”Olin vasta 20-vuotias, kun oikeasta keuhkosta löytyi kasvain. Sitten niitä löytyi lisää: yksi vasemmasta keuhkosta, toinen vatsasta ja kolmas keuhkon ja sydämen välistä. Siitä alkoivat raskaat sädetykset ja solumyrkkyhoidot, ja menin todella huonoon kuntoon. Lääkärit lupasivat elinaikaa enää vain puoli vuotta. Ihme kyllä pysyin hengissä koko sen puolentoista vuoden hoitojakson, muttei minusta enää ollut paljoakaan jäljellä, sillä tukka oli lähtenyt, ja painoin enää vain 38 kiloa. En aluksi osannut pyytää Jumalaa parantamaan, pyysin vain, että Hän tekisi jotakin, ottaisi vaikka taivaaseen.”
Kuuntelimme kaikki hiiskumatta, kun tämä eläväisen tuntuinen nainen, Meri-Mirja nimeltään, kertoi uskomatonta tarinaansa EtCetera-kuoron pitämässä Majatalo-illassa Skövdessä. Tämä oli toinen keikkamme lyhyellä Ruotsin-kiertueella. Edellinen päivä oli ollut täynnä tapahtumia, eikä tästäkään tylsää tullut. Ennen konserttia pidin pienen workshopin paikallisille innokkaille laulajille, joita ilmaantui paikalle toista sataa. Jos rehellisiä ollaan, intoa kyllä riitti, mutta musisoinnin taso ei noussut järin korkealle. Mitäs tuosta, kivaa meillä oli.
Myös pieni dramaattinen hetki koettiin ennen keikkaa, kun yksi EtCeteran naislaulajista oli vahingossa syönyt jotakin, jolle oli allerginen. Siitä seurasi, että hän joutui anafylaktiseen sokkiin eli sai äkillisen yliherkkyysreaktion, mikä pahimmillaan voi olla jopa hengenvaarallinen. Onneksi ambulanssi ehti paikalle nopeasti, ja hän sai adrenaliinipiikin reiteensä. Kyllä hän silti aika tiedottomalta vaikutti, kun hänet kannettiin paareilla ambulanssiin. Yritimme rauhoittua ennen konserttia ja pidimme pitkän ja hartaan rukoushetken.
Pieni ja intiimi Pyhän Matteuksen kirkko täyttyi ruotsinsuomalaisesta kuulijakunnasta, ja tunnelma oli pian katossa, kun kuoro pani parastaan. Tällainen iloinen Majatalo-ilta tuntui olevan aivan uutta täällä. Sitten mikrofonin ääreen astui Meri-Mirja ja alkoi kertoa elämästään. Tuntui siltä, että taivas oli salissa hetken hyvin lähellä, sillä niin hiljaa me kuuntelimme.
Meri-Mirja jatkoi tarinaansa:
”Rajujen hoitojen jälkeen menin hengelliseen kokoukseen, vaikka olin vielä heikkona. Siellä näin merkillisen näyn. Näin pitkän tunnelin, jonka toiselta puolelta löysin itseni. Näin myös valtavan määrän pieniä maljoja, ja kuulin, että niissä on ihmisten rukouksia. Tajusin silloin, kuinka moni on rukoillut minun puolestani.”
Meri-Mirjan kunto alkoi vähitellen kohentua, ja kun hänet puoli vuotta myöhemmin jälleen tutkittiin, kävi ilmi, että keuhkot olivat puhtaat ja kasvaimet olivat kadonneet. Meille kuulijoille olisi tämäkin ihme jo riittänyt, mutta tarina vain tiivistyi entisestään.
Solumyrkyt olivat saaneet aikaan sen, että Meri-Mirjan munuaiset olivat vahingoittuneet. Vasen lopetti toimintansa kokonaan ja oikea toimi huonosti, joten hän joutui dialyysihoitoon. Hänet myös pantiin jonoon odottamaan uutta munuaista, mutta sopivaa ei tuntunut löytyvän. Lopulta lääkärit päättivät poistaa heikomman munuaisen, mutta Meri-Mirja ilmoitti kieltäytyvänsä siitä:
”En halua leikkausta. Odotan, että Jumala lähettää luokseni enkelin, jolta saan uuden munuaisen!”
