Arjen ihmeitä
Olimme mieheni kanssa toista viikkoa sitten Kuusankosken kirkossa Majatalo-illassa. Kävimme hakemassa ystäväpariskunnan mukaan kirkkoon. Soittelimme eilen ja ystävärouva halusi heti kertoa, että ”minun kipeä lonkkani parani siellä kirkossa!” Olin aivan innoissani siitä, mitä Herra tekee ja kuinka suurta iloa siitä seuraa. Se oli valtava todistus hänelle ja hänen miehelleen — ovat ”järki-ihmisiä”. Eräs tuttavamme soitti seuraavana päivänä ja sanoi, että ”olen käynyt tässä kirkossa 20 vuotta, enkä ole koskaan kokenut mitään tällaista. Pyhän Hengen läsnäolo oli niin voimakas”.
Tämän ihanan viestin myötä ajatukseni palasivat vielä Kuusankoskelle. Minulle keikasta jäi päällimmäiseksi kyllä pikemminkin hikisiä muistikuvia ja melkoista hässäkkää, sillä se oli kiertueemme ensimmäinen konsertti ja vielä arki-iltana, jolloin kaikki kuorolaiset kiirehtivät paikalle suoraan töistään. Myös bändin kokoaminen oli työn takana, sillä kosketinsoittajamme oli estynyt ja tuuraaja saatiin vasta viime tipassa. Kylläsiinä kiirettä piti, että saatiin soundcheck tehtyä ja laulut kahlattua jotenkin läpi ennen tilaisuuden alkua. Hyvä kun ehdin kuivan paidan vaihtaa. Mutta kun lopulta näin, kuinka paljon odottavia silmäpareja kirkossa oli, jännittynyt odotus valtasi minunkin mieleni. Aina tapahtuu jotakin hyvää, kun Pyhä Henki on läsnä. Niin kävi nytkin.
Tuona samaisena viikonloppuna pidimme Majatalo-illan myös Kajaanissa. Siellä meitä oli vastassa pieni ja innokas vapaaehtoisten porukka, joka oli kerännyt jopa tapahtuman järjestämiseen tarvittavat rahat itse. Illan puolesta oli rukoiltu paljon, ja se näkyi. Tilaisuuden jälkeen saimme useita viestejä siitä, mitä ihmiset olivat Majatalossa kokeneet. Yksi tuli mieheltä, joka oli vuosien ajan joutunut hoitamaan kipeää kättään särkylääkkeillä ja geeleillä, mutta seuraavana päivänä huomasi käden parantuneen!
Tällaisen riemastuttavan viestin saimme reissun jälkeen myös eräältä Majatalo-illassa mukana olleelta äidiltä:
Voi, kuulkaas ystävät, ihmeitä tapahtuu! Kun Kajaanissa rukoiltiin sairaiden puolesta, poikani nosti kätensä, sillä hänellä on paha ja kipeä ihottuma käsissä ja pepussa. Lähellä oleva romaninainen huomasi pikkupojan kädennoston ja kysyi, voisiko hän tulla rukoilemaan pojan puolesta No, tietysti voi! En enää ajatellut tai muistellut asiaa sen kummemmin, ennen kuin mieheni ihmetteli, ettei pohjalle ole tarvinnut laittaa enää kortisonia. Silloin muistin Kajaanin rukoukset ja pikkuisen pojan hartaan pyynnön, ettei olisi enää kädet kipeänä. Totta tosiaan: sen jälkeen ei ole kertaakaan levitetty kortisonia eikä perusrasvaa, ja pojan ihottuma on kokonaan poissa! Poika itsekään ei ole muistanut koko ihottumaa tai kipeyksiä — kun ei ole ollut tarvetta!
Klaukkalan kirkossa pidetyn Majatalo-illan jälkeen sain seuraavan palautteen yhdeltä kuulijalta. Ne, jotka ovat kamppailleet masennuksen kanssa, tietävät kyllä, mistä hän puhuu:
Jumala paransi minut rukouksessa lopullisesti vuosia vaivanneesta masennuksesta ja työuupumuksesta. Alttius niihin kumpusi jo lapsuudestani ja perheeni vaikeuksista. Myöhemmin oman elämän haaksirikot ajoivat minut itsemurhan partaalle. Jumalan pelko piti minut elämässä kiinni, ja lopulta lähdin hakemaan apua. Parin viime kuukauden aikana työssäjaksamiseni alkoi jälleen hiipua. Olin päättänyt hakea sairauslomaa lähes kahden vuoden tauon jälkeen ja mietin samalla, joudunko aloittamaan uudestaan lääkitykseni. Se tuntui kovin masentavalta, ja ajattelin, etten varmastikaan koskaan parane tästä.
