvuoto, jossa käytiin aivan kuoleman porteilla. Tilanne oli hyvin kriittinen, Jürgen joutui hengityskoneeseen, ja hänet vaivutettiin koomaan määräämättömäksi ajaksi.

”Ehkä urani vaikein leikkaus”, oli kirurgikin todennut.

”En koskaan unohda sitä hetkeä, kun näin mieheni. Hän makasi siinä koneiden ja letkujen keskellä, ja hänen ruumiinsa oli turvonnut. Olin sokissa. Epäuskoisena ja henkeä pidätellen kosketin hänen kasvojaan. En edes kyennyt rukoilemaan, olin kuin lapsi pimeässä. En ymmärtänyt. Siinä hetkessä se rakkaaksi tullut laulu tuli mieleeni ja puhui vahvemmin kuin koskaan: Riisu kengät, maa, jolla seisot, on Herran… Jotenkin kaikki yhtäkkiä selkeni. Jumalan pyhyys oli siinä huoneessa, tuntui kuin mieheni olisi ollut se palava pensas, jonka kautta Hän puhui…”

Ja Jumala puhui. Heti hotellihuoneeseen palattuaan Vesna sai tiedon, että Jürgen oli yllättäen alkanut hengittää itse. Aamulla hänet kutsuttiin tapaamaan miestään, joka pystyi jo puhumaan, seuraavana päivänä tämä alkoi harjoitella kävelyä ja viikon kuluttua pääsi sairaalasta. Nopea toipuminen yllätti lääkäritkin, ja pari päivää myöhemmin he olivat jo kotona Israelissa.

”Tuon kokemuksen jälkeen laulu Pyhän kosketus on soinut mielessäni tauotta. Olen oppinut, että kristityn peruselämäntapa on riisua kengät ja seistä Jumalan pyhässä läsnäolossa. Me saamme kopistella arjen huolet kuin pölyt kengistä, antaa Jeesuksen veren puhdistaa joka päivä ja tehdä työtä Jumalan tahtoa etsien ja Hänen ääntään kuunnellen!”

Tämän kaiken jälkeen on tapahtunut paljon. Sain itsekin kutsun vierailla lehtimajanjuhlilla ja jopa laulaakin siellä yhdessä Vesnan ja israelilaisten laulajien kanssa. Vesna meni ystävineen studioon ja nämä tutut suomalaiset laulut saivat kauniin hebreankielisen asun. Koin, että saan tällä tavalla itsekin siunata pyhää maata ja sen asukkaita. Aina kun kuulen Vesnan laulamana sen laulun, kuulen heidän perheensä tarinan: Shal n’alecha, ata oled al admat kodesh…

Jumalan tiet ovat ihmeelliset. Kaikki alkoi siitä, kun pieni laulu syntyi joskus Riihikirkon hämärässä. Se on paikka, jonne tullessaan nuoret ottavat kengät jalastaan. Se on pyhää maata.

Suurenmoinen

mennessä Jarkko | syys 22, 2025 | Pekan ajatuksia ja mietteitä (blogi)

Meillä kotona asuu vuoden ja kahden kuukauden ikäinen ihme, Kerttu. Kerttu on meidän perheemme 11. lapsi, ensimmäinen elävänä syntynyt. Odottaessani Kerttua pelkäsimme koko alkuraskauden, että tämäkin menisi jossain vaiheessa kesken. Olin erilaisten, vaikeidenkin oireiden kanssa päivystyksen suurkuluttaja, mutta aina kaikki oli vauvalla hyvin. Jossain vaiheessa Radio Deistä alkoi soida laulu Suurenmoinen. Itkin sitä kuunnellessani ja samalla siunasin sisälläni kasvavaa pientä. Pyysin häntäkin luottamaan siihen, että hän tulee valmiiksi ja meidän syliimme. Kerttu alkoi kasvaessaan reagoida kappaleeseen liikkumalla. Minusta tuntui jo silloin, että hän tanssi kohdussa.

Tällaisten koskettavien viestien edessä olen aina jotenkin sanaton. On hienoa ajatella, että laulu, jonka on joskus laskenut kädestään lentoon, alkaa elää omaa elämäänsä. Se löytää tiensä tilanteisiin, joita en ole voinut kuvitellakaan. Se tekee linnun lailla pesänsä paikkoihin, joista ei ole aavistustakaan. Se tekee asioita, joihin ei lauluntekijä itse koskaan pysty. Kun laulu pääsee Jumalan käyttöön, on ihmeellistä, mitä sille voi tapahtua.