Lääkärit eivät ymmärrettävästä syystä kovin paljon lämmenneet tälle ajatukselle, mutta nainen oli asiasta täysin varma, vaikka tajusi, että häntä luullaan aivan hulluksi. Joka päivä Meri-Mirja kertoi odottaneensa, että enkeli tulisi, mutta sitä ei kuitenkaan tapahtunut. Lääkärit eivät jaksaneet kauan odottaa taivaallisen hoitohenkilökunnan vierailua vaan ryhtyivät toimenpiteisiin. Näytteitä otettiin ja leikkauspäivä määrättiin. Edellisenä iltana ennen leikkausta Meri-Mirja rukoili kotonaan yhden ystävänsä kanssa. He kokivat vahvasti, että Jumala vastaa rukoukseen.
Aamulla Meri-Mirja palasi sairaalaan, ja hänelle tehtiin vielä viimeiset kokeet ennen leikkausta. Munuaisten arvoissa näkyi kuitenkin jotakin, joka ei täsmännyt, joten hänet vietiin röntgeniin ja tehtiin vielä lisää kokeita. Lopulta lääkäri saapui epäuskoisen näköisenä hänen sänkynsä luo ja kysyi ihmeissään:
”Oletko sinä nähnyt sen enkelin? Jotakin uskomatonta on tapahtunut. Sinun kuolleen munuaisesi tilalle on ilmestynyt aivan uusi, jonka lihaskudos on kuin vastasyntyneellä!”
Leikkaus peruutettiin ja dialyysihoito lopetettiin. Meri-Mirja jäi kuitenkin vielä osastolle tarkkailuun. Kaksi yötä myöhemmin hän heräsi keskellä yötä kirkkaaseen valoon.
”Luulin ensin, että joku oli unohtanut valot päälle, mutta silloin minä näin sen enkelin. Hän seisoi keskellä huonetta ja oli niin suuri, että joutui kumartamaan päätään, ja hänellä oli kädessään miekka suunnattuna lattiaan. Silloin ymmärsin, että taistelu oli vihdoin päättynyt!”
Niin kuin tässä ei olisi ollut tarpeeksi, Meri-Mirja kertoi vielä lopuksi, että kaikkien näiden vaiheiden jälkeen hänen sisäelimensä olivat kuitenkin niin pahoin vaurioituneet, että hänen ei olisi pitänyt saada lapsia. Asiaa ei helpottanut sekään, että häneltä puuttui kokonaan toinen munasarja. Meri-Mirja lopetti puheensa ja totesi silmät loistaen:
”Minulla on nyt viisi lasta. Niin, ja Jumala antoi minulle myös sen toisen munasarjan. Hän on ihmeellinen!”
Meni hetki ennen kuin osasimme edes jatkaa iltaa. Tuntui, että tähän ei ole enää mitään lisättävää. Lauloimme kuitenkin viimeiset laulut, ja tilaisuus päättyi iloiseen puheensorinaan. Saimme oman potilaamme pois sairaalasta, ja suuntasimme tyytyväisin mielin kohti majapaikkaa.
Olen kuullut monenlaisia parantumistarinoita mutta en koskaan tällaista. Väkisin joutuu kysymään sitäkin, miksi toinen paranee, vaikkei osaa edes rukoilla, mutta toinen jää ilman vastausta, vaikka rukoilee hellittämättä. Minä en tiedä vastausta. Täytyy vain tunnustaa, että Jumalan tiet ovat meidän teidemme yläpuolella. Hänen ei tarvitse selittää, Hän on Jumala. Mutta me saamme rukoilla ja uskoa siihen, että Hän tietää, mitä tekee. Hänen ratkaisunsa ja vastauksensa ovat aina hyviä ja oikein.
Jumalan enkelit ovat liikkeellä silloinkin, kun emme näe heitä.