Näissä mietteissä lähdin Majatalo-iltaan Klaukkalan kirkkoon. Illan lopussa rukoiltiin sairaiden puolesta. Vasta seuraavana aamuna töihin mennessä ihmettelin oloani. Oli kevyt ja vapaa olla, mikään ei ahdistanut. Totesin, että Jumala kuuli kuitenkin sydämeni huokauksen epätoivon hetkellä, eikä minun tarvinnutkaan alistua uudestaan masennuksen valtaan. Tänä päivänä voin vain kiittää Jumalaa siitä sisäisestä ilosta ja vapaudesta, jonka olen saanut Häneltä.
Olen vuosien aikana huomannut myös sen, että Jumalalla on välillä tapana yllättää, vaikka emme ehtisi edes rukoilla. Hän kyllä tietää, mitä tarvitsemme ennen kuin osaamme pyytääkään. Saimme kokea sen esimerkiksi kuoron Espanjan-keikalla, jossa eräs yleisössä istunut iäkäs mies parani sydämen ”flimmeristä” eli eteisvärinästä. Se tapahtui yhtäkkiä ja yllättäen kesken konsertin! Ei tarvinnutkaan lähteä sairaalaan. Kaveri oli ihmeissään moisesta, ja kyllä olimme mekin!
Vähän samanlainen oli sekin tapaus, kun olin duokeikalla Sami Aspin kanssa Kangasalan seurakunnan nuorten pääsiäisleirillä. Pidimme pienen konsertin leirikeskuksen kappelissa. Keikan jälkeen luokseni tuli yksi nuorista innoissaan kertomaan merkillisen uutisen:
”Tiedätkö, minun toinen korvani on ollut tukossa kuuden vuoden ajan, mutta nyt se avautui kesken keikan. Tämä on ihan mahtavaa. Jumala varmaan halusi parantaa minut nyt!”
Tällaisten tarinoiden kertomista voisi jatkaa vaikka kuinka kauan, enkä tiedä edes murto-osaa siitä, mitä kaikkea on tapahtunut. Nämä viestit riemastuttavat kuitenkin joka kerta parkkiintunuttakin mieltä. Meillä soittajilla tai puhujilla ei ole osaa eikä arpaa siihen, että joku paranee, Jumala toimii meistä huolimatta. On aina jännittävää lähteä tien päälle ja miettiä, mitä Hän tällä kertaa tekee, kenen elämä muuttuu tai kuka parantuu. En voi kehua nähneeni valtavia ihmeitä, mutta ihmeellisiä ovat nämä pienet ja arkisetkin!
Tärkeintä on kuitenkin aina muistaa, että meidän uskomme ei voi perustua parantumisiin tai muihin ihmeisiin. Niillä Jumala haluaa vain vahvistaa heikkoa uskoamme. Ne tuovat taivaan valtakunnan todellisuuden arkemme keskelle. Jos jotakin tapahtuu, se on aina Pyhän Hengen ansiota. Meidän tehtävämme on vain tehdä työtä ja rukoilla.
”Minä tulin vuosia sitten sinun keikallesi tosi kipeänä ja pyysin rukousta. Sinä panit kätesi minun päälleni ja rukoilit. Tiedätkö, Jumala kuuli rukouksen, enää ei ole kivun kipua, ja olen täysin terve mies! Kiitos Jumalalle!”
Näin kuiskasi eräs tuntematon iäkäs mies korvaani Kiihtelysvaaran-keikan jälkeen ohi mennessään. Se tuntui ihan uskomattomalta, sillä en edes muistanut koko tapausta. Sitä paitsi en ole koskaan kokenut, että minulla olisi rukouksen tai parantamisen lahjaa. Se ei kuitenkaan näytä Jumalalle olevan mikään ongelma, Hän käyttää ketä haluaa. Meitä on kehotettu rukoilemaan, ja loppu jää Hänelle.
Kristityn elämä on täynnä arjen ihmeitä! Kiitos Jumalalle!