Suurenmoinen-kappaleen syntyhistoria on tosin vähän tylsä, sillä siihen ei liity ketään ihmistä eikä mitään koskettavaa tarinaakaan. Jollakin pitkällä ajomatkalla yritin vain miettiä, millä suomen kielen sanoilla voisin kuvailla Jumalan käsittämätöntä suuruutta. Ylitsepääsemätön ongelma on, että kun Jumalasta puhutaan, sanat eivät yksinkertaisesti riitä mihinkään. Jossakin kohtaa matkalla päässäni alkoi kuitenkin soida sana suurenmoinen, jonka ympärille laulun kudos alkoi kietoutua.

Kappaleesta tuli lopulta iloa pursuava ylistyslaulu, jota on helppo laulaa ja joka nostaa ajatukset ja välillä kädetkin taivasta kohti. Vaikka laulusta puuttuu tarina, joka liittyisi juuri minun elämääni, olen oppinut, että se voi koskettaa muita. Laulu alkaakin muuttua tarinaksi toisten ihmisten elämässä. Yksi heistä on tämä pieni tyttö nimeltä Kerttu. En ole nähnyt häntä koskaan, mutta kun luin hänen äitinsä kirjoittaman viestin, tuntui kuin olisimme vanhoja tuttuja. Meidän tiemme kohtasivat tämän yhden laulun ajaksi.

Kertun äiti kertoi, että synnytys lokakuussa 2018 oli ollut dramaattinen: pieni tytär joutui vastasyntyneiden teho-osastolle hengityslaitteisiin, ja äiti kiidätettiin synnytyskomplikaatioiden takia kiireesti leikkaussaliin.

”Muistan synnytyksen jälkeen pelänneeni enemmän kuin koskaan ennen sitä, että hän ei selviäisi enkä selviäisi minäkään. Kun heräsin heräämössä ja parin tunnin päästä näin ensimmäistä kertaa oman pienemme, en voinut muuta kuin kiittää. Me olimme perhe. Vihdoin elävän lapsen kanssa.”

On helppoa uskoa, että Kerttu on rukousten lapsi. Hänen puolestaan on rukoiltu jo paljon ennen hänen syntymäänsä, koko odotusaika ja rukoillaan yhä edelleen. Kuudennen odotuskuukauden aikana perheen ystävä oli kesken kauppareissun kuulemma polvistunut Prisman käytävälle rukoukseen Kertun selviämisen puolesta tietämättä, että juuri samaan aikaan äitiä kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan töissä sattuneen väkivaltatilanteen takia.

Synnytyksen käynnistyessä myös tytön kummit olivat heränneet yöllä kehotukseen, että pitäisi alkaa rukoilla Kertun hengityksen puolesta. He tottelivat. Samaan aikaan Kerttu syntyi ja taisteli sinisenä aukeamattomien keuhkorakkuloiden tähden. Onneksi tehohoitotoimet helpottivat oloa nopeasti. Rukoukset kuultiin, ja Kerttu pääsi äitinsä syliin. Tyttö kantaa nenänsä alapuolella yhä merkkiä ihmeestä, sillä happiviikset polttivat vastasyntyneen ihoon jäljet. Vanhemmille merkki on muistutus Jumalan hyvyydestä ja kummien rukoustaistelusta.

Vauvasta asti Kerttu on kuunnellut paljon musiikkia. Koskaan hän ei ole reagoinut muuhun musiikkiin samoin kuin Häikäisevän kirkas -albumin lauluihin Iankaikkinen ja Suurenmoinen. Kahdeksan kuukauden ikäisenä hän alkoi nostaa käsiään ylös näiden kappaleiden ja vain näiden soidessa. Sen jälkeen alkoi tanssi. Nykyään hän on kuin pieni ylistystanssija, joka pyörii kädet kohotettuina, taputtaa ja laulaa mukana. Hänen silmissään on niin suuri ilo, että sitä on mahdoton kuvailla.

Uskomme, että hän on ollut taivaassa. Että hän on saanut olla rakastettu ja sylissä — sielläkin. Ja että se Pyhän kokemus, joka hänelle musiikin kautta tulee, on merkityksellinen. Kukaan ei ole opettanut häntä ylistämään. Hän tekee sen aivan itse. Kukaan ei osaa aavistaa, mitä hän näkee, kun hän laulujen jälkeen katsoo katonrajaan, hymyilee ja välillä nauraa ääneen sinne vilkutellen. Näkeekö hän silloin vilauksen taivaasta? Ehkä…

Aika kutoo seittejään meidän aikuisten silmiin. Emme enää näe niin kuin lapsi näkee. Ylistys muuttuu kaavoiksi ja aito ilo katoaa katseesta. Usko muuttuu järkeilyksi ja rukouksesta tulee muodollisuus. Pieni Kerttu-tyttö toi mukanaan jotakin taivaasta, siitä suuresta salista, joka on täynnä kirkkautta ja jossa Vapahtajan voi nähdä kasvoista kasvoihin.

Syksyllä saadessani viimeisen keskenmenon Kerttu kantoi puhelimen käsiini, taputti käsiään ja pyörähti niin, että viimein kysyin, haluaako hän musiikkia. Soitimme Suurenmoisen. Kyyneleet silmissään hän nosti kätensä ylös. En usko hänen ymmärtäneen, mitä koimme. Sen uskon, että hänellä oli omaa asiaa Jumalalle. Suurenmoinen on ollut meille merkityksellinen. Erityisesti se tuntuu olevan sitä Kertulle. Kiitos, että se on tehty. Kiitos lauluista. Niiden voimasta, sanoista, Pyhän kosketuksesta.

Meillä on omat polkumme. Meidän perheemme polku on ollut kuitenkin täynnä rakkautta! Olemme saaneet kovin rakastaa jokaista toivottua, mutta luovutettua. Saamme rakastaa äärettömästi Kerttua. Suurenmoinen elämä, Suurenmoinen Jumala!

Tanssi, Kerttu, tanssi läpi elämän! Pidä aina katseesi suunnattuna ylöspäin! Olkoot sinun askeleesi siunatut! Sinun kanssasi on Hän, joka on suurenmoinen.

Jumalan silmäniskuja

mennessä Jarkko | syys 14, 2025 | Pekan ajatuksia ja mietteitä (blogi)

”Koin vahvasti, että Jumala kutsui minua mukaan aktiomatkalle Costa Ricaan, mutta sitä projektia varten ei ollut yhtään rahaa, vaikka lähtöpäivä oli jo lähellä. Vähän ennen matkaa olivat tulossa 18-vuotissynttärini, ja muistan, että kun yhtenä päivänä olin kävelyllä, keskustelin Jumalan kanssa hiljaa mielessäni. Yhtäkkiä tuntui siltä, kuin Hän olisi kysynyt: ’Mitä haluaisit synttärilahjaksi?’

Olisin tietenkin voinut pyytää matkarahoja, mutta ajattelin, että jos Jumala kerran oli kutsunut minut mukaan, ovet varmasti aukeaisivat. Halusin vain tietää, että Hän kulkisi rinnallani kaiken läpi. Niinpä, ikään kuin lupauksena siitä, pyysin lahjaksi kukan. Taas Jumala tuntui kysyvän: ’Millaisen kukan?’

Silloin tuli mieleeni, että se voisi olla vaikka auringonkukka, koska niitä ei siihen aikaan vuodesta Suomessa paljon näy. Silloin ainakin tietäisin, että kukka todella tulee Jumalalta. Niinpä teimme sopimuksen, että saisin Häneltä auringonkukan synttärilahjaksi.”

Olin Luumäen kirkossa pitämässä Majatalo-iltaa, ja väkeä oli uskaltautunut paikalle ihan kohtuullisesti, vaikka elettiinkin koronasyksyä. Katselin Julia-nimistä iloista nuorta naista, jolta oli pyydetty iltaan pieni puhe. Hän oikein hehkui intoa, mikä oli melkoinen vastakohta maskeissaan ja kaukana toisistaan hiukan pelokkaan näköisenä istuvalle korona-ajan yleisölle.

”Sitten oli synttärien aika, ja meidän perheemme perinteitä noudattaen sain lahjaksi pyykkikorin. Kun avasin kannen, niin arvatkaas, mitä korin pohjalla oli!? Auringonkukka! Ihan tosi! Joku oli nähnyt sen kaupassa ja saanut päähänsä ostaa minulle. Olin aivan innoissani. Ja samaan saumaan meille ’sattui’ vielä soittamaan eräs amerikkalainen ystävämme ja kuullessaan minun synttäreistäni ja matkastani, hän halusi välttämättä maksaa matkani Costa Ricaan! Oli mahtavaa tajuta, että saan kulkea Jumalan suunnitelmissa ja Hän pitää minusta huolen! Hei, ihmiset, näin se Jumala toimii tänäänkin!”

Hyvä, ettei Julia lähtenyt lentoon jo pelkästä innostuksesta, ja olen varma, että seurakunta kuunteli suu auki maskiensa takana. Harvoin tulee ajateltua, että Jumalan johdatus voisi olla niin arkista ja välillä suorastaan hauskaa. Auringonkukka pyykkikorissa kertoo siitä, että Jumalalla on huumorintajua!

Väkisinkin tulee mieleen huikea esimerkki Jumalan huumorista. Tämän tarinan Sofia-niminen kuorolaiseni kertoi kerran EtCeteran kuoroharjoituksissa. Hän on ammatiltaan diakoni ja lauloi kanssamme monta vuotta. Näin hän kertoi:

”Tämä diakonin työ on välillä tosi rankkaa, sillä joudumme kantamaan paljon ihmisten murheita. Olimme sen tähden työkavereina joskus haaveilleet, että voisimme välillä huokaista ja tehdä vaikka yhteisen risteilyn Ruotsiin, mutta idea oli aina kaatunut rahanpuutteeseen. Jokin aika sitten olin työni puolesta mielenterveysmessuilla hoitamassa seurakunnan esittelypöytää, kun messujen järjestäjä tuli jossakin vaiheessa yllättäen juttelemaan. Hän halusi pyytää anteeksi sitä, että yhden asiakkaan koira oli kuulemma käynyt tarpeillaan seurakunnan pöydän luona. Vaikka emme moista olleet edes huomanneet, hän työnsi käteeni kuin anteeksipyyntönä paksun kirjekuoren. Kun avasin kuoren, sisältä paljastui kymmenen Ruotsin-risteilyä! Se oli suoranainen rukousvastaus, ja olimme siitä aivan onnessamme. Saimme kuin saimmekin diakoniporukalla tehtyä matkan Tukholmaan. Matka tuli todella tarpeeseen.

Eikä siinä vielä kaikki! Matkalla keskustelimme paljon siitä, kuinka hienoa olisi saada tehdä tällainen reissu jatkossa uudestaankin. Paluumatkalla oli laivassa arvonta, johon sai osallistua jokainen, joka ostaa tietynlaisen drinkin. Minä en tuollaisia koskenkorvalla terästettyjä juomia harrasta, mutta tuon arvonnan innostamana työkaverit saivat minutkin lopulta ostamaan sellaisen. Niinhän siinä kävi, että minä voitin arvonnan, ja palkintona oli — yllätys, yllätys — neljä Ruotsin-matkaa, joiden liput olivat voimassa vuoden.”

Nauroimme silmät kyynelissä Sofian tarinalle. Tuli väkisinkin mieleen, että jos Jumala kerran voi käyttää tarkoituksiinsa koiranjätöksiä tai koskenkorvaa, niin ehkä Hän voi käyttää meitäkin, vaikka olisimme minkälaisia aaseja tahansa!

Tällaisia Jumalan hiljaista ja usein kovin arkisia silmäniskuja on tullut paljon. Yhden keikan jälkeen tuli juttusilleni pariskunta ihan täpinöissään. Heille oli tapahtunut jotakin sellaista, josta rouva halusi välttämättä kertoa minulle:

”Olimme Exitin konsertissa, ja sinun puheesi kolahti lujaa. Rohkaisit jättämään kaiken Jumalalle. Me olimme juuri saaneet perinnöksi omakotitalon ja pähkäilimme kovasti, mitä teemme, myymmekö sen vai remontoimme ja muutamme siihen asumaan. Puheesi rohkaisemana jätimme senkin asian Jumalalle ja lupasimme, että jos tämä nykyinen kerrostaloasuntomme saadaan myytyä jotenkin ’yliluonnollisella’ tavalla, me muutamme.

Heti seuraavana päivänä satuin samaan hissiin jonkun tuntemattoman miehen kanssa, joka esittäytyi kiinteistönvälittäjäksi. Hän kertoi olevansa kiinnostunut tästä talosta ja kysyi, olemmeko harkinneet asunnon myyntiä. Vastasin, että ’jos hinta on kohdallaan, niin mikä ettei’! Parin tunnin päästä mies tuli soittamaan ovikelloa ja toi mukanaan kaksi ostajaehdokasta, joista toinen osti asunnon. Eikö olekin ihmeellistä?”

Voisi kuvitella, että ainakin rukous on niin pyhä toimitus, ettei siihen huumori sovi. Viime vuosina olen oppinut, että sekään ei pidä paikkaansa, sillä Jumala tuntuu kuuntelevan välillä meidän rukouksiammekin ymmärtäväinen pilke silmäkulmassa. Ystäväni Jukka Jämsén hoitelee Majatalo-illoissa rukousosaa, ja hänellä riittää hauskoja esimerkkejä:

”Vähän aikaa sitten olin rukoilemassa yhden kaverin puolesta ja näin kesken rukousta yhtäkkiä silmissäni kuvan perinteisestä ulkokäymälästä, jonka ikkunasta näkyi kaunis maisema. Tuntuihan se vähän hassulta, mutta kerroin kuvasta hänelle ja rohkaisin katsomaan Jumalan maisemia, vaikka oma elämä olisi kuin likainen vessa. Kaveri totesi saman tien: ’Tämä kuva oli selvästi tarkoitettu minulle! Juuri tänään huusin ääneen Jumalalle huoliani, ja arvaas missä! Vessassa! Ja jos rehellisiä ollaan, niin osa siellä käyttämistäni sanoista sopiikin juuri siihen paikkaan!'”

Eiköhän huumorikin ole Jumalan luomistöitä! Hän, joka on luonut kirahvin, norsun ja haitarimusiikin, ei todellakaan voi olla tosikko! Luulen, että välillä Häntä hymyilyttää myös meidän touhuilumme täällä!